Näyttää sitä taiseltavaa riittävän oman terveytensä ylläpitämiseksi. Olisi varmaan toisin, jos olisin rikas eläkeläinen. Olen monta kertaa jo joutunut pitämään puoliania tämän jalkojenhoitoni suhteen. Kunnallinen jalkojenhoito on taattu diabetikoille, reumapotilaille ja mahdollisesti erittäin vaikeaa verenkiertosairautta sairastaville. On joitain ryhmiä, jolla on ongelmia jalkojen kanssa ja tulehdukset aiheuttavat vakavampia ongelmia. Itse kuulun tähän ryhmään. Elinsiirtojen takia joudun syömään hyljinnänestolääkkeitä, jotka taas aiheuttavat varpaitteni kynsien sisäänpäin kääntymistä. Tämä vaiva taas hoitamattomana aiheuttaa ikäviä märkäisiä tulehduksia. Tällaiset tulhdukset vuorostaan sitten voivat aiheuttaa isompia ongelmia eli siirrännäisen hylkimistä, sillä tulehduksia pitää välttää. Aiemmin jouduin syömään useita lääkekuureja kun varpaat tulehtuivat ja niihin ei voinut hipaistakaan, kun kipu oli aika melkoinen.
Omalla taistelutahdollani sain sitten lähetteen jalkojenhoitajalle, jolloin kynnet hoidettiin. Jossain vaiheessa sitten minut lempattiin pois sieltä polilta, kun en ollutkaan enää ns. sisätautipolin potilas, jonka palveuihin tämä jalkojenhoito oli tarkoitettu. Sitten taas rutinalla pääsin takaisin hoitoon. Jossain vaiheessa silloinen jalkojenhoitaja oli pitkällä sairaslomalla ja uutta ei ollut tilalle. Taas piti ryhtyä taistelemaan etuuksistaan. Yritin päästä terveyskeskusjalkahoitoon, mutta tuloksetta. Sillon munuaispolin hoitajat soittelivat terveyskeskukseen ja yrittivät puhua puolestani, mutta tuloksetta. Sitten sosiaalihoitaja sairaalasta soitti ja hänkin tuloksetta. Vihdoin pinnani täyttyi ja valitin asiasta, jolloin apulaisylilääkäri soitti ja sanoi tutkineensa potilastietoni ja ilmoitti minulle, että on olemassa se muu ryhmä, johon kuuluisin. Sanoi tautihistoriani olleen sitä luokkaa, että kuuluisin tähän ryhmään. Tosin silloin pääsin keskussairaalaan jo maksakirurgien lähettämänä, mutta sinnekin vain väliaikaisesti. Vihdoin ja viimein silloin tuli oma jalkojenhoitajani takaisin töihin ja kakki on jatkunut helmikuulle kuten ennenkin.



Nyt vaan on taas tullut pattitilanne. Ensinnäkään keskussairaalaan en saanut lähetettä Munuaispolilta, kun siellä kerrottiin Meilahdessa olevan vallan täyttä ja vaikeata päästä kun on niin paljon diabetikkoja. Piti soittaa omaan terveyskeskukseen. Sieltä luvattiin kirjoittaa jonkinlainen lähete jaljojenhoitoon, joka on keskitetty Maunulaan. Siellä sitten mahtaa olla jonoa ja vaikeata päästä. Tänään aamulla sitten sinne soittamaan. Hoitaja kyseli, että onko teillä diabetes tai reuma. Sanoin, ettei ole, vaan kolme maksnsiirto on tehty ja munaisten vajaatoiminta. Heillä on kuulema tietyt kriteerit, joiden mukaan pääsee hoitoon ja kuuluisi siihen. Sanoin tehneeni joskus asiasta valituksen ja silloin on minulle sanottu, että kuulun jalkojenhoidon piiriin. Nyt lupasivat minut "kerran" ottaa. Joten sain ajan kolmen viikon päästä. Tuntuu kyllä vähän siltä, että varpaani ovat mahdollisesti tulehtuneet sitä ennen, ellen itse pääse niitä vääräoppisesti ronkkimaan sitä ennen. Ainakaan yksityiseen jalkojenhoitoon ei minulla ole varaa.
Tuntuu vaan välillä siltä, että tehdään huisin kalliita leikkauksia, mutta sitten jälkihoito on retuperällä. Sehän on vähän niin, kuin heittäisi rahaa kankkulan kaivoon. Säästöä mielestäni olisi pitää hyvää jälkihoitoa tällaisista potilaista.  Aamulla soitinkin jo omalle terveydenhoitajalleni ja pyysin, että ylilääkäri kirjoittaisin ns. lähetteen tuohon jalkojenhoitoon, jos se sitten jotain auttaisi.
Jos ei muuten, niin ehkä on syytä jälleen kerran tehdä kirjallinen valitus.



"Elämässä onnistaa, jos vain jaksaa ponnistaa..."