Kiinnostavasti johdettu ajatus yhdestä. Saa miettimään.

Olet todella ajatellut tätä yksi-aihetta.

Joopa joo, Tarjuska. Vaikka minulla on elinluovutuskortti lompakossani, en viitsi kovasti kuvitella tilannetta, jossa sitä sieltä etsitään.

Hyvin ideoitu. Minunkin lompakosta löytyy elintestamentti (kun sen tein, se vielä oli sillä nimellä). Kaunis ruusu myös.

Taas tosi vaikuttava näkökulma, Tarjuska.

Hyvä idea! Minulla on munuaistenluovutuskortti, pitäisi varmasti hankkia tuollainen.

Minäkin kannan tällaista korttia lompakossa. Mies sen sieltä välillä käy poistamassa, ei pysty jotenkin hyväksymään. Kumma tyyppi.

Jos vaikka 1 täällä käynyt allekirjoittaisi kortin, niin parempaan suuntaan oltaisiin taas menossa! Loistava idea aiheeseen!

Kiitos ruususta. Sinun ansiostasi minullakin on tuo kortti ja sitten tuli vielä se yksi lisää.

Tärkeämpä asian toit taasen esille. Minultakin on yksi kortti vuosia sitten kadonnut lompakosta??? Tämä oli hyvä muistutus unohtuneesta asiasta.

Muistutit taas vakavasta asiasta.

Kavin kerran hautajaisissa joissa ei ollut arkkua. Vainaja oli lahjoittanut koko ruumiinsa opiskelijoille.

Totta, Tarjuska.

Niin tärkeän aiheen otit esille, upeasti ajateltu! Yhdestä tulee näin monta, varmasti monet päivittävät elinkorttitilanteen :) Hienoa!

Ymmärrän sua Tarjuska hyvin, koska olet saanut uuden elämän toisen ihmisen kautta. Mutta, mutta...mun mielestä tuo elinluovutusasia on niin arka ja hrnkilökohtainen ja monelle herkkäkin asia, ihmisillä kun on uskomuksia, uskontoja ja ajatuksia, niin erilaisia. Kaikista ei tunnu oikealta, se mikä muille on selviö. Myös omaisien toiveita täytyy kunnioittaa, sillä läheisen kuoleman hetkeen liittyy niin paljon voimattomuutta ja tuskaa, joka repii...

Olen vähän samoilla linjoilla Tiulin kanssa. Elintenluovutus on tottakai hieno asia, ja nostan hattua jokaiselle, joka tuon päätöksen tekee. Mutta sitten on meitä, jotka emme tahdo ajatella hetkeä, jolloin lakkaamme olemasta, hetkeä, jolloin elimemme voisivat kenties auttaa jotakin toista - voisiko tämän nyt sitten sanoa niin, että ajatus omasta kuolemasta on niin pelottava, niin ahdistava, ettei yksinkertaisesti tahdo miettiä, mitä omille elimille tapahtuu sen kuoleman jälkeen.

Olen myös elänyt läpi tilanteen, jossa perheenjäseneni siirtyi ajasta ikuisuuteen sairastettuaan pitkään. Hänellä oli varmasti hyväkuntoisia elimiä, joista olisi voinut olla jollekin iloa, mutta onneksi kukaan ei kysynyt minulta tai äidiltäni, haluaisimmeko lahjoittaa isäni elimiä elinsiirtoa odottaville potilaille. Minä en sitä lupaa olisi pystynyt antamaan, eikä varmasti äitinikään. Nämä ovat vaikeita asioita, ja jokainen varmasti omassa mielessään löytää sen itselle sopivan ratkaisun. Näin suuri asia perustuu kuitenkin vapaaehtoisuuteen, enkä pysty potemaan huonoa omaatuntoa siitä, ettei minulla ole lompakossani tuollaista elinluovutuskorttia. Toivottavasti minua ei nyt tuomita kamalana ihmisenä...

Oivallinen oivallus teemasta yksi ja hieno muistutus, kuinka tärkeä jokainen voi olla läheisten lisäksi jollekin tuntemattomalle -vielä kuoltuaankin.

Kiitos kaikille kommenteista. Tätä tärkeää viestiä minä osaltani tahdon viedä eteenpäin. Elinluovutus perustuu vapaaehtoisuuteen ja siten on kunkin luovuttajan oma päätös. Siksi onkin tärkeää, että päätös on tehty jo eläessään, että se ei jää sitten omaisten harkittavaksi vaikealla hetkellä. Lisäksi jos oma päätös on tehty kortilla, niin se on henkilökohtainen tahdon ilmaus. Toki on uskonnollisia ryhmiä, jotka eivät suostu elinluovutukseen, mutta eivät myöskään vastaanottamaan luovutettavaa elintä. Surullista, mutta se on heidän päätöksensä. Lisäksi on myös vääriä uskomuksia elinluovutuksesta, mutta yhä useampi ihminen ja etenkin nuoret ovat saaneet valistusta hyvin tästä asiasta esim. kouluissa, joten he suhtautuvat asiaan positiivisemmin. Monella tuntuu vaikealta ajatella asiaa ennen kuolemaansa, mutta tosin eihän tässä ketään ole vielä kuolemassa ja siksi tämä päätös on hyvä tehdä vielä eläessään sekä keskustella siitä muiden läheisten kanssa. Hyvä, että muut läheiset sitten tietävät oman päätöksesi. Lompakostahan uhrin tiedot yleensä onnettomuudessa etsitään ja siellä samassa paikassa, jossa on henkilöllisyys paperit, niin löytyy myös pikaisesti tämä kortti. Siinäkin on ajalla merkitystä. Tosin kaikilta elinluovutuskortin omaaviltakaan ei voidan elimiä ottaa talteen. Luovuttajiksi sopivat vain aivokuolleet, joten omat elimesi eivät kaikesta huolimatta ehkä olekaan siirtokelpoisia. Siitä voidaan päätellä, että luovutettavia elimiä ei ole suinkaan niin paljon kuin kuulostaa. Ketään ei ole sen huonompi ihminen kuin toinenkaan, vaikka tekisi toisenlaisen päätöksen. Asian tärkeyden huomaa moni vasta silloin, kun se jotenkin koskettaa itseään tai lähimmäisiä.

Isäni oli aivokuollut (hirveä, kauhea sana) noin puolentoista vuoden ajan , ja olen helpottunut siitä, ettei hänen siirryttyään ajasta ikuisuuteen häntä enää alettu leikkelemään elinten takia. Se kaikki oli niin järkyttävän hirveää muutenkin.

Mutta tosiaan me ihmiset olemme erilaisia. Siirtoelimiä tarvitaan, ja on hyvä, että on olemassa niitäkin ihmisiä, joita ajatus tuosta ei ahdista kuten minua.

Yksi tyttönen vaan: On sinulla ollut raskasta isäsi pitkäaikaisen sairauden rinnalla. Ymmärrän hyvin tunteesi. Toivotan sinulle hyvää jatkoa ja voimia toipua kokemastasi. :)