Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
13.08.2007 - 23:28


(tosin tämä ajokuva ei liity kyseiseen tilanteeseen)

Perjantaina lähdimme totuttuun tapaan taas mökkimatkalle. Tosin Lahden moottoritietä pääsee aika joutuisasti nykyään ja matka jatkuu sitten nelostietä eteenpäin. Noin Hartolan kohdalla automme ohitti valtavalla vauhdilla oleva henkilöauto. Vastaan tulevaan autoon ei ollut peltietäisyyttä auton palatessa täpärästi kahden auton ahtaaseen väliin kuin muutama sentti. Väittömästi tuon ohituksen jälkeen auto pujahti jälleen saman vastakkaista kaistaa tulleen auton peräpään kohdalta takaisin vastaan tulevien kaistalle. Taisi jäädä autoilijalta "aivot narikkaan". Huomenna alkaa monella koululaisella uusi kouluvuosi ja niin monella ekaluokkalaisella koulu. Tämän tästä lukee paikallislehdissäkin, kuinka kuskeja on käräytetty alkoholin tai huumausaineiden vaikutuksen alaisena ajoista. Ihan karmaisee, että liikenteessä on yhä enemmän noita "hörhöjä", joille toisten ihmisten henki ei ole minkään arvoinen. Viime viikollakin itse olin ylittämässä täällä omassa kaupunginosassani vilkasliikenteistä ajotietä suojatien kohdalla. Valo paloi vielä vihreää jalankulkijoille, kun jonon etunokassa tullut auto ajoi suoraan pysähtymättä suojatien yli. Onneksi en ehtinyt lähteä liikkeelle. Sitten jalankulkijoiden valo vaihtui punaiselle ja vasta sitten muut autoilijat lähtivät liikkeelle, pysähdyttyään ensin suojatien laitaan. Muistan taas entisen työtoverini lausahduksen, että ruumilla ei ole oikeutta. Tosiaan mikään liikenteessä ei ole niin varma kuin epävarma.



JOKAMIEHEN OIKEUKSISTA

Viikonloppuna oli tarkoitus käydä mustikassa vielä, mutta vesisade teki ajatuksemme turhiksi sunnuntai-päivänä. Tosin heräsi keskustelua sunnuntaina tuttavamme kanssa siitä, että kuinka lähellä asustusta saa "jokamiehen oikeuksien" mukaan marjastaa tai sienestää. Suomessahan on marjametsiä ja sienimetsiä runsaasti, mutta yleensä ne ovat jonkun yksityisen henkilön maata. Kävin katsomassa netistä, jos sieltä jotain tietoa löytyisi tuosta etäisyydestä. Tuttavamme oli saanut "saarnan" maanomistajalta, jonka mukaan marjoja ei saa poimia alle 200 metrin etäisyydellä talosta. Tuttava taas oli sietä mieltä, että varomatko on 100 metriä. Netistä kävin katsomassa tietoa Ympäristö-sivustolta.

Vastaus sivustolla esitettyyn kysymykseen:
Kotirauhan suoja on voimassa vain hallinnassaan olevalla alueella. Pihapiireillä ei ole mitään "suojavyöhykettä", joka ulottuisi hallinnassa olevan alueen ulkopuolelle. Siten ei myöskään ole mitään metrimääräisiä määrittelyitäkään. Pihapiirikin käsittää yleensä vain asunnon välittömän lähiympäristön.

Lisää vastauksia aiheeseen:
Pihapiirillä tulee olla pihapiirin tunnusmerkit, josta tietää, että alue on otettu erityiseen käyttötarkoitukseen. Taimikko ja villivattupuskat eivät ole pihapiirin tunnusmerkkejä. Metrimääristä määritelmää ei ole. Yksityisyyden suojavyöhyke riippuu maasto-olosuhteista.

Mielestäni 100-200 metriä olisi kyllä aika pitkä matka marjanpoimintaa ajatellen. Tietenkään marjastat eivät saa aiheutta häiriötä eikä sotkea alueella. Metsänomistajat eivät saa myöskää kyltein rajoittaa marjan poimintaa metsäalueillaan. Jokamiehen oikeuksista ei ole säädetty millään lailla, mutta ne ovat oikeastaan yleisiä käytäntöjä. Toki kaikkien marjastajien ja sienestäjien tulee käyttää tervettä järkeä tässäkin touhussa. Kukapa se haluaisi omaan pihapiiriinsä marjan noukkijoita. Itse pidän pääperiaatteena, että loittonen kauemmas, jos talon kattoa alkaa häämöttää.

Tarkoitus oli tehdä lauantaina mökkinaapureiden kanssa talkootöitä eli miesten piti rakentaa uusi postilaatikkoteline. Tosin taas kävi. Kolmen naapuruksen on välillä vaikeaa löytää sitä yhteistä aikaa, jotta työ tulisi tehtyä. Olin ostanut kaupasta talkooväelle pizzaa varten tarvikkeita sekä ajattelin aamusta leipoa jotain makeaa suuhunpantaava kahvin kanssa palanpainikkeeksi. Kun tämä talkoopäivä taas siirtyi, niin pizzan tein sitten sunnuntaina ateriaksi, ettei tarvikkeet mene aivan hukkaan. Onhan sitä syyspäiviä jäljellä, jos vaan on kauniita ilmoja. Ennemmin tai myöhemmin se tulee tehtyä.

Jotta tämä postaus ei ihan negatiiviselta kuulosta, niin laitetaanpa jotain positiivisempaakin katseltavaa ja luettavaa.



Viikonlopulla mökille mentyämme hämmästyin kovin, kun näin tämän kärhöporttini. Portin yläosassa kukki kauniisti monta sinistä jalokärhön kukkasta. Viime vuonna ei juurikaan kukkia vielä portissa näkynyt, mutta nyt näyttää köynnökset jo olevan paremmin juurtuneet. Tosin vielä hieman toispuoleisesti.
Se mikä itseäni hieman ihmetytti, niin kukinnoissa osassa oli viisiterälehtisiä ja osassa oli neljä terälehteä ja joissakin oli kuusi. Kaikki kukat olivat kuitenkni samassa köynnöksessä.



Marjanpoimintaa



Lauantaina usea tunti vierähti herukkapensaissa. Tosin rastaat olivat pitäneet monen pensaan tuotoksista huolta. Tosin en tänäkesänä edes viitsinyt peittää rastasverkoilla pensaita, sillä itsellänihän on oikeastaan nämä kesäherkut kiellettyjen listalla. Kaikista marjoista juuri herukoissa on eniten kaliumia, jota tulee välttää munuaissairauksissa. Pistin marjat lähes jakoon kotiin palattuanani.

Yksi valkoherukkapensas, vähän heikonlainen, kasvaa mökin pihapiirissä. Tosin se on alkujaan jo ollut mökillä, kun sen hankimme. On saattanut olla jo hyvinkin monta vuosikymmentä siinä. Montaakaan marjaa siitä ei heru, mutta jospa sen saisi hieman rehevöitymään, kun hieman kompostia sen tyveen iskisi.



Näillä vuodatuksilla päätän tämän vuorokauden höpinät ja palataan taas yöunien jälkeen blogiin.






savisuti kirjoitti 14.08.2007 - 08:42
Kauniin värinen kärhö! Mulla taitaa olla samaa pihalla mutta kuivahti nuppuvaiheessa yhtäkkiä, ehkä ensi kesänä sitten kukkii.
Kaisa kirjoitti 14.08.2007 - 10:00
Kesän aikana on noita hörhöjä osunut minunkin silmiini ihan liian monta. Juuri hiljakkoin ääneen murehdin, että kun ei kukaan pieni koululainen joutuisi tällaisen idiootin eteen.
Nelmi kirjoitti 14.08.2007 - 15:19
Ei ole ihme, että tulee ruumiita, kun hurjastellaan miten sattuu. Juuri kuulin alueuutisista, että henkilöauto oli lähtenyt risteyksessä ylittämään tietä hälytysajossa olleen ambulanssin eteen,missä on olleet silmät?
Meillä saunan takana mökillä kasvaa kanttarelleja, arvaatkos monestiko olen itse saanut poimia? En kertaakaan, naapurit pitää huolen siitä, matkaa saunan seinään on n.50m. Minusta se on jo pihapiiriä.
Käythän kurkkaamassa blogissani, siellä olisi sinulle tehtävää, ystäväni :)
Tarjuska ite kirjoitti 14.08.2007 - 15:29
Savisuti: Toivottavasti lähtee kasvuun ensivuonna. Todella kauniita kukkia siinä.
Kaisa: Mitenköhän nuo kuskit saataisiin kuriin? Monen pienen elämä voi päättyä turhaan, ennen kuin se on vielä ehtinyt edes kunnolla alkaakaan, surullista mutta totta.
Nelmi: Aivan turhan kovaa pääsee nykyajan ajopeleillä. Sitä sitten mennään niin kovaa kuin ajopelistä lähtee ja keskittäytyminen on aivan jossain muualla, kuten kännyköissä tai bassokaiuttimissa.
Toisen pihapiiristähän ei saa kanttarelleja poimia. Auttaisiko siihen joku aitaus tai pensasaita. Tosin kun ei ole mitään metrirajoituksia, niin mikä katsotaan pihapiiriksi?
Mitähöhän se Nelmi on taas kehitellyt...täytynee kurkistaa. :)
Leenukka kirjoitti 14.08.2007 - 20:06
Ihmiset on kummallisia. Ei kai ole ihme, ettei toisia kunnioiteta liikenteessä, kun ei kunnioiteta muutenkaan. Lapsia kohdellaan huonosti eläimistä puhumattakaan.
Sun mökkikuulumisia on aina kiva lueskella! Ihan oikein olet noita palkintoja saanut, sun blogista tulee hyvälle mielelle!
Tarjuska ite kirjoitti 14.08.2007 - 20:14
Leenukka: Välillä oikein mietin, että minnekä katosit? Olethan sinäkin täällä, vaikka ei aina niin näkösällä. Käsitöitä on varmaan tullut tehtyä ja lomailtuakin siinä sivussa. :)
Kiitos kommentistasi.
Satu H kirjoitti 29.08.2007 - 02:51
Meillä oli just viime viikolla seminaari jokamiehenoikeuksista täällä. Paikallisen latuyhdistyksen järjestämänä siis. Suomen Ladusta voi aina kysyä noista jos on ongelmia, monenlaista esimerkkiä oli koulutuksessakin. Ihan hullujakin. Joku oli jossain jopa yrittänyt lehdessä kieltää ettei hänen maillaan saisi marjailla. Hah. :D
Tarjuska ite kirjoitti 29.08.2007 - 11:35
Satu H: Luulempa itsekin joskus jonkun kiellon lukeneen paikallisessa mökkikunnan lehdessä. Tosin kieltoillahan ei ole mitään lain voimaa. Marjat ovat luonnon varaa. :)...tosiaan ei sentään toisen ikkunan alta, mutta metsästä saa poimia. :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ