Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
23.09.2007 - 01:47
Perjantaiaamusella lähdimme porukalla potilasjärjestön järjestämään valtakunnalliseen vertaistukikoulutukseen Ruokolahdelle. Ensinnä tuli tietenkin mieleeni, että mahtaakohan siellä tulla "Leijonia" vastaan?
Majoittauduimme Jaakkiman kristillisellä kansanopistolla lauantaihin asti.


Opisto sijaitsi luonnon kauniilla paikalla, rinteessä, järven rannalla.


Opiston päärakennuksen seinustaa somisti syksyisen punaista villiviiniä. Todella vaikuttavan näköistä.

Samassa paikassa oli koulutustilaisuutemme, jonka aiheena oli "Mielialan monet kasvot". Koulutustilaisuus oli monen laisia tunteita herättävä laidasta laittan ja nämä tunteet tulivat hyvin esiin myös luonnoissa ja vapaassa keskustelussakin. Itselläni oli kurssilla osuutena kertoa sähköisestä vertaistuesta. Tämä on tätä nykypäivää, jolloin keskustelupalstojen, sähköpostien ja blogien kautta jaetaan osaksi myös vertaistukea. Herätti kysymyksiä, että voiko vertaistukea jakaa sähköisen viestinnän kautta...eihän voi nähdä "kasvoista kasvoihin", että nauraako vastapuoli vai itkeekö eli onko hän surullinen vaiko iloinen, vihainen, huolestunut, pelokas ym. Minun mielestäni myös sen voi tunnistaa osittain myös tekstinkin kautta ja pääasiahan kai on se, että vastapuoli saa apua ja tukea. Yhdelle sopii yksi muoto ja toiselle toinen...jokaisella on oma valinnan vapaus miten tukea hakee. Oletteko itse saaneet tarvittaessa internetin välityksellä erilaisista keskustelufoorumeista tai blogeista vertaistukea, sitä tarvittaessanne?
Päivät olivat tosi antoisat ja lauantainakaan ei kyllä jäänyt paljoakaan aikaa metsästää sitä "leijonaa", mutta tämä kaunis Ruokolahden kirkko vastarannalla oli todella kauniin näköinen ja aina sellaisen näkeminen yhden leijonan voittaa.



Taas voimaantuneina tästä koulutuksesta suuntasimme lauantaina iltapäivällä matkamme kohti kotikontuja.



Matkalla ihmettelimme Imatran ja Lappeenrannan välisellä tieosuudella kilometrien pitää rekkajonoa. On se vaan niin kummaa, että aina pidemmäksi se yltää Vaalimaalta etelään päin.

Iloinen uutinen kotimatkan varrella kun pysähdyttiin Korian ABC-huoltamolle "kahville". Kahvi oli toisarvoinen asia, kun huomasimme huoltamon seinällä ison kytlin, jossa luki NOVITA. Kahvit sai jäädä ja kiiruusti lankakaupan anteja bongaamaan. Tällaisia lankoja lähti matkaan....



Tuota Mamboa olen kuolannut monet kerrat lähimarketissa, mutta nyt hieman edullisemmalla hinnalla ostin kaksi kerää sitä. Lisäksi ostin kaksi valkoista mohairia...jos huivintekotarpeita sattuu kaipaamaan. Lisäksi ystävättäreni osti pari kerää punaista Rosa-mohairia ja yhden vanhan rosan samaa lankaa. Lupasin tehdä hänllekin pari huivia kunhan joudan noista oikean puoleisista langoista.



Kaiken kukkuraksi sitten en voinut vastustaa tätä söpöä vaalensinistä korvapipoa pikku-ukolle. Eiks olekin söpö?
Jaana kirjoitti 23.09.2007 - 09:57
Vau minkä näköinen tuo seinä!!!! Upea!
Olen kyllä kanssasi samaa mieltä tuosta vertaistukiasiasta. Mulla kun itellä ei ole mahdollisuuksia pyrähtää mutkaa eteläsuomessa milloin missäkin tapaamisessa, niin arvoon arvaamattomaan on noussut netissä toimiva keskustelupalsta!! Ja siellä todella tuntee itsensä tervetulleeksi, ja luottavaiseksi apua kaivatessaan.
Leena kirjoitti 23.09.2007 - 10:34
Noita rekkajonoja on ollut myös uutisissa. On se kumma, kun tuota tukkoa ei pystytä saamaan normaaliksi? On sulla ollut hienot maisemat koulutuksessa. :)
Kirsi kirjoitti 23.09.2007 - 12:34
Vaikuttaa antoisalta reissulta, Tarjuska: viidakko-odotuksia, kulttuuria, vuorovaikutusta, kuuluisa rekkajono, tehtaanmyymälöitä ja vielä tuliainen pikku-ukolle.
SusuPetal kirjoitti 23.09.2007 - 12:57
Ruokolahti on kaunis paikka, kävin siellä reilu vuosi sitten ensimmäistä kertaa elämässäni -leijonaa en onneksi nähnyt, mutta kirkkoa tuli kuvattua. Muistaakseni laitoin joitakin kuvia silloin kuvablogiini paikasta.

Mukavan tuntuinen reissu, paljon asiaa ja lankaparatiisi:))
Irma Marttila kirjoitti 23.09.2007 - 18:42
Hei- syksy ja ruska on saapumassa Suomeen. Nyt eletään tätä päivää ja olen varma, että moni saa tukea sinun blgistasi! Toivon, että jokainen osaa etsiä tarvitsemaansa apua.
Kauniita lankoja olet löytänyt, minä olin innokas neuloja vuosia sitten kun lapset olivat pieniä. Pitäisi yllättää pikkuiset lapsenlapset ihanilla huiveilla- syksyllä niitä tarvitaan! Voimia ja iloa sinulle. Irma
Satu H kirjoitti 24.09.2007 - 11:51
vau miten upea todellakin tuo villiviinin peittämä seinä! ja tosi kaunis myös tuo kirkko. muakin kiinnostaa aina kirkot kun vierailen uusissa paikoissa. :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ