
Tänään minulla oli viimein aika Meilahden kliiniseen fysiologian laboratorioon. Viikko sitten oli jo varattu aika vuorokausiverenpainemittarin asennukseen, mutta soittivat edellisen viikon lopulla, että mittareista kaksi on epäkunnossa, joten joutuvat siirtämään tätä aikaa. Tänään sitten aamulla bussi/ratikkakyydillä kohti Meikkua. Raitiovaunukuski kuulutteli Töölön kohdalla, että liikenneonnettomuuden johdosta liikenne on muutettu kulkemaan suoraan Mannerheimintietä. Jouduin jäämään pois sitten jo mutkan kohdalla ja kävelemään klinikalle hieman enemmän. Matkalla siis ohitin tuon ns. onnettomuuspaikan ja silloin ei vielä selvinnyt, että mistä siinä oikein oli kyse. Paikalla oli paljon hälytysajoneuvoja ja palomiehet pohtivat parhaillaan raitiovaunun kohdalla sen siirtämistä. En kyllä nähnyt mitään siellä alla, eli jostain muusta olikin kyse. Myöhemmin luinkin uutisen täältä.
Onneksi ei kuitenkaan mitään henkilövahinkoja sattunut. Rekka ja raitiovaunu ovat aika kova yhdiselmä kolarissa.
Kliinisessä fysiologian laboratoriossa asennettiin mansetti ja rekisteröivä verenpainemittari kehooni. Sen tarkoitus on vuorokauden ajan mitata 20 minuutin välein päiväsaikaan ja 30 minuutin välein yöaikaan verenpaineeni. Lisäksi minun pitää kirjata päivän toiminnot kaavakkeeseen, jotta voidaan näin rekisteritietoja purkaessa nähdä, mitä olen päivän aikana tehnyt ja miten takemiseni on vaikuttanut paineeseen.
Hoitajalla oli tekemistä, että onnistui laittamaan tämän mittarin minulle. Ensin oli tarkoitus laittaa se vasempaan käteen, mutta paineita ei saatu mitattua. Sitten yritettiin oikeaan käteen ja siinäkin oli vaikeuksia. Lopuksi näytti hyvältä. Varmuuden vuoksi jäin polille odottamaan, että se myös toimii. Olisi ollut ikävää kääntyä matkan varrelta takaisin. Toinen vaihtoehto olisi ollut, että olisin saanut uuden ajan, jolloin olisivat asentaneet ns. uudemman laitteen, joka ei ole niin herkkä kuin tämä. Toivottavasti paineet ovat kunnolla rekisteröityneet, kun huomenna samaan aikaan palautan laitteen. Tänään mittarin asentamiseen meni aikaa lähes 1½ tuntia, kun aikaa oli varattu 45 minuuttia. Joskus vaan ei sitten tahdo onnistua millään. Tulin kotiin ja ajattelin bussissa, että kuuleekohan muut kanssamatkustajat kun laite muutaman kerran matkan aikan pumppasi ilmaa.

Paksua letkua menee mansetista niskan takaa kehon etuosaan ja vyötärölle on asennettuna tämä rekisteröivä laite.
|
|
"Tule käymään tai mene kotiisi"
Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.
KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105
Nikon D70S






SUOSIKKIBLOGEJANI:
Famu
Fasun maailma
Hellapoliisi
Hetkiä ja ikuisuuksia
Hilkkako
TERVEYSLINKKEJÄ:

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA
Primaari Sklerosoiva kolangiitti

kokemuskoulutuksesta pätevää hanke
Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain
Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut
Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto
Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO
TERVEYSUUTISIA:
Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista
YRITYSLINKIT:
UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista
Ihan uteliaisuudesta kysyn, että millaista tuota laitetta on pitää, häiritseekö esim. nukkuessa? Minä olen niin herkkäuninen, että heräisin takuulla joka kerta jos joku rupeaisi puristamaan käsivarresta...
Olis kiva taas tavata ja niitä lankakauppoja katsella :)