Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
28.06.2007 - 12:06
Tänään sain sitten puhelinsoiton Kirralta munuaislääkäriltä. Kuulin siis tuomion siitä biopsiasta eli koepalan otosta. Näytehän oli erittäin vaikea ottaa ja vihdoin saatiin runsas näytepala, mutta siitä valtaosa olikin arpeutunutta kudosta ja lopuista soluista, joissa ei ollut sitä arpeutumaa ei selvinnyt mitään varsinaista munuaissairautta. Näyttää siis olevan niin, että sekä käyttämäni hyljinnänestolääkkeet, että vaikeat sairausjaksoni ovat ehkä omalta osaltaan aikoinaan vaurioittaneet munuaisiani ja näin ollen on syntynyt tämä lievä/keskivaikea munuaisten vajaatoiminta. Lääkäri totesi, että tämä ei johda jatkokontrolleihin, sillä minun vointiani seurataan edelleen maksapolilla sekä gastropolilla. Kyselin, että onko aiheellista noudattaa saamiani ravitsemusohjeita ja minulle selvitettiin, että koska fosforiarvoni on kerran olleet koholla, niin se merkitsee aina munuaisten vajaatoimintaa, joten kannattaa noudattaa jonkinlaista diettiä, mutta ei sitä ole syytä tiukentaa tähänastisesta. Täytyy kai hieman noudattaa sitä, mutta luulempa ettei ole niin tiukkaa ja tarpeellista elää aivan kirjaimellisesti sitä noudattaen. Kesäaikaan tekee mieli milloin mitäkin ja ei ole kai ihan syytä olla täysin "en saa ottaa noita"-linjallakaan.
Onhan se kyllä helpottavaa, että ei ole mitää vaikeaa kroonista munuaissairautta, joka etenee pikavauhtia, mutta nämä lääkkeet vuosien saatossa toki vaikuttavat moneen asiaan ja tuovat omia haittavaikutuksia. Onhan nuo munuaiset ehkä olleet huonossa kunnossa jo tuon 12 vuotta eli viimeisestä maksansiirrostani lähtien, joten aika hitaasti tämä on tähänkin pisteeseen edennyt. Jos jotain akuuttia muutosta tulevaisuudessa sitten ilmenee, niin toki lääkärit sitten lähettävät uudelleen sinne munuaispolille. Nyt siis voin hieman helpottuneena lähteä viettämään kesälomia viikon päästä ja sairaalasta lähetetään epikriisi sitten postitse ja tänään lääkärit saavat koepalasta vielä varsinaiset kuvat ja tulokset nähtäväksi. Tämä vastaus perustui ns. pikavastaukseen, josta edellä mainittu muutos ilmeni.



Tässä "loosissa" vietin osastolla pari päivää koepalan oton aikaan. Kirran isoissa osastoissa on potilaspaikat eroteltu suuressa salissa tällalailla väliverhoilla. Näillä osastoilla on sitten huonokuntoisia potilaita varten kaksi kahden hengen huonetta. Tässä salissa on lähes 20 vuodepaikkaa, mutta tunnelma voi olla hyvinkin muistorikasta, varsinkin jos joutuu viettämään aikaansa kuukausikaupalla sairaalassa. Monet muistot ovat itsellänikin salissaoloajoilta. Eräs tuttavamies aikoinaan tuumasi maatessaan tällaisella osastolla, että "on kuin makaisi Helsingin Rautatieasemalla", kun ihmisiä vilisti joka puolella. Tosin silloin se voi tuntua siltä, jos on oikein heikossa kunnossa eikä jaksa kommunikoida muiden potilaiden kanssa.

Malla kirjoitti 28.06.2007 - 12:50
Hyvä kuulla, Tarjuska, että munuaisdieetit oli ohimeneviä painajaisia. Pientä diettiähän voi pitää pitämällä asiat mielessä mutta ei seurata niitä mitenkään orjallisesti.

Hyvää lomaa ja aurinkoista kesän jatkoa, nähdään kun palaatte!
Kirsi kirjoitti 28.06.2007 - 13:03
Sinusta kai kasvatetaan katajaisen kansan sitkeintä sidosta, Tarjuska. Onneksi siis vapauttava, tai melko vapauttava lausunto.
MarLi kirjoitti 28.06.2007 - 13:38
Hyvä ettei mitään ihmeitä ongelmia siellä ilmennyt! Onkos sulle tehty se maksansiirto siis useampiakin kertoja, mutta munuaiset ovat ihan ihka omat? Kyllä tuollaisessa rautatiesalissa 20 ihmisen rinnalla maatessa kysytään oikeesti tosi pitkää pinnaa, vois olla kamalaa olla siellä viikkoja ja kuukausia! Mulle teki tiukkaa olla 2 hlöhuoneessa viikko kun siinäkään ei ollut hetken rauhaa ja itse leikkauksen jälkeen olis kaivannut vain sitä rauhaa!

Mukava kun pääset nyt huojentuneella mielellä kesälomailemaan!
Tarjuska ite kirjoitti 28.06.2007 - 13:55
Malla: Kiitos tuesta! Nyt kai voi hieman laistaa, kunhan varoo vähän noita maitotuotteita liikaa nauttimasta. :) Iloista kesää sinullekin. :)
Kirsi: Kaikki mikä ei ole kuolemaksi, se vahvistaa. Niinhän sitä sanotaan. Kai sitä pitää vielä vahvemmaksi tulla, kun niitä uusia ongelmia on aina edessä päin. :)
MarLi: Joo, mulle on jouduttu tekemään se maksansiirto 3 kertaa, erinäisten ongelmien ja komplikaatioiden seurauksena. Kuitenkin kaikista olen selvinnyt, kuten muistakin vaikeista komplikaatioista vuosien varrella. Sitkeistä aineksista loppujen lopuksi kai sitten olen valmistettu. Elämä voittaa! Tosin ahdistavampia kokemuksia minulla on ollut Meilahden sairaalassa 6 hengen huoneessa, jossa ei ole ollut niin sopuisia huonetovereita, kuin täällä Kirran isoissa saleissa. :)
Kangaskasa kirjoitti 28.06.2007 - 14:06
Viettääkähän mukava loma turvallisin mielin!
papu kirjoitti 28.06.2007 - 14:06
Hienoa, ettei mitään vakavampaa löytynyt. Ja ihanaa kesälomaa!

Mulla on jatkuvasti pientä jännää kipuilua maksanseudulla vaikka sanotaan ettei voi johtua tästä sairaudesta. Väsyneempikin olen ollut ja nukun tosi paljon...enemmänkin menisi jos lapset eivät velvoittaisi. Mutta ensi viikolla alkavasta "lomasta" aion nauttia, meni sitten vaikka henki:)
Tarjuska ite kirjoitti 28.06.2007 - 14:30
Kangaskasa: Kiitos ja hyvää, aurinkoista kesää sinullekin. :)
Papu: Voihan se kipuilu johtua maksan laajenemisestakin ja tosin itselläni oli aikoinaan sellaisia sappivaivan tyyppisiä koviakin kipuja maksan seudulla sekä ylävatsassa, johon sain Litalginia ja välillä jouduin menemään sairaalaan päivystykseen tutkittavaksi. Väsymystä minulla oli silloin maksasairauteni aikoina ja monesti töistä tullessani jouduin heti vetämään pienet torkut, jotta jaksaisin normaalit kotityöt ruoanlaittoineen tehdä iltaa myöten. Monesti vielä tytär muistaa, kun olin niin väsynyt, enkä jaksanut heti paneutua nuorten kuuntelemiseen, vaan asiat saivat odottaa, kunnes hieman piristyin.
Oikein hyvää lomaa kuitenkin sinulle ja jaksamista. Lepää aina kun sinulla on siihen mahdollisuus. :)
Obeesia kirjoitti 28.06.2007 - 15:16
Hienoa, että sait lähes vapauttavan tuomion. Sinä olet sitkeä sissi, ihailen!

Hämmästyin uutta sivupohjaasi! Minne katosivat pinkit ja niin nostalgiset ruusut, joista pidin. No, onhan tämä kyllä reippaampi.
Tarjuska ite kirjoitti 28.06.2007 - 15:23
Obeesia: Hieman kyllä huojennuin, kun ei ole mitään uutta,vaikka tuota munuaisten vajaatoimintaa onkin havaittavissa.
Sivupohja ei ole aivan sitä mitä haikailin, mutta toistaiseksi kokeilin tätä. Tosin pohja on hieman liian ärhäkän värinen meikäläiselle, mutta olkoon loman yli ja katson sitten josko vaihdan oman väriseksi. :)
Kaisa kirjoitti 28.06.2007 - 15:29
Hyvä, että kaikki on hyvin! On niin rankkaa kuunnella ja olla tukena vaikeista asioista puhutuille potilaille. Itkettää usein. Mutta onneksi sinulla hyvin! Ja kyllä ruokavaloista voi poiketa, hiukan ja välillä.

Ja noissa isoissa potilashuoneissa on musta jotenkin ikävää. Paimiossa kaikki huoneet ovat 2 hengen ja eristykset tietty vain 1. Ja kaikki ikävät asiat puhutaan potilaille kahdenkesken, toisin kuin kirran osastolla Salossa, missä koko huone kuulee kaiken.

Hyvää vointia sinulle!!
Neulekirppu kirjoitti 28.06.2007 - 22:24
Todella ihanaa lukea tällainen uutinen!

Piti jo aamulla sanoa, että kiva sivupohja taas.
Tarjuska ite kirjoitti 28.06.2007 - 23:12
Kaisa: Ei ole kyllä hoitajalla helppoa, sillä onhan heilläkin tunteet. Uskon kyllä, että rauhallisuus ja hoitajan lämmin käsi ja läheisyys auttavat tuossakin asiassa paljon.
"Etiä päin taas, niin kuin mummo lumessa....eihän tässä muukaan auta. Onneksi on kesä ja paljon iloisia asioita edessä päin. "
Se huono puoli isoissa saleissa kyllä on, että yksityisyys kärsii, mutta henkinen hyvinvointi saattaa lisääntyä.

Kiitos Kaisa toivotuksista ja hyvää kesää sinullekin, töistä huolimatta! :)
Neulekirppu: Menköön näillä pohjilla ainakin lomaan asti, vaikkakin hieman räikeät minun oloisekseni. Tosin puutarhakin kesäällä piristää, joten sopii kuvioihin. :)
Maurelita Pligaa kirjoitti 30.06.2007 - 01:31
Hatunnosto miten jaksat puhua aina optimistisesti kaikesta - tämmöisestäkin ! Nauti lomasta.

*vilkutus Pariisista*
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ