Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
16.04.2007 - 12:38
Eilen siis käytiin kirppiksillä ja aina sitä jotain mukaan tarttuu.



Nyt on uusi Maria Teresia löytö varjostettu. Lampustahan puuttui yksi kupu ja sellaisten ostaminen kaupsat yksitellen maksaa. Tosin olisi ollut vaikea löytää kirppikseltäkään yhtä samanlaista, kuin se puuttuva kupu oli. Siten ostin Malmin markkinoilta kirppismyyjältä neljällä eurolla viisi kupua, jotka olivat vähän saman kaltaisia kuin alkuperäiset. Tosin kattokruunusta näkyy olevan yksi lamppu pimeänä, joten se täytynee vaihtaa uuteen vielä.



Satuinpa löytämään vaalean punaisen damastialiinan. En ollut aivan varma, että onkohan minulla tuon väristä vai onko se tummempi. Tarpeen mukaan voin sitten lahjoittaa tämän edelleen tyttärelle, jos tuli ostettua tuplaten. Ylläolevia kahvikuppeja minulla on jo yli 50 paria ja asetteja kyllä enemmänkin. Olen aloittanut niiden keräämisen kihlajaislahjaksi saamien jälkeen. Mitäkö teen monella kuppiparilla? Tosin ne ovat omia ja sukulaisten juhlia varten. On hyvä, kun on hienoja kahvikuppeja omasta takaa, kun on juhlia. Meillä on muutenkin suuri suku ja ei sitten tarvitse pohtia, että mistä saadaan kupit tilaisuuteen. Yhen pinkin paketillisen servettejäkin ostin, kun tänään on Marsu luvannut opettaa yhdistyksen askartelukerhossa servettilakkasysteemillä koristelua. Mökille ostin vielä raastinraudat, jotta kätevästi voisi raastaa suoraan purkkiin mitä tarvitsee. Käytiin kyllä vielä kissakirpiksellä, mutta tällä kertaa emme löytäneet yhtään mitään matkaan.

Markkinoilta löysin vielä tällaisen oman värisen juhlaponchon:



Siinä on hopeista kimmallusta ja kiiltävää lankaa. En voinut sitä vastustaa, kymmenellä eurolla.


Kirsi kirjoitti 16.04.2007 - 15:03
Ja taas on niin pinkkiä että, Tarjuska. Onko sulla pinkkejä kahvikuppeja lainkaan?
Tarjuska ite kirjoitti 16.04.2007 - 15:23
Kirsi: Eipä ole...vaan vaaleita. :))
Lettu kirjoitti 16.04.2007 - 17:59
Tosi hyviä löytöjä. Ja kas kummaa, niin on kuppisi tutun näköisiä: äidilläni oli JUST samanlaiset juhlakuppeina. ja sitäpaitsi, uusi pöytäliinasikin on tuttua tutumpi: mulla on äitiniperuja smanlaisen, mutta kerman värinen :)
maiju kirjoitti 16.04.2007 - 19:07
Mekin hipelöitiin tuota ponchoa... mutta ei keksitty, että mikä olisi ollut se oikea väri... siksi jäivät sinne rekkiin.

Maiju
Merisini kirjoitti 16.04.2007 - 22:04
Upea tuo poncho. Ja nuo sinun kirpparilöytösi ovat aivan mahtavia. Huomasit varmaan, että nämä Lahden kirppikset ovat tosi surkeita teidän kirppiksiin verrattuina. Kontti on kyllä hyvä, mutta pääasiassa vain vaatteita.
Tarjuska ite kirjoitti 16.04.2007 - 22:04
Lettu: Mulla on suurin osa just noita kuppeja ja muutama sellainen jossa on jokunen kukka. Näitä katselen yleensä kirpparilta, mutta en suostu kyllä maksamaan niistä mitään huippuhintoja. Sopurahalla ostan. Nämä kaksi kuppia ja yksi ylimääräinen lautanen maksoivat yhteensä 3 euroa. Damastialiinat ovat kestäviä ja juhlavia.
Maiju: Eiks sulle kelvannut edes pinkki? Ei taitanut olla limen vihreää...sitäkö kaipasit?
maiju kirjoitti 17.04.2007 - 22:20
Jotenkin yritän päästä tuosta pinkistä vähän eroon... Mustaakin vähän katsoin sillä silmällä.

Maiju
Tarjuska kirjoitti 17.04.2007 - 22:30
Maiju: Älä sitten hävitä, jos sulla on jotain ihanaa pinkkiä...tiedät kenelle tarjota! ;)
Mustahan olisi ollut ihan hyvä ja se käy monen värin kanssa. Lisäksi on hyvin juhlavakin. :))
Kmsu kirjoitti 18.04.2007 - 11:00
Hienoja löytöjä olet tehnyt! Kirpputoreja on kiva kiertää.:)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ