Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
30.05.2007 - 14:53
Tanja haikaili blogissaan "Anni-Tannin elämää" vanhaa 70-luvun apinaa. Muistui mieleeni lasten vanha apina, joka oli kolmisen kymmentä vuotta sitten myös meidän perheessämme rakas leikkikaveri. Apina ristittiin nimellä Aappa. Tässä esittelen oman Aappamme:



Hieman on housut haaroista kuluneet. Tosin nämä asusteet ovat valeommeltuja eli ovat osa apinan kehoa. Jotenkin hellyyttävän näköinen tämä kaveri, vai mitä? Joitain vanhoja lasten leluja on tullut säästettyä, mutta omat vanhat lelut ovat ikävä kyllä hävinneet lapsuuden leikkien jälkeen. Olisipa silloin joku tajunnut laittaa, edes jotain säästöön. Ainoa pieni lapsuuden muisto on mummolta alle kymmenen ikäisenä saamani pieni posliininen kukkamaljakko ja siinä oli tekokielo, joka tuoksui kielohajuvedelle. Kielo tosin on kadonnut vuosien saatossa, mutta maljakko on vielä tallella.

Edit 1 (1.6.2007, klo 20:05):

Eilen lähti Aappa lukupaketin kanssa matkaan Tanjan kotiin Savon maille. Tosin piti hieman haaruksia ommella, ettei persaukisena tarvitse matkaan lähteä. Matka on pitkä, sillä ennen viittä lähtevät postipaketit olisivat olleet jo tänään perillä, mutta hieman myöhästyttiin lähdöstä, joten Aappa kotiutuu vasta maanantaina. Saas nähdä mitä Tanjan kotona tuumataan tästä lähes 30-vuotiaasta ottopojasta. Kolmisenkymmentä Chaterine Cooksonin romaania lähti samassa paketissa Tanjan kotikirjastoon.


Hyvästi Aappa ja toivotaan pitkää ikää siellä missä oletkin...
maarunen kirjoitti 30.05.2007 - 15:40
Ihana apina!
Kaisa kirjoitti 30.05.2007 - 15:58
Minä lahjoitin melkein kaikki vanhat leluni joskus 1990-luvulla Inkerin keräykseen. Välillä mietin olisiko jotakin pitänyt säästää, vaikka tiedänkin, että ovat varmasti tuottaneet iloa uusille omistajilleen. Tätini vanhat nukkekodinhuonekalut 40-luvulta sentään toki säästin! Puinen pirtinpöytä, penkki, nurkkakaappi ja keinutuoli sekä muoviset (??!!) sohva ja lepotuolit. Ja tietenkään en antanut pois rakkaimpia nukkejani.
Tanja kirjoitti 30.05.2007 - 16:08
VOI TARJUSKA!!! Just tuollainen oli minun Apina anttini!!! Tulipas hyvä mieli... Kumpa tuollaisen löytäisi vielä jostain. jos näet siellä päin kirppareilla, niin vinkkaa..Kuten postauksessa kerroin serkun apinalla oli oranssi naama ja minun "normaali" värinen... tuo on ihana!!!!
Kirsi kirjoitti 30.05.2007 - 16:44
Hyvänen aika, vuosikymmententakainen tuttavahan se siinä.
Tarjuska ite kirjoitti 30.05.2007 - 21:03
Kaisa: Sullahan on vielä ruhtinaallisesti vanhoja tavaroita jäljellä. Taitaa olla nuo nukkekodin kalusteet oikein aarteita tänä päivänä. :))
Tanja: Apina ja kirjat tulossa postipaketissa sitten sinne päin, kunhan saan pakattua ja hankittua laatikon. Laitan sähköpostia vielä asiasta.
Kirsi: Muistatko sinäkin tuon lastemme apinan? Se on ihan hauska, mutta nyt taidan siitä luopua.
marsu kirjoitti 30.05.2007 - 21:59
Miun 10 vuotta nuorempi serkkupoika sai tuommoisen joululahjaksi ja tais olla silloin 5-6 vuotta ja apinasta tuli nimeltään Sanna-serkku. (äitini vihjas että on sukua, melkeen serkku joten siitä tuo nimi)
Meemu kirjoitti 30.05.2007 - 22:52
Tarjuska, ne vaaleanpunaiset kengät on mun kuntosalikengät (otin sen jäsenyyden salille muutama viikko sitten). Ja et ikinä arvaa, minkä värisen sykemittarin mies mulle osti... vaaleanpunaisen=)
Tarjuska ite kirjoitti 30.05.2007 - 23:27
Marsu: Onkohan tämä sitten sen Aappa-serkku? Tämä Aappa siis matkustaa pian muille maille.
Meemu: Nyt siis alkaa sulla kovat treenit. Mä pidän huilia kesän ajan ja jatkan salilla taas syksyllä, jos kunto vaan sallii. Oooh...sullakin on ihania vaaleanpunaisia varusteita sitten. :))
Sukulaissielu kirjoitti 31.05.2007 - 13:36
Oi... Apin velihän se tässä. Minulla aivan samanlainen apina ja sama vika minun Apilla. Housut haaroista ratkenneet. Api elää tätä nykyä mökillä :D
Tarjuska ite kirjoitti 01.06.2007 - 20:51
Sukulaissielu: Oih..Olikos sullakin tuollainen Api aikoinaan. Tiedät nyt sitten, että velipoika on muuttanut muille maille eilen. Terkkuja Apille Aapalta. :)
Apina Setä kirjoitti 14.12.2011 - 21:49
Aappa, meistä olisi tullut todella hyviä facebook-kamuja! ;) Olen siis Apina Setä, 70-luvulta ja minua voi pyytää facebookissa kaveriksi!
Terkkuja kaikille!
Apina Setä kirjoitti 14.12.2011 - 21:51
Ja sitä paitsi Tanja on jo facebook-kamuni! Terkkuja siis Aapalle!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ