Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
16.08.2007 - 19:02
Tänään kävin aamusella Kirralla jalkahoitajalla niitä sisäänpäin kasvaneita kynsiäni jälleen hoidattamassa. Samalla kävin kysymässä Munuaispolilta epikriisiäni, joka ei ollut saapunut postitse, vaikka se luvattiin lähettää. Jostain syystä se oli jäänyt potilaalle lähettämättä. Tekstiähän siinä oli paljon, mutta niin *latinaa* että en ymmärtänyt paljoakaan, onko syytä huolestua vai ei? No, tarvittaessa jälleen pääsen heidän konsultoitavakseen jos tilanne vaatii. Joku muukin skeroosi mulla kai on kuin tuo maksan tuhonnut "golangiittis sklerosans".
Ei jaksa miettiä nyt...aika parantaa, tai sitten ei.

Kirralta Menitan lankakauppaan ja sieltä UFFille. Siellä harvoin mitään on, tai ei ainakaan kirppishinnoin. Jatkoin matkaa Fidaan ja löysin jotain pientä askarteluun ja käsityöhön liittyvää.



Fidasta tuo toppi, jossa on strassikoristusta ja nuo kreppipaperirullat. Niistähän saa jotain paperikukkaa tai muuta tehtyä. Aika tavaran perii? Fidassa Iso-Roballa on muuten huomenna penkojaiset ja kaikki tavarat myydään 50% alella. Kannattaa mennä, jos siellä päin liikkuu tai muuten haluaa käydä kurkkimassa.
Jatkoin matkaa Hietsun torille, jossa on tullut vain kerran käytyä tänä kesänä aiemmin. Vähän kyllä petyin, kun kirppis on lähinnä trokaritori. Yli puolet myyjistä oli lähinnä jälleenmyyjiä. Oli uutta tavaraa ja "antiikkia". Jotain kyllä löysin. Yhden rintaneulan eli rosan kukkakorun, jota voi ehkä käyttää huivin kiinnitykseen. Lisäksi bongasin tuon rosan värisen juhlahameen, jos sille vielä olisi käyttöä.



Eipä torilla enää niin paljon myyjiä ollut, kuin yleensä alkukesästä tai kesän aikaan muutenkin. Samat myyjät kai siellä etupäässä ovat. Oli kuitenkin mukavaa pistäytyä pitästä aikaa siellä katsomassa. Poikkesin vielä lähistöllä olevassa Hietsu-marektissa. Tosin sitä ei oikein voi pitää kirppiksenä, vaikka sillä nimellä sitä mainostavatkin. Juurikaan kirppistavaraa sieltä ei löydy, vaan trokareitten tavaroita ja hieman tavaratalomeininkiä.
Kotimatkalla kassissa kulki Salomoninsolmuhuivi mukana ja tuli muutama kerros tehtyä matkaa taittaessa.
christina0 kirjoitti 16.08.2007 - 21:07
itsekkin pidän paljon kaikesta näpräämisestä, neulomisesta ja askartelusta :)
Tarjuska ite kirjoitti 16.08.2007 - 21:45
Christina0: Se on mukavaa. :) Täältä blogimaailmasta löytyykin pilvin pimein virikkeitä ja samasta pitäviä kanssabloggaajia. :) Tervetuloa vaan tännekin.
Anitta kirjoitti 16.08.2007 - 22:14
Jumbossa on Vantaan tapaamisia ja Vantaahan on aika laaja alue :=)
http://neuleblogit.blogspot.com/
Lisäksi käyn myös Itiksessä:http://www.nurja.fi/epages/Gagar.gpl/?ObjectPath=/Shops/1666/Categories/Neuletapaamiset
Ja jos ehdin niin käynpä myös Kampissa ja joskus Sellossa.
famu kirjoitti 17.08.2007 - 07:22
Kiitos kommentistasi Tarjuska.Kiva,kun olet taas linjoilla.-Asuin koko 80-luvun aivan Hietalahden torin naapurissa ja silloin kävin siellä usein.Lähinnä kirppiskierroksella.Jotain sieltä löytynyttä on vieläkin hyllyllä.-Menitaa niiltä ajoilta kaipailen usein.Se oli sopivasti Kolmannelle linjalle suuntautuvan työmatkani varrella.Kävelin tuon matkan ainakin toiseen suuntaan usein ja silloin Menita-houkutus suuri.-Voimia Sinulle syksyn arkisiin puuhiin.- Tuo vaaleanpunainen kerä kuvassa näyttää Novitan ohuelta virkkauslangalta.Onkohan se sitä vaiko Kotiväkeä sittenkin?Virkkauslangasta olen koukutellut kolmiohuiveja pikkutytöille.On maino lanka siihen tarkoitukseen.
Tarjuska kirjoitti 17.08.2007 - 11:27
Anitta: Ahaa, että vantaalaisten kässäkerho. Jospa joskus lähistöllä tapaavat ja on aikaa, niin mikä ettei. :)
Famu: Kiva, sulle onkin sitten tämä stadi mukavuuksineen aika tuttu paikka. Tosiaan lukihäiriö on iskenyt jälleen. Eihän se mitään "kotiväki-lankaa" ollut vaan virkkauslankaa "Colori". Kolmiohuiveja...kiva idea, jos ei muuta keksi. :)
ansku kirjoitti 17.08.2007 - 14:31
Heips, ei tullu ees mieleen Hietsuun tullaa torille, tosin ei kait siellä illalla mitään myyjiä ole...en muist..vai onko.Ajeltiin tietty minulle rakkaaseen Itähelsinkiin mitä monet paheksuvat, mutta mulla on siellä kotoinen olo. Piti ajeluttaa työkaveria metrolla, kun ei ollut ennen siinä ajellut...parin viikon päästä taas Hesan reissu, mutta silloin pitää mennä veljen uutta asunto arvostelemaan. Joku kaunis päivä nähdään kahveilla :)
Tarjuska ite kirjoitti 17.08.2007 - 18:46
Ansku: Hietsun kirppis on kai nykyään auki vain ns. toriaikaan eli johonkin ehkä neljään asti. Enää ei ole sitä iltatoria. Enpä usko, että se itäinen Helsinki olisi sen pahempi kuin moni muukaan lähiö. Aikansa kutakin...joka paikassa. Itä-Helsingissä olen aikoinani Kontulassa koulunikin lopettanut. ;) Elämä on ihanaa, siellä missä sydän on. Ehkäpä joskus on vielä aikaa treffata. :)
ansku kirjoitti 19.08.2007 - 11:11
Kävitkös Sakarassa koulua ja toisella puolella Kontulaa lähellä Porttikujaa...missä on nykyään ainakin HYL...mä olen käynyt molempia.
Tarjuska ite kirjoitti 19.08.2007 - 12:08
Ansku: Aloitin oppikoulun stadissa Lyl:ssä (Lapinpuiston Yhteislyseossa), joka toimi siis yhdessä Hyl:n kanssa. Sittemmin muutettiin stadista Kontulaan ja siellä kävin 4-5 lk:n keskikoulua. Ollaanko oltu yhtäaikaa? Nykyäänhän se kaikki on sitä Hyl: iä.
ansku kirjoitti 21.08.2007 - 09:39
mun kaveri joka oli pari vuotta vanhempi kävi sitä Lylliä. Mä kävin Helsingin tyttökoulua sit ku pääsin keskikouluun Hallituskadulla ja sitten Krunikassa kun se muutti Liisanakdulle ja muuttui Kruunuhaan yhteislyseoksi.
Tarjuska ite kirjoitti 21.08.2007 - 10:52
Ansku: Minä vuonna sun tyttökaveri on lopettanut keski-koulun siellä LYL:ssä?
ansku kirjoitti 21.08.2007 - 12:38
Kuule en kyl osaa sanoa...se on syntynyt muistaakseni -59 kun se on mua 1,5 vuotta vanhempi. Asui kuitenkin Kontulassa ja siirtyi mun mielestä kans sitten Hylliin jos en ihan väärin muista siit on katos aikaa :)ku me ollaan oltu nuoria...nyt ollaan vaan ikinuoria
Tarjuska ite kirjoitti 21.08.2007 - 12:46
Ansku: Just...taisin olla tuolloin kun hän on mennyt sinne, niin jo melkein kouluni loppuun käynyt...vanha, mikä vanha. :) Kohtahan se koulu jo täyttää 90 vuotta. :))
Tarjuska ite vielä kirjoitti 21.08.2007 - 12:58
Ansku: Oho...niin vanhahan se onkin, kun täyttää pian 100 vuotta, eikä 90 vuotta. Ensivuonna vietetään niitä koulun 100-vuotisjuhlia.
Satu H kirjoitti 29.08.2007 - 02:46
Hietalahen tori on kyllä ihana kirppispaikka! Monesti oon käynyt. Tulevana viikonloppuna siellä ei varmaan enää ole kirppistä, vai onkohan? Kun messuille olis matka.. :)
Tarjuska ite kirjoitti 29.08.2007 - 11:24
Satu H: Käväisin tarkistamassa Helsingin kaupungin kotisivustosta kuinka kauan kirppistorilla on noita viikonloppumyyntejä. Tässä tietoa:
Hietalahdentorilla harjoitetaan sunnuntaisin kirpputoritoimintaa 30.9.2007
asti klo 10 – 16 .
Kirpputori on avoinna arkisin klo 10.00 – 18.00, lauantaisin klo 8.00 –
16.00. Joten vielä ehdit kirppisostoksille. :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ