Tänään on kulunut tasan 10-vuotta siitä, kun rakas isäni kuoli. Muistan vielä varsin hyvin tuon päivän, joka oli muuten ihan tavallinen arkipäivä. Olin äitini kanssa pyykkituvassa aamusella samana päivänä. Isä oli aikeissa lähteä puolukoita ostamaan marketista, mutta äiti toppuutteli, että menisivät vasta sitten kun hän on kotosalla. Minä jouduin lähtemään pyykkituvasta aiemmin potilasjärjestön lehtitoimikunnan kokoukseen. Sieltä kiiruhdin tyttären luokse lapsien vahdiksi.
Siihen aikaan ei minullakaan vielä ollut omaa kännykkää, joten elimme vain lankapuhelimien varassa. Tulimme ulkosalta tyttären kotiin, kun huomasimme vastaajassa viestin. Se oli mieheni, joka oli soitellut. Soitin hänelle ja pyysin hakemaan minut, jotta voitaisiin mennä lähimarkettiin ostoksille. Tosin olisin tarvinnut äidin plussakorttia lainaksi. Mies totesi ettei voi hakea...Minä sitä ihmettelemään, että miski ei voi? Mies kun ei oikein osannut asiaa paremmin esittää...vaan totesi, että kun faijasi on kuollut. Järkytyin viestiä ja sitten haimme tytön ja pikkuisten kanssa kukkia ja lähdimme taksilla äidin tykö. Äiti se vielä hieman shokissa selitti, että kun ei ole mitään tarjottavaa vieraille.
Isä oli menehtynyt sydänkohtaukseen äidin tultua kotiin. Toinen jalka oli lattialla ja muu kroppa sohvalla. Telkkarissa näkyi vain lumisadetta, kun videonauha oli pyörinyt loppuun. Isä oli kai ollut aikeessa hakea makuuhuoneesta nitroa, mutta sinne asti ei ikinä päässyt.
Isä olikin juuri samana keväänä täyttänyt 70-vuotta. Vain pari viikkoa prinsessa Dianan hautajaisista vietettiin isäni hautajaisia. Nyt tuosta hetkestä on kulunut jo 10 vuotta ja isältä jäi paljon näkemättä, kuten lapsenlapset ja neljä lastenlastanikin. Monet muistot ovat kuitenkin aina mielessä.



Iltasella suuntasimme matkan kohti hautausmaata, isän haudalle. Veimme pari kynttilää haudalle ja samalla vein savienkelin sinne. Kukkia oli jo yllinkyllin, joten niitä en vienyt. Jotenkin sitä jää miettimään tuota kymmentä vuotta, jolloin isää ei enää ole ollut ja äiti on elellyt yksinään. Toivottavasti vielä saamme pitää äitimme vuosia luonamme. Rauha isän muistolle.