Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
06.08.2007 - 14:45
Yllätys, yllätys...Sain Verkkolehti Media in res:ltä "Rockin' Girl Blogger" kunniamaininnan. Suurkiitos Kirsille ja olen aivan iloinen tästä huomion osoituksesta. Kirsi on myöntänyt tämän tunnustuksen muutamalle muullekin blogilaiselle ja perusteluina ovat:
Kaikki nämä loistavat naiset ovat osoittaneet ihailtavaa sinnikkyyttä jollain elämänalalla. He valavat samalla elämänuskoa Blogistanissa.



Mietin, että kenellekä minä tämän kunniamaininnan antaisin ja mieleeni tuli ensimmäisenä nämä blogiystäväni, joille haluan tunnustusta jakaa. Tässä perusteluni:  Hallatar, joka omalla sinnikkyydellään on tarponut eteenpäin monista vaikeuksista huolimatta ja jaksaa silti aina tsempata muita omalla positiivisella tavallaan. Lisäksi annan tunnustuksen myös Nelmille, joka on lämpimin ajatuksin muistanut minua ja monia muitakin elämän käänteissä.

Edit-täti huomauttaa ja lisää kolme tunnustusta Kirsin kertoessa, että niitä voin jakaa viidelle blogilaiselle. Päätin jakaa tunnutuksia myös Savisudille sekä Papulle, jotka vievät tärkeää elinluovutuskorttiasiaa bloginsa kautta eteenpäin "Elinluovutuskorttinapin" kautta. Näin mahdollisimman moni kanssasisareni pääsee jatkamaan tätä "rokkaamista" elämässä eteenpäin eli saadessaan jatkoaikaa hyvän tämän jaettavan tiedon kautta. Lisäksi annan viidennen tunnustuksen Leenalle, joka liikuntarajoitteisuudestaan huolimatta touhuaa ahkerasti vapaaehtoisrintamalla sekä puhuu vammaiten puolesta. Lisäksi hän jaksaa ilahduttaa pikkuista "salarakastaan" ja pieniä lapsia viikottaisilla vierailuillaan sekä kertoo niistä hauskasti meillekin. Pistetään positiivista elämän asennetta kiertoon. Onnea rokkaavat naiset! Olisin niin mielelläni antanut tunnustuksen monelle muullekin tuntemalleni blogitutulle....olisipa niitä voinut antaa vaikka kymmenen. Tosin toivon, että te muutkin saatte vielä tämän tunnustuksen joltakin toiselta.


Hallatar kirjoitti 06.08.2007 - 15:05
Voi Sinua Tarjuskainen! =D
Sydämelliset kiitokset!!!
Sää olet ihana...

*herkistyy*

Kiitos. Oon kerrankin sanaton.

*hali*

Tarjuska ite kirjoitti 06.08.2007 - 15:15
Hallatar: Sä olet itse myös i-h-a-n-a. :)Ollos hyvä vaan ja ansiosta sen sinulle luovutin. Tämäkin viestisi on niin lämpöä ja ystävällisyyttä huokuva. )
marsu kirjoitti 06.08.2007 - 16:13
Heissulivei Tarjuska! Kiva kun olet taas "linjoilla" ja kyllä se tanssimekko siullekin voidaan tehdä :-) Se on joustavaa kangasta, sopii vartalolle kuin vartalolle!
Ja koskas me pidetään oma koolausiltamat?
Tarjuskja kirjoitti 06.08.2007 - 16:46
Heissulivei vaan sullekin! Voih...ihan oma koolausiltamako? Ihan koska sulle sopisi. Mulla on sulle muuten pikkuinen ylläri, kun nähdään. Tarttui lomakirppikseltä matkaan. :)) Viikonloput ovat muuten aika varattuja sen koolauksen suhteen näin loppukesästä, mutta miten olisi joku ilta? Laita viestiä tai soittele, jos kiinnostaa.
Kirsi kirjoitti 06.08.2007 - 19:21
Piti sanomani, että jos tahdot, voit pistää tämän kunnianapin viidelle rokkaavalle bloggaajatytölle.
marsu taas kirjoitti 06.08.2007 - 20:01
Joku ilta olis ihan hyvä, viikonloput on miullakin vähissä. Mut palataan asiaan ja yritetään sopia molemmille sopiva ilta :-)
Tarjuska ite kirjoitti 06.08.2007 - 20:48
Kirsi: Ihan viidellekö? Pitää varmaan sitten jakaa muutama tunnustus lisää. :))
Marsu: Laita ehdotuksia illasta. Ensiviikon torstaina alkaa keilailu, mutta ei tule mieleen muuta tärkeää menoa. Koolaillaan! :))
savisuti kirjoitti 06.08.2007 - 21:22
Wow, Tarjuska, Kiitos! Nyt olen ihan hämilläni, jo kauniiden sanojesi takia mitkä olit käynyt kirjoittamassa blogiini. Oikein Rockin' Girl, ihanaa! Nyt alan miettimään pääni puhki miten jatkan näitä eteenpäin. KIITOS!
Nelmi kirjoitti 06.08.2007 - 21:25
Oikeasti olen todella liikuttunut sanoistasi.
Tietenkin kiitän ja kumarran :)
Ihanaa, että olet taas koneen äärellä. Mietin tänään juuri, että otan sen langattoman pienen vempaimen käyttöön, mutta kun kurkistin blogilistalleni, siellä olikin päivitys :)
Leena kirjoitti 06.08.2007 - 22:09
Olen aivan äimänkäkenä tästä yllätyksestä sekä kiitän sinua kauniista sanoistasi. Toivon todellakin, että blogistani välittyy positiivinen ja elämänmyönteinen asenne. Salarakkaat ovat tällä hetkellä parasta lääkettä moneen vaivaan. Kiitos, nyt minulle tulee kova juttu miettiä kelle minä annan hyvän kiertää? Kiitos! :)
Tarjuska ite kirjoitti 06.08.2007 - 23:25
Savisuti: Wow vaan itselles Savisuti. Olet oikea Rokin'girl. :))
Tarjuska taas kirjoitti 06.08.2007 - 23:29
Klikkasin epähuomiossa ennen kommentin loppua eli tässä jatkoa.
Nelmi:Kiitos vaan itsellesi Nelmi kaikesta ystävällisyydestäsi ja ihanista viesteistäsi. Kesäkauden avajaisiksikin tuli iloinen kortti silloin, joten olen itse niin monesti ollut liikuttunut kauniista sanoistasi ja muistamisistasi. :)
Leena: Ole vaan "äimänkäkenä". Kävinkin jo kurkkaamassa omia valintojasi...olin aivan äimänkäkenä itse, kun omat tunnustuksesi menivät todella oikeisiin osoitteisiin. :)
Papu kirjoitti 07.08.2007 - 10:50
Kiitos! Oli tosi huono ja väsynyt aamu, mutta pelastit sen:).
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ