Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
02.11.2007 - 14:19
Sanotaan, että eläkeläisellä ei ole vapaa-ajanvietto ongelmia. Joskus just sellaisia päiviä, että menoa on vähän joka puolelle ja sitä varsinaista luppoaikaa ei sitten tahdo juurikaan jäädä.
Eilen aamusella kasasin likapyykit matkaan ja suuntasin pyykkituvalle. Mikä "onni" taas odottikaan, sillä olin epähuomiossa laittanut varauslukkoni väärän päivän kohdalle ja varattu aikani olikin ollut jo edellisenä päivänä. Ikävässä tapauksessa olisin joutunut viemään likapyykkini takaisin kotiin ja saanut odottaa seuraavaa vapaata sopivaa pesupäivää taas parin viikon verran. Onni siis siinä mielessä, että joku oli näköjään perunut juuri alkamassa olevan vuoron ja näin sain kuin ihmeen kaupalla seuraaavn vuoron varattua itselleni. Pyykit siis koneeseen ja tuumasta toimeen.



Pyykkituvassa tulee kyllä kieltämättä välillä hieman jännittynyt tunnelma. Kaksi tuntia aikaa selvitä kolmesta koneellisesta pyykkiä. Ne pitäisi saada samassa ajassa myös lingottua sekä kuivattua ja mankeloituakin. Tosin pyykit voi kyllä jättää pariksi tunniksi kuivaushuoneeseen kuivumaan, mutta sitten ei ole oikeutta enää mankeloida eikä käyttää pesutuvan muita palveluita. Nämä kuivaushuoneet ovat mielestäni sen verran tehottomia, jotta parissa tunnissa ei kyllä aina pyykitkään ehdi kuivua. Siksi käytänkin lähes yksin omaan kuivausrumpua. Yleensä kyllä tuppaa käymään siten, että olen puolisen tuntia pyykkituvassa hieman "varkain". Mielestäni tässäkään suhteessa ei tule ongelmia, jos seuraava pesijä on suvaitsevainen naapuri. Pesukoneethan pyörivät noin 40 minuuttia ja vasta sen jälkeen seuraava käyttäjä saa pestyt pyykkinsä linkouksen jälkeen kuivaajaan ja sitten vasta mankeliin. Näin siis joustolla voinee aiempi pesijä käyttää ainakin puoli tuntia noita jälkiselvitykseen tarkoitettuja laitteita. Aina ei kuitenkaan tilanne ole näin yksinkertainen, vaan on käyttäjiä jotka haluavat olla tilassa aivan yksin ja lukevat sääntöjä niin kirjaimellisesti, että he ovat varanneet pesutuvan laitteineen kahdeksi tunniksi ja silloin siellä ei saa olla muita, vaikka kuivausrumpu ja mankeli seisoisivatkin käyttämättöminä siihen asti kun he niitä tarvitsevat.  Onneksi perääni tuli vanha lapsuuden tuttavani, joten ei ollut tällä kertaan mitään ongelmia sen suhteen ja pyykit tuli pestyä, kuivattua ja mankeloitua. Enää ei tarvitse sitten kuin kotona suoraan kaappiin järjestää.

Muutaman tunnin päästä siitä, lähdin maksakerhoon. Tätä kerhoa siis olemme ylläpitäneet yhdistyksessämme jo toistakymmentä vuotta. Se on suosittu kerhotoiminta maksasairaiden ja maksansiirron saaneiden kesken. Nyt meillä oli teemallinen päivä ja yhdistys oli järjestänyt sinne Lootuksesta rentoutustekniikkatuokion vetäjän neuvomaan meitä. Itselläni ei ole ollut jumppamattoa, mutta ystävättäreni Tuula kävi Tarjoustalossa ja osti minullekin sellaisen lilan jumppamaton sinne, ettei tarvinnut kovalla lattialla maaten rentoutua. Tämä tekniikkalaji oli aivan uutta ja siinä keskityttiin vallan hengitysharjoituksiin. Tämän tekniikan myötä kuona-aineet lähtevät liikkeelle ja olo tulee jotenkin rennommaksi ja kevyemmäksi. Juominen on tärkeätä tämän harjoittelun aikana. Kiinnostuneet voivat tutustua siihen tekniikkaan heidän kotisivuillaan.
Kerhossa oli vielä opiskelija, joka halusi haastateltavia opinnäytetyötään varten. Itse suostuin tähän haastatteluun ja parin viikon päästä sovimme tapaamisesta. Pari tuntia vierähti aika aktiivisessa merkissä.

Tämän jälkeen lähdimme muutaman kerhotoverin kanssa jatkamaan matkaa Talin Keilahallille, jossa jo puoliso odottikin paikanpäällä. Tästä keilailustakin on tullut jokaviikkoinen harrastus. En minä mitään huippusuorituksia tavoittele...enkä sellaisiin pystykään. Kivaa on viikottain harjoitella ja saada onnistumisen iloa pienistä saavutuksistaan ja kilpailla vain itsensä tai puolisonsa kanssa, ihan leikkimielellä. Ne kiertoliikkeet ja vauhdit eivät sovi meikäläisen osteoporoottiselle luustolle, joten sitä pitää kuitenkin etupäässä kuunnella vain oman kroppansa ääniä.



Eilinen tulokseni tosin ylitti tämän alkusyksyn pelituloksen....eilen sain toisella kierroksella 123 pistettä. Oikeat keilaajathan kyllä tekevät ihan toisenlaisia tuloksia.

Päinvä oli vauhdikas ja monen moista menoa täynnä. Loppujen lopuksi nukkumaan mentyäni, yöuni oli harvinaisen hyvää ja sikeää. Aamupäivällä heräsin puhelimen soittoon ja kello näyttikin olevan jo noin yhdentoista pintaan. Hieman hävettää nousta siihen aikaan päivästä, mutta joskus on tosi mukavaa, kun voi nukkua niin hyvän ja piristävän yöunen.

Nyt kaikki viettämään Pyhäinpäivää....ja jotkut sitten viettävät sitä Halloweeniäkin. :) Muistattehan, että huomenna on kaupat kiinni ja tänään pitää ostaa viikonlopun sapuskat.

Rauhallista Pyhäinpäivää ja muistakaa niitä poisnukkuneita läheisiänne ja ystäviänne!

Jaana kirjoitti 02.11.2007 - 16:41
Olipa sulla päivä!! Ja miten hauska kuva tuo taikinaterapia.... ;D
Kirsi kirjoitti 02.11.2007 - 17:01
Aika hassu ajatusmaailma niillä, jotka pesutuvan käyttösäännöt ovat laatineet.
Meillä on kaksi pesukonetta ja kuivausrumpu sekä pieni kuivaushuone ja mankeli. Pesuaika on kaksi tuntia ja sen jälkeen on kaksi tuntia aikaa kuivata ja mahkeloida pyykkejä. Vaikka yhteisissä tiloissa aina on jännitteitä kaikenlaisia, normaalisti kaikki sujuu ihan ystävällisesti. Luulen, että yksi ainoa ongelmaihminen saattaa tulehduttaa koko homman, jos säännöt ovat noin oudot.
Ehkä asukaskokouksessa kannattaisi yrittää kysyä, eikö sääntöjä voisi vähän järkeistää.
Anitta kirjoitti 02.11.2007 - 18:35
Useimmissa pesutuvissa, joissa olen käynyt, on ollut pesuaikaa se 2 tuntia ja siihen päälle 2 tuntia kuivaus- ja mankelointiaikaa. Äskettäin näin kyllä Kampin palvelukeskuksessa kyltin, että koneilla saa pestä vain yhden koneellisen pesutupavuoron aikana. Aika erikoista.
Tosin olen törmännyt sellaiseenkin, että kun oma pesutupavuoro alkoi, niin edellinen oli juuri laittanut omia pyykkejään koneeseen ja kuvitteli, että ne saa vielä pestä. Silloin soitin isännöitsijälle ja hän sanoi, että ottaa vaan pyykit pois koneesta ja laittaa omat. Niin tein ja tulihansiitä vähän keskustelua, mutta olisihan se ollut kohtuutonta, että toisen valkopyykit ois pyörinyt minun vuorolla toista tuntia.
On kyllä muitakin kummallisuuksia sattunut noissa pesutuvissa, mutta ei onneksi isompaa konfliktia.
marsu kirjoitti 02.11.2007 - 21:15
Eipä siinä muuta tarvita. Tietty jos haluat pöydän suojata muovilla tms. niin se sitten. Lankaa kantsii varata mukaan, värit tuon tullessani. Mahdollimman villaista (nalle, 7veikka yms. käy) Mikrossa kiinnitys mutta eiköhän siulle jotain mikrokulhoa löydy :-)
Tatsi kirjoitti 05.11.2007 - 14:48
Ainoa mitä kaupugista kaipaan: pyykkitupa! Tuli hiljennyttyäkin, kun kirkossa tuli pyhäinpäivän iltana käytyä tuon meidän rippikoululaisen kanssa, oli täynnä ihmisiä ja valomeri hautuumaalla, upeaa.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ