Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
24.08.2007 - 10:19
Eilen piti ottaa loppukiri, jotta saisin huivini valmiiksi viikonlopuksi. Tässä se luonnonvaaleasta Seitsemän Veljestä-langasta tehty luomus sitten on. Koukkuna käytetty nro 3:n virkkuukoukkua ja lankahapsut ovat noin 40-45 cm mittaiset. Niitä on neljä hapsua per nippu. Lisäksi kokeilin tällä kertaa virkata ylälaidan ympäri reunuksen eli viisi ketjusilmukkaa ja kiinteällä silmukalla Salomonin kuvion kärkisomuihin kiinni. Näin reunuksesta tuli jotenkin huolitellumman näköinen. Olisi kai voinut myös kiinteillä silmukoilla täyttää tuon ketjusilmukkaosionkin, muta päätin jättää sen tällaiseksi. Aiemmin olen tehnyt huivin 3½ tai 4 koukulla ja lankalenkitkin ovat ollee varmaan isompia. Nyt huomasin, että tästä tuli ikään kuin kuohkeamman näköinen. Pituutta tein vähemmän, kuin niihin aikaisempiin...ihan hyvä näinkin.


Salomonin solmuhuivi edestä


Hartiahuivi takaa..

Edit-täti lisäsi jotain tänne.
Leenukka kirjoitti 24.08.2007 - 12:09
Sollmuhuivi on valkoisena todella kaunis. Pitäisköhän kokeilla itsekin virkkaamista pienemmällä koukulla. Mun huivit on aina olleet vähän "lötköjä".
Tarjuska ite kirjoitti 24.08.2007 - 13:56
Leenukka: Kannattaa varmaan kokeilla ja itse huomasin todella, että olen aiemmin tehnyt hieman liian suuria lenkkejä. Nyt vain hieman venytin...vaikkakin työ kestää pidempään, niin jälki on paremman näköistä. Langallakin on tietty merkitystä. Mohairlangat ja tämä seiskaveikka on hyviä...Nalle hieman ohuehkoa tuohon...mun mielestäni. :)
savisuti kirjoitti 24.08.2007 - 14:53
Todella kaunis huivi!
Tarjuska ite kirjoitti 24.08.2007 - 15:15
Savisuti: Voi, kiitos paljon! :) Mukavaa viikonloppua sinulle. :)
jantta kirjoitti 24.08.2007 - 15:38
Maksettu ;)
Tiitsa kirjoitti 24.08.2007 - 19:00
Kaunis huivi. Noista lenkkien pituuksista sen verran, että oikeastaan mitä ohuempi lanka sitä lyhyemmät lenkit.Huivi pysyy paremmin kuosissaan. Tuo on upean näköinen.
MarLi kirjoitti 24.08.2007 - 21:48
kaunis on huivisi!
Oletko tehnyt tuota salomonia sellaisena suorakaiteen muotoisena? Mä voisin haluta sellaisen enkä kolmiota...
lettu kirjoitti 25.08.2007 - 11:54
Aah, todella kaunis huivi :D
Mulla on salomonin solmut opetteluasteella, mutta huomasin (noin kymmenennessä kokeilussa) ettei kannata ottaa liian suurta koukkua, eikä "epätasaista" lankaa. Ainakaan näin aluksi *virn*
Tarjuska ite kirjoitti 26.08.2007 - 23:28
Tiitsa: Kovin ohuesta langasta en vielä ole tehnyt huiveja. Tässä nämä hapsut näyttävät ehkä hieman sekavilta, kun vasta ennen paketointia tasasin ne saksilla suoriksi. Uskon, kyllä että langan ohuudellakin on oma merkityksensä. :)
MarLi: Joo, olen tehnyt ehkä kolme huivia suorakaiteen muotoisena. Niistä on varmaan kuviakin viime vuoden loppupuolelta blogissani. :) Voisin mä sulle tehdäkin....jos haluat ja minkä värisen?
Lettu: Ehkä se tässäkin lajissa on niin, että kokemus tekee mestarin. Aikansa kun harjoittelee, niin löytää oikeanlaisen langan ja koukun sekä hapsukoon. :)
Kangaskasa kirjoitti 28.08.2007 - 08:22
Upean iso huivi!
Tarjuska ite kirjoitti 28.08.2007 - 20:55
Kiitos Kangaskasa...Itse tykkään enemmän just noista pidemmistä huiveista. :)
Satu H kirjoitti 29.08.2007 - 01:56
Tosi kaunis! Ja suuri! :)
Tarjuska ite kirjoitti 29.08.2007 - 10:55
Satu H: Kauneushan on katsojan silmissä. :))
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ