Kirjoittaja
[ KUVA ]
( e-mail )
Kuvaus
Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.
04.07.2007 - 13:24


Nappasin Letun blogista tällaisen testin, että mikä kukka olet? Testi löytyy täältä.
Minä olen ruusu. Ilmaskos niin pidän ruusuista, sillä eikös ruusu toisen ruusun aina tunne, niinkuin koira, koirankin?
Obeesia www
04.07.2007 - 13:51
Täällä nuokkuu ja tuoksuu kielo!
Tarjuska ite
04.07.2007 - 13:55
Kieloja näyttää kukkivan tämän testin kautta muuallakin, vaikka luonnossa ne ovat lähes tähän aikaan jo nuokahtaneet. :)) Tuoksun saatan kuvitella...ihana!
lettu www
04.07.2007 - 15:10
Minustakin tuo testi oli oikein kiva =) Sulla on tosi kauniita kukka ja luontokuvia blogissasi!
Oikein aurinkoista ja leppoisaa kesää Sinullekin =)
Nasu www
04.07.2007 - 15:36
Minäkin olen Ruusu, otin omaa blokiin tämän
Anitta
04.07.2007 - 16:59
Ruusu täälläkin, vaikka olisin kuvitellut itseni paremminkin katajaksi tai kaktukseksi.
marsu
04.07.2007 - 17:16
Ehta kielo.

Montako sinistä siulle olikaan? Kolme? En löydä nyt tietoa mistään ja ajattelin että pitää laittaa äkkiä listalle ennenkuin taas loppuvat...
savisuti www
04.07.2007 - 17:52
Kiva testi, olen Maitohorsma. Voi, toivoin niin olevani kielo, ruusu tai orvokki, kaikki lempikukkiani. Kai maitohorsmallakin on joku tehtävä maailmassa, kuitekin. :)
Villasukka www
04.07.2007 - 17:59
Kyllä, se horsmakiitäjä oli kaunis ja minäkin kiljaisin ääneen sen "löytäessäni" - olin nimittäin nyppimässä pois kuihtuneita kukkia ja meinasin napata senkin käteeni :)
Tarjuska ite
04.07.2007 - 18:25
Lettu: Kiitos ja aurinkoa myös sinun kesääsi!
Nasu: Minäkin olin jossain testissä Nasu ja nyt vielä ruusuja molemmat. :))
Anitta: Kyllähän ne ruustutkin osaa välillä pistää. :))
Marsu: Kolmesta oli puhe. Jätä syrjään, niin ehkä sitten loman jälkeen paremmin nähdään. Laitanko rahaa tilillesi ennen lähtöä?
Savisuti: Onhan se horsmankukkakin ruusu eli "Rentun ruusu". Ihan nätti se on...älä huoli. :))
Villasukka: Ehdit vielä kameran kanssa hätiin...luulisi sen pelästyneen kiljaisusta, *virn*.
Kaisa www
04.07.2007 - 18:27
Onneksi tein tän jo töissä! Nyt linkki ei toimi?! No olin Kielo. Aika yllättävää, kuten sekin, että Oinas liitetään maahan (aina ollut tuli) Mulla on vinkkiä siihen mun kassiin sivuillani. Se on ihan tuulesta temmattu juttu. Isoäidin neliötä isona :)
Tarjuska taas
04.07.2007 - 18:34
Kaisa: Oho, onkohan linkki tiltannut tungoksesta. :))Kiitos vinkistä, käyn kurkkaamassa. Huomasin kyllä, että ne isoista isoäidin neliöistä tehty. Se oli tosi kiva ja niin ihqun värinen. :))
Ikivalkea www
04.07.2007 - 21:44
Täälläkin on kielo!Tervehdys vaan!
Eija www
04.07.2007 - 23:04
Hauska juttu, olen voikukka...
Satu H www
05.07.2007 - 15:21
Minäpä olin Joulutähti. Sopii värimaailmaani ja kun vielä myös rakastan Joulua. :)
Tarjuska ite
05.07.2007 - 15:41
Ikivalkea: Kieloja näyttää olevan vielä tähän aikaan näköjään paljon liikkeellä. :))
Eija: Aika hauska...taidat olla aika aurinkoinen. :)
Satu H: Joulutähti...Kai tuo kone jotain tietää, kun niin erilaisia kukkia meistä tekee. Jouluhan on hieno juhla. :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi
Kotisivusi osoite
Kommentti
Syötä yllä olevassa kuvassa näkyvät kirjaimet alla olevaan kenttään
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
LINKKEJÄ

Iloiseksi päivän saa,

pieni aamujumppa!

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Ansku

Auringonkukkametsä

Catarina

Cottonella

Eleviina

Elina

Elämä makeaksi (Ulla)

Embe

Famu

Hallatar haaveilija

Hellapoliisi

Heli

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hiekkaoliivi

Hilkkako

Iidasanttu

Irma Marttila

Ixu: Langanpäät

Jaana kuvaa

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kangaskasa

Katri

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kässäkerho

Leenan huokaukset

Leenukka

Lettu

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Maarusen neuleblogi

Mardemoomika

Mardemoomikan puuhat

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemu

Miian näpertelujä

Minimaarit

Muoriskan kammari

Nasu

Nelmi

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Prognoosi

Pupuhepo

Puuhamaa

Rebekkan käsityöt

Riki

Rinne

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Tatsi

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tinttaran neuleet

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Ullan unelma

Umbramaj

Valokuvatorstai

Vesiroos

Villasukka

Zaila

TERVEYSLINKKEJÄ:

Lahja Elämälle




MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sairaanhyväopas

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:


Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

HERKUTTELIJAN LINKIT:


Bake&Party

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI


KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT


Photobucket




OMAT NAPPINI:









ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU
UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
MUSILI
Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista
KÄVIJÄKARTTA
asennettu 5.7.2007
Visitor Map
Create your own visitor map!
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:














KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION