
Olisi kiva tietää keitä täällä sivustolla käy. Mistä olette? Eksyitkö sivustolle tai miten löysit tämän eli mistä kulkija saapui? Kirjoittakaa ajatuksianne vieraskirjaani. Toivon, että myös kirjoittaisitte kommentteja blogiini. Mistä piditte ja mitä kritisoitte?

Kaada itselles vaan ja käy peremmälle! Nappaa mitä löydät ja teretulemas :)))
|
|
"Tule käymään tai mene kotiisi"
Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.
KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105
Nikon D70S






SUOSIKKIBLOGEJANI:
Famu
Fasun maailma
Hellapoliisi
Hetkiä ja ikuisuuksia
Hilkkako
TERVEYSLINKKEJÄ:

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA
Primaari Sklerosoiva kolangiitti

kokemuskoulutuksesta pätevää hanke
Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain
Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut
Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto
Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO
TERVEYSUUTISIA:
Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista
YRITYSLINKIT:
UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista
Kai olet ilmoittanut blogisi blogilistalle?
Maiju
Olen aktiivinen hellapolisiin vierailija, ja sieltä ketjureaktion saattelemana eksyin Korttigalleriaan ja sieltä tänne. Mukavat sivut sinulla, täytyy perehtyä paremmin. Sairaudet ovat kurjia, joten voimia sinulle! Itselläni on syöpään viittaavia solumuutoksia ja koepaloihin pääsyä odottelen.
Aurinkoista kevättä!
Mukavat sivut Sinulla. Itse en osaa piirtää/kautta maalata ollenkaan. Lasten kanssakaan en voi piirtää, koska jos piirrän kissan, alle pitää kirjoittaa kissa ja meidän lapset eivät osaa vielä lukea ;)
Joo, sairaudet ovat todella ikäviä. Mikä siinä mahtaakaan olla, että tietyille ihmisille kerääntyy koko suvun sairaudet. Äitini on yksi sellainen. Koko viimevuosi oli muutenkin rankka, tuntui että joka päivälle riitti uusia huonoja uutisia, tai ainakin joka viikolle. Tsemppiä Sulle ja vointeja!
t. Pairuo
ps. Lintu75 kautta tänne löysin...
Ruoan laitto on sitten paljon yksipuolisempaa tai ehkä osaisi jos jaksaisi istua keittiössä ja kokata. Yleensä ei enää tässä iässä jaksa tai viitsi kun ollaan kaksin.
En nyt jaksa huolestua...olen niin paljosta selvinnyt, että luotan aina siihen, että elämä kantaa. Toki pieniä perhosia aina lentelee vatsanpohjassa, ennen kuin tietää syyn huonoon oloon. Toivon olevani ensi viikolla taas kunnossa ja tietokoneen äärellä. Moikka kaikille siihen asti kunnes palaan, ehkä piankin.
Sä olet tehdyn aivan uskomattomia taideteoksia. Ihanat värin käytöt sekä monipuoliset ja kauniit aiheet, aivan mielettömän upeaa.
Hieno juttu että olet löytänyt taiteen ja piirtämisen!
Itse olen selkävaivan takia työttömänä ja olen menettänyt sydämeni helmitöille..
Elämästä löytyy aina jokin juju kun tarpeeksi taapertaa ja uskaltaa heittäytyä innostuksen vietäväksi.Voimia Sinulle!
Mä alan tiskaan tuolla tylsällä sinisellä tiskiharjalla ; )
Juhlimaan ei mitenkään ehditty, kun ruinaamalla pääsin pois sairaalasta klo 19 maissa. Elämä on...
Ja vielä kerran Onnea 32 vuotispäivälle vaikkakin myöhästyneet.
Itselleni tulee seuraavaksi 45 vuotta.
Aikoja sitten Lintusen kautta tänne lentelin ja aikaakin täällä kulumaan sain.
Uudelleen ja uudelleen olen tullut, mutta jos nyt jättäisin viimeinkin itsestäni jonkin jäljen.
Voimia ja jaksamista kun taistelet sairautta vastaan.
Ja tervetuloa vastavierailulle.
Voimia ja jaksamista sairautesi kanssa!!!
Tsemppiä ja kaunista kesää - hei, ei ne markkerit varmaan oo mitään vaarallisia, kyllähän ne ilmoilis jo muutoinkin (eval Polgaran diagnoosi siis) eikö? Eli vietä hauskat Jussit, käyn myöhemmin uudestaan sivuillasi, nyt vain pikapäin vilkaisin...
Missäs muuten hepatiittiblogit on? Tuli vaan mieleen!
Tarja
Olen seurannut ikään kuin väärän puun kautta elämääsi tässä blogissasi. Luulisi oheisen blogin http://niinuska.blogspot.com/ kirjoittajaa sukulaiseksesi kuvan perusteella.
Tulin tällä kertaa varta vasten mutkan kautta katsomaan sivujesi osoitteen, se kun jäi laittamatta muistiin, silloin kun aiemmin vierailin. Kävin siis Veh-maalaisella BigSistersilla ja sieltä putkahdin tänne ja huomasin että on kuppi kuumaa tarjolla. Nytpä voinkin sitten loikata omaani tallentamaan sivusi listalleni. Mukavaa syksyä!
Sananjalalle tiedoksi, että \"ikävä kyllä\" emme ole mitään sukua ja enpä ollut tuolle sivulle kyllä aiemmin eksynytkään. Sukulaisuhteeni löytyvät kyllä muista blogeista. Ansku, kiva kun sinäkin kävit täällä ja kahviakin oli vielä pannussa. Suolaista on täällä joka päivä tarjolla, joten tänne vaan kun virtuaalikahvia tekee mieli.
Jostakin sivulta bongasin osoitteesi ja nyt olen vieraillut täällä useamman kerran. Ainakin kaksi kertaa olen kirjoittanut tähän vieraskirjaasi ja kiittänyt Upeasta kahvitarjoilustasi. Mihin lie viesti kadonnut? Mene ja tiedä........
Mielenkiintoiset ja kivat sivut Sinulla. Hyvää syksyä ja vointeja kaikille!
Johan alkoi Lyyti kirjoittamaan, kun löysi osoitteen:):)
Olen yrittänyt muodostaa sanaa noista kirjaimista ja vetää hiirellä niitä tohon laatikkoon, hih, hih........, mutta ei ole kommentti tullut perille.
Kerroppa, mikä tarkoitus noilla kirjaimilla on.
Kiitos, otin taas kupposen kaffeeta.
Toivottavasti tapaamme uudemman kerran vaikkapa käsitöiden merkeissä.
Kiitos kahvista, piristi mukavasti.
Ja poikkeahan joskus meilläkin päin :=)
Itsekin maksansiirron saaneena ja muutenkin aina raihnaisena saan voimaa ja piristystä elämääni Sinun kirjoituksistasi ja kertomuksistasi :)
hienot sivut sinulla, kortit oli upeita.
Elintenluovutuskortti on kulkenut rahapussissani jo useamman vuoden.;)
Olen jo aikaisemmin käynyt täällä noita puutarhajuttuja katselemassa, mutta nyt löysin tänne yhden nukkekotiblogin kautta. Ja kirppiksiä näköjään harrastat myös :-)
Aurinkoisia päiviä! Tiina
olen oulusta .
Jäin tällä kertaa roikumaan tuohon testiin minkä olit laittanut sivuillesi .
Olen Oulusta, pitää tulla viellä uudelleen kattelee boliasi
Hienot sivut sinulla, upeaa että jaksat tehdä ja ylläpitää niitä monien harrastustesi lisäksi. Itse en oikein ymmärrä miten blogeja tehdään.
Tulin tänne kyläilemään Hellapoliisin kautta, sain osoitteen tyttäreltäni joka on Hellapoliisin tuttava ja olen syönyt lastenlapsieni synttäreillä ihania kakkuja , niitä Hellapoliisin tekemiä, viimeksi Barbie kakkua joka oli hieno. Kyllä siinä lapsilla silmät pyöristyi kun näkivät kakun :)
Hyviä vointeja ja jaksamista sekä oikein mukavaa kesän odotusta.
Aurinkoisia terveisiä Barcelonasta.
Joo, ne Barbie-kakut ovat tosi suloisia ja varmaan myös maukkaitakin. Kaikkea hyvää sinne lämpöiseen Barcelonaan. :))
Olen ollut kansalaisopiston maalauskurssilla tämän vuoden alun. Se on antanut hyvin uutta potkua maalaamiselleni. Kohta olisi näyttelykin tulossa.
Nautin kovasti Sinun maalausten ja sivujesi tutkimisesta. Pidän maalaustyylistäsi ja laittaisin kyllä seinälleni taulujasi.
Olen yrittänyt epätoivon vimmalla saada alulle omia sivuja suntuubiin. Kun aikani yritin sain sinne muutaman kuvan maalauksistani. Olisi vielä paljon opittavaa ja tehtävää niissä sivuissa. Olen aika noviisi näissä tietokone jutuissa.
Jos Sinua kiinnostaa käydä katsomassa maalauksiani löytyvät ne os:ssa
http://hilkkako.suntuubi.com
Hyvää Pääsiäistä ja mukavaa kesän odotusta Sinulle.
Itselläni on sama sairaus eli huuliherpes joka on nyt taas loppuvaiheessa menossa,mutta minulla ei ole ihan noin pahana ollut mitä kuvastasi katsoin,voiko sitä sanoa sairaudeksi edes,ja onko siihen olemassa lääkettä?
Asun ulkomailla ja tulen lukemaan sivujasi tästä eteenkin päin.
Nyt on pakko mennä ettei piirakka pala uuniin.
Hyvää kevään jatkoa!
Askartelujuttuja kävin tiirailemassa. Hienoja olet tehnyt.
Hieno nähdä, että et ole antanut tahollasi pätkääkään periksi. Elämmehän juuri nyt sitä ainutkertaista elämäämme.
Täysillä tääläkin ollaan oravanpyörässä mukana. Hetkittäin liiankin täysillä, valitettavasti. Omat vaikeudet on minullakin ja olen tuskaisen tietoinen siitä, että terveys ei ole meille suinkaan mikään itseisarvo. Sen eteen tulisi tehdä paljon enemän hoitavaa työtä mitä ainakin itse tällä hetkellä teen. Hyvää alkavaa kesää sinulla.
Antoisaa kesän jatkoa Sinulla. Piipahda joskus vieraisilla.
Pyörahdimpäs täällä. Jostain sivulta bongasin sivusi. Kaikkea mielenkiintoista nähtävää ,tuumpa toistekki.
Tervetuloa minunki sivuilleni .
Kesäterveisin Raija
Eksyin tänne Miian blogin kautta. Mukava lukea miten sullakin menee, kun ei olla nähty pitkään aikaan (viimeksi varmaan musilin ruotsin vierailulla). Olen muuttanut Tammisaaresta Varsinais-Suomeen Yläneelle, joten Helsingissäkin käyn nykyään aikan harvoin. Mukavaa syksyn jatkoja ja hyviä vointeja!
Tiina Ekman (ent. Kyönsaari)
Aivan ihanat sivut olet väkertänyt olen tälläinen aikuinen nainen korttiennäpertäjä joka tykkää selailla blogeja ja muutenkin netissä surffailla kun näpeissä ei ole muuta...nytkin miehelle ruokaa hellalla tulossa kun tulee töist kotio.
Kiitos teille kaikille jokka jaksette sivujanne ylläpitää,että selailemaan ja lukkemaan pääsen,ottamaan oppia ja hakemaan virikkeitä.
Oikein mukavaa ja kaunista syksyä ja talvenalkua sinulle t:Tarja
Olen itsekin puutarhaa ja maalausta harrastava ihminen joten blogisi kiinnostaa niin, että linkitän sen itselleni.
Talletan blogisi linkin suosikkeihini ja aloitan lukemaan ihan alusta.
=)
Siellä on paljon muutakin mitä voi siirtää sivuilleen. Jaksele hyvin.
Olen nähnyt useilla sivuilla tuon tapaisia kukkia ja miettinyt, että voiko niitä käsitellä itse jollain ohjelmalla vai onko ne jostain muualta? Kiitos linkeistä!:))
Olisin kaivannut numeroita, jotka välkkyvät...
Sattumalta törmäsin ihanan hempeisiin mutta silti täyttäviin sivuihisi. Uutena bloggaajana pähkäilen, miten saisin omat sivut näyttämään enemmän omille...selvennee tässä ajan myötä. Kiitos kahvista, kakkukin oli hyvää ja sitä oli riittävästi!
Marjukka: Kiitos uudelle blogiystävälleni. Kävinkin jo kurkkimassa sivuillasi. Käydään kylässä, puolin ja toisin. :)
Seija-mumma: Vesiroos yritti selvittää sitä mieheni puolen sukua, mutta on niin paljon aukkoja. Jos joku osaa neuvoa enemmän, mitä tietoa löytyy Kiviolista sota-ajoilta, niin olisi mukavaa.:)
Olen täällä käynyt ekoja kertoja ja aikapäiviä sitten. Sivusi ovat hyvin lämpimät! Näistä tulee hyvälle mielelle ja myötäelää elämäsi asioita.
Mielestäni löysin nämä sivut Hellapoliisin kautta, ja tosiaan jo kauan sitten...jos mahdollista, jopa 2 vuotta sitten. Nykyään asun Australiassa.
Ooh...onpa minulla vieraita pitkän matkan takaa ja kun noin kaukaa tulit, niin kaadapa itsellesi lisää kahvia ja nauti olostasi. Itse lähden tästä mökkilomalle, mutta palaa jatkossakin. :) Aurinkoista jatkoa sinnekin!
Käyn säännöllisesti katsomassa kuulumisiasi.Alunperin löysin tänne musilin kautta. Sain sinulta sanallista tukea, kun olin ymmällä oman aih:n kanssa. Kiitos siitä! Paljon saat aikaan ja monenlaisia kädentaitoja omaat. Hyvää loppusyksyä ja jouluun valmistautumista.
Nyt päätin laittaa viestin, että tiedät että käyn. Löysin tänne kesällä tyttäreni blogin kautta jonkun meemin aikana ja jäin tänne sinun itsesi takia.
Kiitos että olet olemassa!!! ?:-)
Olen sinua tuplasti vanhempi ja nyt olen eläköitymässä, joten on enemmän aikaa yksityisesti nettailla. Sitäpaitsi olen lohdun tarpeessa koska poikani sai uuden maksan vappupäivänä tänä vuonna. On aivan ihanaa, että elimiä voi siirtää ja antaa 'entiselle terveelle miehelle' jatkoaikaa. Hänen maksansa ei olisi kauaa enää kestänyt Wilsonin taudin takia.
Järkytyin todella kun selvisi, että urheilijanuorellani on kirroosi. Olisi ollut kamalaa menettää häntä. Tutkimusten aikanakin olin monta kertaa nousemassa seinille ja kattoon veriarvojen takia. Poikani otti tiedot tyynesti vastaan ja lohdutti minua monesti sanomalla, että se tulee mitä on tullaakseen.
Minulla on vaikeuksia suhtautumisessa ja kun en voi kapinoidakaan, kun tämä geeni on minulta peritty!
Nyt täytyy lopettaa, kun tulee liikaa tekstiä. Seuraan blogiasi ja olen onnellinen positiivisesta ja asiallisesta asenteestasi sairauksiin lääkäreihin, hoitajiin, yhteiskuntaan y.m. Toivon sinulle hyvän elämän kaikkineen. Ihanaa, kun täytät elämääsi monilla hyvillä asioilla ja rohkaistat muita asenteesi välityksellä. Sydämellisin terveisin Kristina.
Tulin tänne tyttäreni blogin kautta jonkun meemin aikana ja jäin tänne sinun itsesi takia.
Kiitos että olet olemassa!!! ?:-)
Olen eläköitymässä, joten on enemmän aikaa yksityisesti nettailla. Sitäpaitsi poikani sai uuden maksan vappupäivänä tänä vuonna. On aivan ihanaa, että elimiä voi siirtää ja antaa entiselle terveelle miehelle jatkoaikaa. Hänen maksansa ei olisi kauaa enää kestänyt Wilsonin taudin takia.
Järkytyin todella kun selvisi, että urheilijanuorellani on kirroosi. Tutkimusten aikana olin monta kertaa 'nousemassa seinille' ja kattoon veriarvojen takia.
Poikani otti tiedot tyynesti vastaan ja lohdutti minua monesti sanomalla, että tulee mitä on tullaakseen.
Minulla on vaikeuksia suhtautumisessa ja kun en voi kapinoidakaan, kun tämä geeni on minulta peritty!
Seuraan blogiasi ja olen onnellinen positiivisesta ja asiallisesta asenteestasi sairauksiin lääkäreihin, hoitajiin, yhteiskuntaan y.m. Toivon sinulle hyvän elämän kaikkineen. Ihanaa, kun täytät elämääsi monilla hyvillä asioilla ja rohkaistat muita asenteesi välityksellä. Sydämellisin terveisin Kristina.
Hyvää joulun odotusta ja Iloista Joulua sinulle ja perheellesi.
Oli mukava löytää sivuillesi! Itsekin olen käynyt läpi vakavan sairauden, ja nyt olen toipilas. Löysin sivuiltasi vertaistukea, vaikka sairauteni ei mitenkään liity maksaan. Mutta silti. Sairaus muuttaa aina elämää. Toivon sinulle kaikkea hyvää, nyt ja tulevaisuudessa!
Törmäsin blogiisi aivan vahingossa, enkä voi olla ihastelematta, kaikkea tuota puuhastelua mitä harrastat :))
Nappasin nyt ainakin rahkaomenapiiraan ohjeen, kun normi piiras ei tunnu enää kotona uppoavan. Omenasato ollut valtava ;)
Oikein hyvää syksyn jatkoa Sinulle!
Olen entinen naapurisi Pukinmäestä Säterintiellä te asuitte L91 ja me L93, löysin tähän blogiisi Facebookin ja Katin ja Pukinmäen yhteiskoulun fanisivujen kautta, kyllä olet nähnyt paljon vaivaa näihin sivuihin. Kun viimeksi näin sinua siinä jo puretussa suurkirppiksellä Simonkylässä olit silloin tosi sairas ja ilmeisesti olet kuitenkin selvinnyt jotenkin näihin päiviin asti.
Terveisiä Pekalle ja muille perheenjäsenille.
Terveisin, Jyrki
Pekka: Toivottavasti kahvi maistui, vaikka onkin kyllä jo aika sumppia eli ylivanhaa. :)))
Tulen kahville toistekin, kiitos oli hyvää ja maistuvaa. Maistoin tietenkin makeaa...täytekakkua!
Terkuin, Pipsa
tekemään jotain!!!!
Eksyin tänne sivulle Sejarin Pirjon sivustojen kautta . selailin näitä sivustoja ihan pelkästä uteliaisuudesta kun ei tässä eläkeläis miehellä ole päivisin muutakaan tekemistä .Tosin yritän toteuttaa Mannerheimin viimeistä päivä käskyä että saavutetut linjat pitää säilyttää ja kun katson peiliin niin olen aikast hyvin tässä onnistunutkin . Hyvää Pääsiäisen aikaa !
jokke
Jäi äsken mainitsematta että Pirjo on eukkovainaani "kadoksissa" ollut pikku-sisko.
jokke
http://jaakotar.vuodatus.net/blog/298016/virkatun-tilkun-teko-ohje/
Sinulla on monipuoliset sivut..Hyvää kevättä sinne toivotan!
Löysin sivut googlaamalla kun piti etsiä tietoa, miten tehdään hapsut kaulahuiviin. Kiitos hyvistä kuvista ja selkeästä ohjeistuksesta. Voimaa ja iloa sinulle, pidäthän blogin auki jatkossakin.