Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
25.05.2007 - 15:49
Tänään oli sitten se koitoksien päivä. Aamusella pääsin kyydillä polille. Tapasin muutaman tutunkin ennen tutkimuksiin menoa. Hoitaja kyseli odotussalissa, että joko kävin labrassa. Olin hieman ihmeissäni, sillä kutsussa ei kyllä sitten tarkistamani mukaankaan oltu mainittu tuosta sytomagalokokeesta. Mistäpä siten olisin sinne tiennyt mennä. Lupasin käydä, mutta kuskistaessani odotustilaan, siellä oli valtaisa väenpaljous. Ei auttanut muu kuin mennä ohi jonon. Kiersin toista kautta labraan ja pääsinkin sitten lähes välittömästi kokeeseen. Ennen sitä olin saanut rauhoittavan tabletin, joka helpottaisi hieman tutkimusta.
Nuori ja pirteän oloinen naislääkäri teki tutkimukset. Eihän sitä voinut sanoa, että olisi ollut ihan helppo juttu. Onneksi kuitenkin kestin ne kivut ja kouristukset, kun tiedän ennestään, että minulle se tutkimus on aika vaikea monien kiinnikkeiden vuoksi. Tämän ekan tähystyksen jälkeen oli edessä mahalaukun tähystyt. Se vähän jännitti enemmän, kun letkun nieleminen ei ole niin helppoa. Onneksi tutkimus ei kestänyt kauaa ja koepalat tuli otettua ja jokunen polyyppi poistettua. Paksussa suolessa hieman tulehdusta. Katsotaan sitten mitä sisätautilääkärit pohtivat.





Hetken levähdin polilla ja sain jopa ateriankin. Eihän se kovin häävi ollut, mutta tyhjään vatsaan maistui kyllä. Sain kyydinkin kotiin, niin en jäänyt turhia sinne lojumaan.

Kotiin päästyäni pian Meikusta soitettiinkin. Eiköhän lääkäri tiennyt, että olin perunut sen ajan. Ihmetteli, että onko minulle tullut este. Selvittelimme labrakokeita ja välillä hänen piti ottaa välisoitto toiselle lääkärille ja soittaa sitten uudelleen. Saan uuden poliajan sinne kesäkuulle. Toivottavasti nyt ei tule päällekkäisyyksiä.

Nyt voin taas hyvällä mielellä lähteä viikonloppua viettämään mökkimaisemiin. Vähän valju olo tietty on pakkodieetin jälkeen, mutta otetaan takaisin menetetty ruoka viikonloppuna. Eiköhän tästä taas virota.


Liisa kirjoitti 25.05.2007 - 18:19
Elämä ei ole yksinkertainen juttu. Voimat palauttavaa viikonloppua, Tarjuska!
Titti kirjoitti 25.05.2007 - 20:47
Mukavaa viikonloppua teille siellä mökillä. Toivottavasti löytyy taas paljon mukavaa kuvattavaa... =)
auringonkukkametsa kirjoitti 25.05.2007 - 22:25
Hyvää viikonloppua ja toipumishalit!
Kaisa V kirjoitti 25.05.2007 - 22:32
Hyvä, että tähystykset meni hyvin. ( ne on jännän näköisiä, kun vierestä kattoo... ;) Ja hyvää viikonloppua! Ja hyvää mökkireissua.
Kaisa kirjoitti 28.05.2007 - 07:35
Voi kun olit reipas!! Toivottaasti mökkiviikonloppu korvasi kurjuuden. Nyt nuo ikävät toimenpiteet ovat ohi joka tapauksessa!
Hallatar kirjoitti 28.05.2007 - 13:05
Voi sinnuu pientä ressukkaa!
Toivottavasti olosi on viikonlopun jälkeen mukavampi. =) Kiitos hauskoista meileistä. =)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ