Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
30.08.2007 - 13:07
Onneksi olin tänään kotosalla, kun posteljooni pimputti ovikelloa. Tosin olin jo osannut odottaa MarLilta postia, sillä meillä on yhteinen diili ja hän lupasi lähettää langat sitä varten postissa. En kuitenkaan tiennyt, että posti-Pate toisi tullessaan muutakin isokokoista, josta minulla ei ollut hajuakaan.



Pikkuhiljaa tästä sitten tutkin mitä paketit sisällään oikein pitivät. Tosin tuo pitkulainen pakkaus kun nytti aivan tyhjältä, mutta sisään kurkistaessani näin jotain julisteen tapaista ja yritin vetää käärön pois rullasta, mutta ei se niin helppoa ollutkaan. Ensin yritin pinsettien kanssa vetää kääröä, mutta ei hievahdustakaan. Sitten otin järeämmän aseen eli sahalaitaveitsen ja sillä sahasin viitisen senttiä putkilomaisen paketin suuosasta pois, jotta saisin sisällön reunasta kiinni ja onnistuisin vetämään postin pois putkilösta.



Onnistuihan se viimein ja sain kuin sainkin esitekäärön vedettyä esiin.



Arvasin oikeastaan jo mitä paketista paljastuu. Tässä se sisältö, joka on Munuais- ja maksaliiton projektiin liittyvää ja pian vietämme kansainvälistä Maksapäivää, joka on ensimmäistä kertaa meillä täällä Suomessa 1.10.2007. Munuais- ja maksaliitto viettää tätä päivää teemalla:

" Pidä huolta maksasta,
                  se on elintärkeä."



Kerron enemmän vielä tästä aiheesta myöhemmin, mutta jokainen voi seurata valtakunnallisesti mitä muilla paikkakunnilla tapahtuu teeman merkeissä 1.10.2007 tai sinä viikkona. Tarkempaa tietoa löytyy lähempänä tuota ajankohtaa Munuais- ja maksaliiton sivustolta.

Musilin maksaprojekti etenee ja sen tiimoilta on järjestetty tänäkin vuonna useita infotilaisuuksia maksasairauksita ja lisää on tulossa. Tiedoksi vielä maksasairautta sairastaville, alan ammattilaisille ja muille asiasta kiinnostuneille, että alueellisesti on tulossa maksailtoja ja maksaluentoa muutamassa kaupungissa eli tässä tulevista päivistä, joista tietoa myös Musilin sivustolta enemmän pdf-tieostona ohjematietoineen ja tapahtumapaikkoineen:
 
Maksailta, Mikkelin pääkirjastolla 4.9.2007
Maksaluento, Turku 27.9.2007
Maksailta, Seinäjoki 3.10.2007


                                 
Tässä sen isomman paketin sisältö ja miksi MarLi sen minulle lähetti. Meillä on siis diili, josta kerron hieman myöhemmin. MarLi laittoi minut haasteen eteen. Ensin nielaisin pari kertaa tyhjään, mutta sitten jostain kumman syystä uskalsin ottaa haasteen vastaan. Tosin olen ennenkin houkutellut mukaan blogiystäviäni ja totuttuun tapaan vinkkasin Tiitsalle, että mitäs jos lyötäis viisaat päämme yksiin ja tehtäisi hieman yhteistuumin tämä projekti eli Tiitsa tekee samankaltaisen, mutta oman tyylinsä mukaan ja minä omallani. Katsotaan mitä aikaan saadaan. Tämä on vielä keskeneräinen juttu, joten siitä ei sen enempää....ettei sovi arvostella vielä keskeneräistä työtä. Parhaillaan on tulossa koeversio itselleni ja sitten vasta tuumasta toimeen eli se haastetilaus. Tässä paketin sisällöstä:



Nuo tumman ruskeat langat liittyvät siihen haasteseen ja tuosta vihreänkirjavasta olen taas luvannut tehdä hänelle Salomoninsolmu kaulahuivin, mutta sillä ei onneksi ole kovin kiire. Tuo haastejuttu tosin pitäisi olla palautettuna ennen syyskuun puoltaväliä. Katsotaan miten sen kanssa oikein käy...ei parane tyriä.

Yllätykseksi MarLi oli lähettänyt minulle "minun oloiseni" jakun. Eiks ole ihana ja just passelin kokoinen ja värinenkin. Suurkiitos MarLille....kyllä kelpaa.



Pink-pink...pinkkiä jälleen kerran, mutta ei värillä väliä, kunhan se on pinkkiä! :)
Projektin etenemisestä seuraa jatkossa lisää.




MarLi kirjoitti 30.08.2007 - 15:29
Kyllä meidän projekti-diilistä hyvä tulee, olen ihan varma jo :) eikun koukkua heilumaan vaan!

Kiva kun tykkäsit jakusta ja on ihan sopivakin, näin se hyvä ja ilmainen kiertää ja jostain löytyy sopiva kroppa ja ihminen jolle se on ihan "oman näköinen"... sattuikin tuo väri noin olemaan pinkkiä :)
Tarjuska ite kirjoitti 30.08.2007 - 15:38
Hih...Taidettiin olla yht'aikaa kommentoimassa toisillemme. Tuo eka tekeleeni on ikäänkuin harjoituskappale ja teen sen loppuun. Sitten aloitan sen sun, kun vaan koko on selvillä, ettei tule liian pieni. :))
savisuti kirjoitti 30.08.2007 - 23:43
Ihanan värisiä lankoja! Kyllä on niin sinun näköinen jakku.
Tarjuska ite kirjoitti 31.08.2007 - 17:57
Savisuti: Langat ovat siis tarkoitettu MarLin projektityöhön ja tuo jakku on tosiaan ihan "mun näköinen". :)
Leenukka kirjoitti 31.08.2007 - 18:59
Olipa jännittävää seurata paketin avaamistasi! Kuinkahan sattuikin sopivan värinen jakku? :D
Tarjuska ite kirjoitti 31.08.2007 - 19:48
Leenukka: Tuntui jo putkiloa avatessa, että hermot menee ennen kuin sisällön saa sieltä esiin. Onnisti kuitenkin. :)...Kyllä paketin lähettäjä tietää mikä mulle sopii. :))
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ