Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
28.08.2007 - 22:25
Firman eläkeläisille järjestettiin tänään retki Kirkkonummelle ja firmamme maatilalla. Kävimme Kirkkonummella Pokrovan luostarikirkossa.



En ole kyllä aiemmin tiennytkään sellaisen olemassa olostakaan. Täällä voitte tutustua tämän luostarikirkon toimintaan ja sijaintiin.
Saimme kuulla hyvin mielekkään tarinan isä-Haritonilta tästä paikasta ja sen vaiheista. Nautimme aamupäiväkahvitkin siellä herkullisen herukkajuustopiirakan kera. Lisäksi saimme käväistä "turhuuksien torilla", jossa myytiin ortodoksisia pieniä muistoesineitä sekä tilan tuotteista tehtyjä hilloja, marjamehuja sekä kuivattua teetä. Oli ihan pakko ostaa kotiin tuomiseksi purkillinen valkoista mansikkahilloa. Enpä ole ennen moista nähnytkään tai saati sitten kuullutkaan. Lisäksi myytävänä oli myös valkoista vadelmahilloa, mutta sellaisia olen kyllä nähnyt...jopa mökillä vatukossa yhden puskan... albiinoja varmaan.



Eihän se ihan valkoiselta hillolta tosin näytä, mutta on kuulema valkoisista mansikoista ja maistuu lettujen kanssa tosi herkulliselta mustikkahillon kera...ketoi yksi luosariyhteisön veljistä.

Itse kirkko oli hyvin kaunis ikonikuvineen ja maalauksineen, mutta siellä sisällä ei saanut valokuvata. Siksipä ei ole mitään kuvaa sieltä.



Tässä kuitenkin tämä kirkko ulkoa päin eli ulko-ovan luota kuvattuna. Kirkko on puulämmitteinen, kuten kuvasta näkyy.

Täältä voitte lukea isä Haritonin mietteitä....antaa ajattelemisen aihetta.


Tässä kaunis lehtikultainen Pokrovan ortodoksisen luostarikirkon kellotapuli.



Isä-Hariton poistumassa tässä kuvassa esittelytilaisuuden päätyttyä ja me jatkoimme matkaa edelleen linja-autolla kohti Tuohilammen tilaa.



Tuohilampi on entisen työpaikkani omistama maatila ja koulutuskeskus. Siellä kävimme viettämässä piristävää iltapäivää. Tosin ei siinä kovinkaan paljon luppoaikaa jäänyt, kun Konsernin pääjohtaja toivotti meidät tervetulleksi ja tarjosi kuohuviiniä firman tulevan 90-vuotispäivän kunniaksi. Pienoisen toimintakertomusen päätteeksi meitä odotti maittava lounas ruokasalissa. Sen jälkeen oli aikaa sanoa, pelata tai vain seurustella muiden mukana olleiden kanssa. Aika meni seurustellessa ja päivä päättyi päiväkahviin, jonka jälkeen linja-autokyydillä huristelimme kohti Pääkaupunkia. Onhan se mukavaa, että kerran vuodessa meitäkin muistetaan retkellä ja sitten vielä joulun maissa joululounaalla. Tosin tunsin taas olevani "eläkeläisistä" niitä nuorempia. Eihän sille mitään toki mahda, kun on joutunut jäämään 40-vuotiaana jo eläkkeelle. Tosin näihin retkiin edellytetään, että on ollut saman firman palveluksessa vähintään 15 vuotta...minä olinkin oikestaan 20 vuotta, mutta opintovapaa aikani vähennettiin tuosta ajasta eli -1, 5 vuotta.

savisuti kirjoitti 28.08.2007 - 23:37
Oli varmaan kiva, erilainen päivä! Tuolla Haritonin paikassa käytiin kerran vuosia sitten ajelemassa ja silloin puutarhaa kunnostettiin ja tehtiin kovalla kiireellä. Kirkon rakentaminenkin oli vielä silloin kesken. Katsoin menu'n, ainkin ihania ruokia siellä tarjoillaan vieraille tilauksesta, vois vaikka mennä joskus syömään.
Satu H kirjoitti 29.08.2007 - 02:56
Varmasti kaunis ja näkemisen arvoinen paikka. Koskaan en kyllä minäkään tuosta ole tosin aikaisemmin kuullut.

Huh. Nyt on kaikki vanhat jutut luettu, olitpas taas ehtinyt päivitellä blogia kun olin jäänyt vähän jälkeen tuossa lukemisessa. :)
jantta kirjoitti 29.08.2007 - 08:31
Huomenta, Lueskelemassa taas:)
Ihania kaikki saamani tuotteet. Lämmin kiitos ja mukavaa keskiviikkoa.
Tarjuska ite kirjoitti 29.08.2007 - 10:50
Savisuti: Kiva paikkahan se ja niin lähellä Helsinkiä kuitenkin. Näköjään on täälläkin eteläisessä Suomessa vielä paikkoja, joissa ei ole tullut käytyä. :)
Satu H: Taitaa Espoossa isä Mitron paikka olla tutumpi monelle. Kannattaa käydä tuollakin.
Olet tosi ahkerasti lukenut juttuni ja kommentoinut lähes kaikkiin yli viikon vanhoihin postauksiin. Ihan meni pää itseltänikin pyörälle, kun totesin, että tosiaan olet lukenut juttuni...huh, huh...taisi olla urakkaa kerrakseen. :)
Jantta: Ollos hyvä ja kiva, kun olet tyytyväinen lähetykseen. Mukavaa keskiviikko päivää sinullekin...kattilashowsta huolimatta. :)
Satu H vielä kirjoitti 05.09.2007 - 08:34
eipä ole tullut kyllä käytyä siellä isä mitron luonakaan, mutta heinävedellä olen käynyt valamossa ja lintulassa, joskus about kymmenen vuotta sitten lukiosta. :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ