Olen tässä viikon verran seuraillut pikkutenavien touhuja täällä pihapiirissämme. Ensinnäkin on melkein päivittäistä taas, että koulupäivän päätyttyä joku pihapiirin tenavista käy pimputtelemassa ovikelloamme ja juoksee sitten karkuun. Harvoin niihin ehtii puuttua, sillä alakouluikäiset pojat ovat kintuistaan niin nopeita, että ovat sitten jo muilla mailla, kun itse pääsee ovelle asti. Tänään kuitenkin päätin mennä ovikellon pimputuksen jälkeen taas ovelle tarkkailemaan tilannetta. Rapustamme pääsee kahteen suuntaan ja toiseen suuntaan mennessä on rautainen palo-ovi. Heilautin oven auki ja kappas vaan kaksi pellavapäätä kulki pihapiirin poikki. Päätin mennä parvekkeelle tutkailemaan mitkä ovat poikalasten aikeet. Näin he määrätietoisesti suuntasivat matkansa vastapäätä olevan talon portaikkoon. Pienen neuvottelun jälkeen vaihtoivat passia eli toinen tulikin ulko-ovelle ja toinen juoksi rappuun. Sitten sen jälkeen oli kuin tusina jalkoja alla, kun lähtivät liukkaasti karkuun. Hihkaisin pojille pihamaaltamme, että tulkaahan pojat vähän tänne, minulla on asiaa. Pojat tulivat kiltisti pihamaamme viereen jalkakäytävälle. Kyselin heiltä, että onko heillä tapana käydä ihmisten ovikelloja soittelemassa? Hieman päät kumarassa pojat katsoivat asfalttiin...ehkä hävettikin vähän. Pidin heille pienen saarnan, selittäen että on vähän tyhmää soitella vieraiden ovikelloa ja sehän on kotirauhan rikkomista. Sanoin, että monikin ihminen voi olla väsynyt tai sairas ja eikä jaksa turhaan tulla ovelle. Kyselin pojilta, että mitä heidän äitinsä mahdollisesti tykkäisi, jos vieraat kävisivät pimputtamassa päivittäin ovikelloa. Ei kuulema tykkäisi. Kehoitin poikia lopettamaan moisen pelleilyn ja keksimään itselleen jotain mukavampaa tekemistä.



Asumme alakerrassa ja lapset hoksaavat, että on nopeaa lähteä karkuun katutasosta. Muistan kuinka pyörätuolissa ollessani, jouduin monesti kampeamaan itseni vaivoin ylös ja kun pääsin kitkuttamaan tuolilla ovelle tai rollaattorilla, niin eihän siellä ketään ollut. Selvisi silloinkin, että lapset ne pimputtelivat ohikulkiessaan ovikelloa. Toivottavasti lapsille on kotona kerrottu, että tällainen ovikellonsoitto on kielletyä ja asunnossa voi olla vanhoja tai sairaita ihmisiä, joiden liikkuminenkin on vaivalloista.

Eihän nämä pikkupoikien jäynät tähän lopu. Viime viikolla joku koputteli tietokonehuoneeni ikkunaan. Olin just koneella ja jäin kuikuilemaan, jos uudelleen koputtaa. Hetken päästä ilmaantui keltinen hihan kulma ikkunan eteen ja *kops*. Käväisin ulko-ovella katsomassa ja yläkerra ulkolaiset lapset siinä seisoivat ja pojalla keltainen paita päällä. Huomautin asiasta ja hän hämmentyneenä selittämään, että en minä ole mitään tehnyt. Sanoin nähneeni keltaisen paidan ja ihmeissään katsoi paitaansa ja sanoi ettei hän ole ollut. Tosin nämä lapset tämän tästä soittelevat ovikelloa ja keksivät kaikenlaista jäynää.

Viikonajan olen huomioinut nimitauluamme rapussa. Meidän nimitarramme on päivittäin revitty pois paikoiltaan ja kiinnitetty aivan mihin sattuu. Täytyy kai kohta soitella huoltoyhtiöön, jotta kehittäisivät jotain parempaa systeemiä siihen. Onhan se kurjaa, jos vieraita tulee ja luulevat erehtyneesä portaikosta, kun nimilaput ovat poissa tai väärässä paikkaa. Tosin hälytystapauksissakin tieto on tuiki tärkeää ja osoitteet ja nimet on oltava kohdallaan.

Onneksi mitään "myskkypulloja" ei ole sitten vapun jälkeen enää postilaatikosta tiputeltu. Tosin lapset joskus ovat yrittäneet heitellä avoimista ikkunoista roskia sisälle.

Elämä on....

Edit, 24.8.2007



Ilokseni havaitsin eilen, että porraskäytäviin oltiin asentamassa upouusia nimi- ja ilmoitustauluja. Näyttää hieman siltä, että tässä uudessa mallissa olisi mahdollisesti nimet tuolla "lukkojen takana"....Jospa "pitkäkyntiset" muksut näin pitäisivät paremmin näppinsä erossa ihmisten sukunimistä. Se jää sitten nähtäväksi, mutta tyylikkäämpi tämä ainakin on kuin se iänikuisen vanha taulu.