Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
14.11.2007 - 00:49
Tänään oli kuntosali ja pitkästä aikaa menin sinne bussilla, kun ystävätär oli sairaana enkä saanut siten kyytiä. Kävelin naapurilähiön pysäkille. Miksi välillä sapettaa? Pysäkeille on rakennettu katosksia, jotta matkustajat voisivat niiden suojassa odotella tulevaa linjuria. Yksi asia vaan joka hieman ihmetyttää. Monesti käy näin, että pysäkillä on yksi tai useampi tuprutteleva herra tai joskus rouvashenkilökin, jotka parkkeeraavat istumaan katoksen alle tupakoineen. Muut matkustajat sitten olosuhteiden pakosta joutuvat nyhjöttämään katoksen ulkopuolella tuiskussa tai tuulessa. Näin kävi tänäänkin. Vanha mies istui katoksessa tupakalla ja en todellakaan viihtynyt siinä savussa, vaan odotin taivasalla, kunnes tämä matkalainen jatkoi matkaansa. Ei hän siis ollut menossakaan bussiin, vaan jäi "tupakkakatokseen" tupruttelemaan, sillä kuka sitä taivasalla viitsisi. Joskus pitää olla sitten savusukeltajana jos haluaa tarksitaa tulevan bussin aikataulun.

Katoksessa on tällainen teksti, joka hieman ihmetytti:



Jos se vaan on suositus, niin kukapa tupakkamies tai -nainen siitä välittäisi. Tai ehkä sitten itse olen vaan niin suvaitsematon? Kerran näin yhden isokokoisen miehen istuvan ratikkapystäkin katoksella yksin pitkällä penkillä ja vettä satoi. Mies poltteli siinä sikariaan kaikessa rauhassa. Se oli kyllä mielestäni aika itsekästä.
Onneksi olen saanut oman puolisoni polttamaan tupakkaa parvekkeella. Ennen hän poltteli olohuoneen puolella parvekkeen oven välissä puhaltaen savut muka ulos. No, todellisuudessa ne tulivat takaisin sisälle. Sitten keksin, kun kävimme katsomassa uutta sohvakalustoa, että sillä ehdolla ostetaan, jos poltat partsilla. No, näin sitten on tapahtunut siitä lähtien eli parin vuoden ajan. Keväällä kun ostimme uudemman auton, niin lupasin suostua sillä ehdolla, että autossa ei sitten polteta....eikä ole yhtään tupakkaa poltettu. Hyvää kiristystä...Tosin ei ole mukavaa istua siinä vieressä, jos autossa on kova käry ja itse ei siedä sitä hajua ja savua.
Kaisa kirjoitti 14.11.2007 - 09:27
Jouduin pari vuotta sitten työmatkalla porukkaan, jossa kuski poltti aina ja kaikkialla ja koko ajan ja päättymättä. Autossa hän piti ikkunaa auki jotta sai puhallettua savua ulos, minkä seurauksena jouduin kärsimään takapenkillä sekä savunhajusta että kylmästä. Pahinta oli, että hän selvästi härnäsi minua huomatessaan etten kestä savua. Tosi törkeää käytöstä. Hän ei edes ollut työkaveri vaan ulkopuolinen, niin että leikin liian hyvinkasvatettua enkä edes ärähtänyt...
Miia kirjoitti 14.11.2007 - 14:00
Joskus tuo kiristys on ainoa joka miespuolisiin tehoaa. Hyvä Tarjuska! :)
Miia kirjoitti 14.11.2007 - 14:16
Jatkoa vielä, että passiivinen tupakointi on todella ikävää. Olen itse kokenut bussipysäkeillä ihan samaa. Onneksi Suomessa ollaan siinä mielessäkin menty parempaan suuntaan, että baareissa ja ravintoloissa saa hengitellä vapaasti, kun tupakoitsijoille on sauhuttelutilat.
Itse olen siitä onnellisessa asemassa, että en itse polta, eikä myöskään avopuoliso. Kaveripiirikin on savuton.
tupakoiva kirjoitti 14.11.2007 - 18:40
Pahinta mitä tiedän on ihmiset jotka terrorisoi tupakoivia. Kyllä tupakkaverorahoilla saadaan teillekkin palveluita. Tämä nyt leikillinen puolustuspuhe, mutta katsokaa asiaa toisinkinpäin.
Miia kirjoitti 14.11.2007 - 19:03
En terrorisoi ketään, mutta heitän tupakoitsijalle vastaan, että harvoin tullaan ajatelleeksi, kuinka paljon tupakointi maksaa yhteiskunnalle sairaanhoitokuluina.
Minulla ei ole tupakoijia vastaan mitään, kunhan tupakansavu ei kiusaa savuttomia.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ