Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
10.09.2007 - 18:30
Torstaina alon koukkuamaan uudestaan projekti-hihatinta...edellinen kun oli hieman liian lyhythihainen sekä isolenkkinen. Opettelin Tiitsan blogin kautta virkkaamaan hieman pienempää lenkkiä. Näyttikin heti paremmalta. Lisäskin hihojen leveyteen muutaman lenkkisilmukan ja tein hihattimen samoilla periaatteilla kuin aiemmankin. Ensin tein kyllä hihan ja sitten selkäosan. Sen jälkeen koukkusin toisen hihan kahta riviä kapeammaksi. Hihasauman koukkusin sitten kahden kerroksen tekeleellä jälkikäteen.
Toiveena  oli, että myös kaulukseen tekisin pylväskerroksen sekä nirkkoja. Niinpä virkkasin ylälaitaan ketjusilmukkakerroksen eli viisi ketjusilmukkaa ja kiinteällä silmukalla solmukuvion kulmaan aina ketjusilmukat kiinni. Sitten tein pylväitä neljä kappaletta aina ketjusilmukkakaareen, kainaloiden kohdalle asti. Sitten käännyin ja tein nirkkokerroksen, niin että kolme ketjusilmukkaa ja piilosilmukalla liitin tyvestä kiinni, siten että siihen muodostuu nirkko. Väliin tuli kolme kiinteää ketjusilmukkaa ja sitten taas nirkko. Näin tein rivin loppuun. Hihan suut tein samoin. Lisäksi tein selkäosaan ketjusilmukkakaaren. Jouduin tekemään pari kerrosta pituutta lisää, niin muuten olisi selkäosa jäänyt jotenkin roikkumaan löyhästi.

Tässä tämä tekeleeni, joka on jo matkalla jossain päin Suomea....

 

   

Tosin tämän tekeleen kanssa meinasi tulla kiirus. Ensinnäkin lanka loppui perjantai-iltana kesken. Soteltiin projektin toisen osapuolen kanssa ja mietittiin mitenkä lankakerä parhaiten ehtisi minulle ja vielä ehtisin tekemään tuon työn valmiiksi. Niinpä sitten sunnuntaina kotimatkalle lähdimme mökiltä varsin myöhään. Treffasin MarLin Joutsassa Huttulan huoltoasemalla. Sieltä nappasin mohairkerän matkaan ja lähdimme ajelemaan kohti Helsinkiä. Yömyöhään virkkasin hihatinta vielä kotona ja aamulla jatkoin työn valmiiksi. Tässä on ainakin hihat pidemmät...mulla kun on lyhyemmät kädet. Tästä tuli tiheämpikin, mutta ainahan tuosta olkapäiden kohdasta neulos joutuu venytykselle.
Oikeastaan minunkin mielestäni tuo kaula-aukko on kauniimpi ja jämäkämpi, kun siinä on tuo nirkkokerros. Sain vielä työni postiin tämän päivän puolella.

Lisäksi tein MarLille helmet sekä korvakorut juhla-asun väriin sopiviksi, mutta se on sitten eriasia käyttääkö hän niitä tässä yhteydessä. Toivottavasti tuli mieleiset. On tietenkin hieman vaikeaa tehdä neulos ilman mittoja koruja tietämättä välttämättä toisen makua.
Tässä helminauha sekä korvakorut:



Korutoiveena oli ruskeaa ja turkoosia. Varastossa olevista helmitarvikkeista löytyi siemenhelmiä ja yksi purettava kaulakoru, jossa oli lasihelmiä. Korvakoruissa on samoja siemenhelmiä kuin kaulakorussakin ja yksi lasinen ruskea pyöreä helmi hopeapiikissä koukkuineen.



Tällainen ison lasisen pötkylän laitoin kaulakoruun. Tyvessä on turkoosit  kivihelmet .

Meemu kirjoitti 10.09.2007 - 22:40
Ihana hihatin, ja korutkin on oikein tyylikkäät!
savisuti kirjoitti 10.09.2007 - 23:16
Hihatin näyttää hyvältä! Kaunis tuo nirkkokerros. Korutkin ihan hauskat!
Kirsi kirjoitti 11.09.2007 - 07:59
Sinä olet tosi sinnikäs, Tarjuska. Itse olisin kyllä yksien hihattimien jälkeen heittänyt homman sikseen. Kokemus on opettanut, että mitta pitää ottaa ennen hommiin ryhtymistä, mutta tämä on jälkiviisautta.
MarLi kirjoitti 11.09.2007 - 11:48
Kiitos kiitos kusti on polkenut postit perille! Tämä toinen hihatin on nätimpi kun kuvio on pienempää verkkoa! Korutkin on ihanat, kunhan näen ne omatekemäni lasikorut, sitten valitsen mitkä juhliin laitan, mutta varmasti nämä tekemäsi käyttöön tulee, jossei nyt niin sitten muuten! Kiitos, laitan meiliä vielä :)
Tarjuska ite kirjoitti 11.09.2007 - 12:02
Kirsi: Tosin menasin kyllä jo alkuunsa heittää hanskat naulaan, kun tuntui ettei tästä tule mitään. Lopussa kai kiitos sitten seisoo...Tosin niitä mittojahan minulla ei ollut käytettävissä. Hieman summassa tämä tuli tehtyä. :)
MarLi: Hyvä, että nyt tuli nopeaan perille. Kiva kuulla, että olet tyytyväinen tekeleisiin. Teen sen huivin vielä, kun ensin teen yhden yllärilahjan ystävälle. :)
Satu H kirjoitti 15.09.2007 - 01:52
Tosi kaunis tuo nirkkoreunus, oikien hyvin sopii! Ja hienot korutkin oot väsännyt. :)
Tarjuska ite kirjoitti 17.09.2007 - 01:43
Satu H: Itsekin yllätyin, kuinka tuo nirkkokerros teki työstä kivan näköisen. :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ