Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
04.10.2007 - 23:36
Käsityörintamalta en ole paljoakaan viikkoon ehtinyt päivittämään. Ennen reissuun lähtöä sain valmiiksi MarLille lupaamani Salomonin solmuhuivin. Tosin sen leveyttä piti hieman jatkaa ja tein sen poikittaissuuntaan, joten langan värisävyt sitten sattumoisin vaihtoivatkin suuntaa. Tosin ei kai se tällaisessa kaulahuivissa paljon merkitse. Tuo lanka kun on sellaista monikirjavaa. Tein sen kolmosen koukulla ja tuota mohairlankaa meni tähän työhön 94 grammaa.



Tuossa sivussa jokseenkin näkee sen värisävyeron, mutta mielestäni se ei haittaa.



Tässä tämä huivi kaksin kertaisena ja lenkitettynä kaulan ympäri. Pituutta valmiissa huivissa on n. 220cm ja leveyttä n. 30 cm. Paketti pitäisi saada joskus ensi viikolla postiin, kun tänään otin vallan huilaten, jotta en tulisi entistä kipeämmäksi.



Tästä langasta tein tuon huivin.



Tämän punaisen solmuhuvin aloitin Kolin matkalla tekemään ystävälleni Maijalle. Siitä piti tulla hieman normaalia huivia leveämpi ja onneksi Maija oli matkalla, joten mielipiteen sai huivin teosta ihan tuoreeltaan.



Ystäväni mies kuvasi autossa työni edistymistä. Tässä matkan alussa Helsingissä tämän huivityöni aloitin.



...työ edistyy pikkuhiljaa ja Kolilla se oli tuossa huivinpätkävaiheessa. eli ylin punainen huivikuva. Tosin matkan aikana tuli paljon muutakin tehtyä eli matka meni rattoisasti myös keskustellen.



Tänään posti kiikutti uuden uutukaisen käsityölehden kotiin. Sitä selaillessani huomasin, että siinä on tuo samainen Salomonin solmuhuivin malli, jota virkkaan eli tuo neljälehtinen solmuhuivi.



Tällaisen mustan juhlahuivin löysin viikolla kirpparilta 2,50 eurolla. Se ei ole kovin pitkä, mutta se on kivan ohkaista juhlavaa lankaa ja mallikin on ihan kiva. Tosin saattaa olla tehdastekoinen.



Niin...ja tällaisia ihanuuksia sain Marsun tilauksen kautta Saksasta. Kolmet addin bambuiset virkkauskoukut ja yhdet bambupuikot. Tosin jäin ihmettelemään, että minne kummaan olen sen pienimmän koukkuni tunkenut vai ehtikö jo hävitä sillä Kolin matkalla? Kokeilin meinaan sillä tehdä sitä huivia, mutta en osannut. Tuntui kuin kädessäni ei olisi ollut minkään laista koukkua ja työ tuntui tosi hankalalta....Niinpä vaihdoin takaisin totuttuun peruskoukkuun ja harjoittelen sitten ajallaan noilla bambuilla.



Tällainen pujotteluvekotin minun piti kyllä matkan varrelta ostaa. Jospa sillä saisi tehtyä omaan sekä lapsenlapsen nukkekotiin mattoja. Helpolta tuo ainakin näyttää ja jossain kun olen nähnyt sellaisia pieniä kangaspuita, mutta en kyllä osaisi niitä lankoja asentaa paikoilleen. Tämä näyttää yksinkertaisemmalta ja maksoikin vain vitosen.

Vielä pitää esitellä lapsenlapselle ostamani tuliaiset nukkekotiin:



Vaalenpunavalkoraidallisen nukkekodin maton ostin. Tosin se on suhteellisen iso, mutta niin on se nukkekotikin. Omaani tuo olisi aivan liian iso matto. Lisäksi ostin vaaleanpunavalkoisen puisen pienen kissan prinsessani nukkekotiin.



savisuti kirjoitti 05.10.2007 - 12:52
Kauniita huiveja olet tehnyt ja kirpparilta ostamasi on ihana. Prinsessa ilahtuu kissasta ja matosta.
Elina kirjoitti 08.10.2007 - 13:29
En voi olla ihastelematta tekemiäsi huiveja! Varsinkin näin sateisena lokakuun päivänä juuri kaupungin märiltä kaduilta selvinneenä ne näyttävät aivan ihanan lämpimiltä! :)
Tarjuska ite kirjoitti 08.10.2007 - 13:40
Savisuti: Prinsessa sai jo omansa. :) Tuo musta huivi on kaunis, vaan ei kovin pitkä....menee mukavasti kuitenkin hartioille. :)
Elina: Pikkuhiljaa se on kyllä huiveja kaivettava esiin. Tänään ei kyllä minua saanut liikkeelle tuonne vesisateeseen...joidenkin on pakko lähteä kaikesta huolimatta. Tekisinpä sinullekin mieluusti huivin, jos haluat! :)
Varuri kirjoitti 16.10.2007 - 11:02
Hienoja huiveja olet tehnyt. Noin linja-autossahan tuo käsitöiden tekeminen on mitä mukavinta ajanvietettä. Ainut mikä liikkuvassa kulkuvälineessä käsitöiden tekemistä minussa häiritsee, on se että minun pitää sopivin väliajoin "seurata tietä" muuten huono olo yllättää kesken matkan.
P.S Kiva kun kävit vierailulla minun blogissani. Tervetuloa uudelleen :) Mukavia harmaita ja toivottavasti myös aurinkoisia syyspäiviä.
Sartsa kirjoitti 07.12.2007 - 13:35
Heips takasin! Empä muista kyl miäkään täälä käyneeni, vaikka aika paljon oon viime aikoina nähny. Taitaa näitä käsityöblogeja olla vielä paljon, joista ei tiedetä kumpikaan. Tuo musta huivi on ihana. Ainakin se. Tulen toistekin.
Tarjuska ite kirjoitti 07.12.2007 - 13:46
Sartsa: Kiitos vierailustasi. Tosiaan aina hämmästelee kun löytää uuden käsityö- tai askartelublogin, että mitenkä ei aiemmin ole eksynyt sinne. Teen välillä surffailuja blogeista toisiin, niin joutuu pois totutuista linkeistä. Lisäksi on hyvä välillä käväistä otsikkojenkin mukaan aloitussivulta muualle. Joskus tulee blogiaarteita vastaan. Vuoroin vieraissa ja kiitos kun kävit sekä tervetuloa uudelleen. :) Musta huivi oli siis kirppikseltä bongattu, mutta hienohan se. :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ