Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
04.11.2007 - 22:59
Jippii.....Tänään sitten pääsin kirppiskierrokselle, kun eilinen jäi väliin. Ensin piipahdimme Tikkurilan kupeessa Simonkalliossa itsepalvelukirpparilla. Mukaan tarttui lähinnä iso kasa pikkutyttöjen vaatteita. Ihania pinkkejä vaatteita etupäässä. Sieltä suuntasimme Keravan Femmatorille. Syli oli taas täynnä vaatteita ja kaikenlaista muutakin lähdttyämme....lisää lastenvaatteita.Jatkoimme matkaa Järvenpäähän, josta löysin vain korttipohjia sekä punaiset ulkovalot eli sellaiset pikkuvalot pihamaalle, jotka toimii muuntajalla.



Löysin ison pussillisen askartleutarvikkeita 1,50 eurolla. Siinä oli monta rullaa eri värisiä paperinaruja sekä yksi ovikoristeen pohjarengas sekä pätkä punaista silkkinauhaa. Nuo vihreät ja viinin punaiset kartongit olivat toiselta kirpparilta. Paperinaruista voi tehdä esim. kauniita jouluenkeleitä, jos vaan Maiju ehtii minulle sen taidon opettamaan. Tällaisia paperinaruja on jo kaapeissani jossain ennestäänkin. Kaiken varalle kun täytyy aina osella, jos vaikka sattuisi tarvitsemaan...eihän sitä koskaan tiedä.



Ai, niin löysinhän Keravalta kirppikseltä tällaisen Bonjour-kirjan, jossa näyttää olevan ihania leivonnaisia ja muitakin herkkuja. Eihän sitä koskaan tiedä, jos innostuisi jotain kokeilemaan. Ainakin on silmänruokaa tuolla sivuilla. Halvallakin kun vielä sain....eli maksoin kirjasta euron.

Järvenpään kirpparia oltiin jo sulkemassa ja päätettiin siis vielä ajaa Mellumäen kirpparille Hesaan, sillä se on tuntia pidempään auki. Sieltä ostin mm. itselleni talvisaappaat. Eiväthän ne ole ihan huippumuodikkaat, mutta jalkani ei siedä mitään korkeita piikkarimallisia, kapeakärkisiä hienouksia. Varpaissa täytyy olla tilaa, kengät täytyy olla lämpimät ja tilavat muutenkin sekä hyvät kaikin puolin kävellä ja astella. Nämä kengät täyttävät näköjään ne vaatimukseni. Tulee ehkä mummo-malli mieleen, mutta mummohan minä olenkin.



Miehelläkin on pienikokoinen jalka, niin löysimme hänelle melkein uuden veroiset pikkukengät edullisesti.  Lisäksi ostin rosan värisen ClubA:n hihattoman puseron eurolla.
Päälle päätteeksi joululeivonnaisia ajatellen löysin teflonisen kakkukuvunkin:





Kakkukupu kuvattuna päältä ja sisäpuolelta. Eiköhän jonkinlainen joulukakku tai pikkujoulukakku tällä vuoalla synny.
Kaikkea en tähän kuvannut ja kotiin tullessa illalla miettiikin, että mitäköhän oikein kirppareilta tulikaan ostettua? Ei sitä enää tässä vaiheessa edes tahdo muistaa.

Sukkaprojektinikaan ei ole toistaiseksi edennyt ollenkaan. Pitäisi kai viikolla tehdä jotain senkin eteen. Tosin huomenna olisi jälleen kuvataidekerho. Saas nähdä miten sitä aamulla jaksaa herätä ja tuleekohan huomenna kerhoon muitakin...se jääköön nähtäväksi.

Tiitsa kirjoitti 05.11.2007 - 09:24
Olipa sulla taas mukava kirpparikierros. Oikein piti muistella omia Femmatorin ja Annantorin käyntejään...mitäs Muita kirppiksiä niitä olikaan......
savisuti kirjoitti 05.11.2007 - 15:12
Paperinaruja saatat tarvitakin jouluenkeleihin tai muuhunkin askarteluun. Aina näkyy jotain löytyvän kirpparikierroksellasi. Kumpa itsekin jaksaisin joskus lähteä kiertämään ja katselemaan.
Kaisa kirjoitti 05.11.2007 - 16:33
Melkein kateeksi käy kun pääsit noin monelle kirpparille! Kengät ovat kyllä löytö, ainakin kuvassa näyttävät lähes uusilta. Ja tuo vuoka on ihana, rupesi itsekin tekemään mieli sellaista.
Marke kirjoitti 06.11.2007 - 15:33
Hienoja löytöjä olet tehnyt..... kirpparit ovat kyllä hyvä juttu.... Olin tässä muutama viikko sitten koulutuksessa, jossa todettiin, että maapallon raaka-ainevarat ovat tältä vuodelta jo käytetty .... siinäkin mielessä kirpparit ovat tärkeitä paikkoja... =)
Tarjuska ite kirjoitti 06.11.2007 - 18:53
Tiitsa: Missäs muuten se Annantori on ollut...jäin ihan miettimään? Täällä tulee uusia ja vanhoja katoaa tämän tästä. Pitää välillä lähteä ihan merta edemmäs kalaan. :)
Savisuti: Viikonloppuisin kannattaa herätä hieman aikaisemmin ja lähteä välillä kirppiskierrokselle. Kaikenlaista kivaa voi tulla vastaan pikkurahallakin. Pitäisi ihan koota nuo paperinarut kasaan ja katsella mitä värejä löytyy. Viisi metriä paperinarua pitäisi kuulema olla enkeliä varten. Hop-hop....kirppiksille ja Malmillahan on itsepalvelukirppis, joka on auki arki-iltaisinkin. :)
Kaisa: En kai mä muuten, mutta onneksi on hyvin koulutettu kuski. :)
Marke: Niinpä....ajatella, jos nämä kaikki toisille turhat tavarat joutuisivat kaatopaikalle. Muutenkin ajatellen, vaikka tuota kakkuvuokaakin. Ei kai sellaisia kannata aina uusia ostaa, jos käytetytkin ovat lähes uuden veroisia? Kierrätys kannattaa. :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ