Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
26.09.2007 - 00:59



Euroopan kansainvälinen maksapotilaiden järjestö ELPA ( eli European Liver Patient Association) viettää maanantaina 1.10.2007 Kansinvälistä maksapäivää. ELPA viettää sitä teemalla World Hepatitis Day. Meillä täällä Suomessa vietetään päivää ensimmäistä kertaa ja omalla kansallisella teemallamme:



Pidä huolta maksasta,
                   se on elintärkeä.


Medialle on järjestetty 27.9.2007 aiheesta tiedotustilaisuus, jossa on asiantuntijalääkärin gastroenterologi Martti Färkkilän alustus maksasairauksista sekä potilaan kokemuspuheenvuoro.

Maksasiraudet ovat lisääntyneet ja koskettavat tuhansia suomalaisia. Suomessa yleisin maksasairauksien aiheuttaja on alkoholi, mutta myös ylipaino sekä siihen liittyvä rasvamaksa ja hepatiittivirukset aiheuttavat yleisesti maksasairauksia. Lisäksi on joukko tuntemattomista syistä johtuvia maksasairauksia. Myös näihin maksasairauksiin voi sairastua aivan kuka tahansa ja niihin ei voi omilla elintavoillaan vaikuttaa. Maksasairauksia voi ja kannattaa ennalta ehkäistä ja hoitaa. Maksan toiminnan tunteminen on tärkeää, jotta jokainen osaa omalta osaltaan pitää huolta tästä elintärkeästä elimestään.  Lisäksi on myös hyvä tietää, milloin on aihetta huolestua oman maksansa tilasta.

"Pidä huolta maksasta - korostuu ennalta ehkäisyn merkitys. Voit käydä Musilin sivuostolla testaamassa kuinka hyvin tunnet maksasi?



Täältä näitä paitoja voi tilata.

BLOGGAAJAT PÄIHTEITÄ VASTAAN:

Lisään vielä tähän Piukusen tekemän napin..."Bloggaajat päihteitä vastaan", sillä tähän Maksapäivään liittyen myös mnä haluan viestittää omalta osaltani tätä vakavaa alkoholiongelma-asiaa eteenpäin ja toivon, että jokainen miettii tarkkaan juomistapojaan ja kuinka vaarallista alkoholi voi olla maksalle ja todella onkin sitä pitkäaikaisesti käytettynä. Ehkä joku ei kestä edes sellaista määrää kuin toiset, vaan maksa tuhoutuu helpommin alkoholin vaikutuksesta. Mistä sen tietää, mikä on sinun "heikoin lenkkisi". Ajattele ajoissa, ennen kuin se on liian myöhäistä.



Itse asiassa alkoholi on hyvin harvoin aiheena maksansiirtoon. Siihen on siirtoa harkittaessa todella vahvat perusteet ja juomattomuutensa täytyy osoittaa määrätyn ajan ja moni muu seikka vaikuttaa myös päätökseen. Vaikka maksasairaudet ovat lisääntyneet ja alkoholimaksasairaudet ovat yleisin maksasairaus, niin siirtoon johtavista maksasairauksista yleisimmät ovat krooniset maksasairaudet. Maksa on niin tärkeä elin, että ilman sitä ei ihminen voi elää.


Hallatar kirjoitti 26.09.2007 - 07:13
Ajattelemisen aihetta monelle.
Hyviä tekstejä paidoissa!
Ja kyllä se ajatus elämänarvoiosta
ja elintavoista lähtee lapsuudenkotoa...
Tarjuska ite kirjoitti 26.09.2007 - 11:18
Hallatar: Tänä päivänä olen havainnut, että yhä useampi nainenkin haksahtaa alkoholin liikakäyttäjäksi ja näin ollen siitä kärsii teveyden lisäksi myös koko perhe. Lapsuuden kokemukset vaikuttavat myös aikuisuuteen. Lohtua tuosta pullosta harvoin löytyy. :(
famu kirjoitti 26.09.2007 - 17:56
Hyviä asioita pidät esillä näillä sivuilla.-Kiitos kommentistasi.Olen tosiaan vannoutunut essun käyttäjä.OOK:n kuukauden tekeleeksikin vuorollani ehdotin essua,mutta kovin ovat vähissä ompelijat.Olenkohan jotenkin vanhanaikainen höpsö???
marsu kirjoitti 26.09.2007 - 23:15
Tulin vain ilmoittamaan että koukut tuli tänään.
Tarjuska ite kirjoitti 26.09.2007 - 23:57
Famu: Tärkeää asiaa ja ehkä niin monelle ajankohtaista! :(
Essu on hyvä suojavaate, mutta on tainnut jäädä näin kaupunkioloissa vähäiselle käytölle tänä päivänä. Ompelukin on jäänyt nykyään itselläni lähinnä korjailuihin.
Marsu: Kiitos ilmoituksestasi...oletko huomenna työpaikalla, jos haemme ne?
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ