Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
12.04.2007 - 09:18
Valokuvatorstain 42. kuva-aiheena on tällä viikolla kasvu:



Onko hyvä vai huono asia, että oluen tuotanto ja myynti yhä kasvaa? Kasvavassa määrin on myös monet alkoholistakin johtuvat maksasairaudet....muista sairauksista puhumattakaan.

Maksansiirrostakin hyötyvät vain hyvin pieni osa alkoholikirroosiin sairastuneista. Suurin osa kasvavista maksasairauksista, johtuu muista kroonisista maksasairauksista.
Tällainen tie on erittäin raskas kulkea ja se vaatiin selviytyjältä paljon uskoa tulevaan sekä täydellistä alkosta pidättäytymistä.

Musilin lehdessä (Elinehto)ollutta tietoa "Kenelle maksansiirto?"

Alkoholimaksakirroosi

on ollut viidenneksi yleisin syy maksansiirtoihin Suomessa, siirroista noin 7 % on tehty alkoholikirroosin vuoksi. Muualla Euroopassa ja Amerikassa alkoholin käyttöön liittyvä alkoholimaksakirroosi on tavallisin maksansiirron aihe.

Kun entiselle alkoholistille tehdään maksansiirto, on juomattomuus aina ehdoton ja tärkeä edellytys hoidon onnistumiselle. Ennen siirtoon ryhtymistä arvioidaan, tarvitseeko potilas uuden maksan, parantaako maksansiirto ennustetta ja pystyykö hän olemaan juomatta siirron jälkeen. Maksansiirtoa voidaan harkita henkilölle, jonka tauti etenee vääjäämättömästi käytön lopettamisesta huolimatta.

Alkoholimaksakirroosiin liittyy usein vaikea alkoholin aiheuttama sydän- tai aivosairaus, joka estää maksansiirron.



Kirsi kirjoitti 12.04.2007 - 10:09
Tuo tötsä kuvaa hyvin kasvaneita pakkauskokoja, Tarjuska :(
Alkoholi tuhoaa ihmisen elimistössä maksan lisäksi monia muitakin paikkoja. Joku saattaa alkaa juoda unohtaakseen – ja saada muistisairauden :(
ansku kirjoitti 12.04.2007 - 11:21
Ex-appiukkoni kuoli juuri viime viikolla maksasyöpään, sai kuulla sen 3-4 viikkoa sitten että hänellä on syöpä. Surullista.

Katson sitä ruokalistaa sitten myöhemmin..eiku siis noita mökkikuvia ;)
helanes kirjoitti 12.04.2007 - 11:28
Alko paljon vartijana.
Hansu kirjoitti 12.04.2007 - 14:32
Kasvua seuraa siis usein huono vaikutus, kuten tässä maksakirroosi. Harmi, mutta verojen nosto ei asiassa auta.
Liisa kirjoitti 12.04.2007 - 15:29
Ajankohtainen kuva!
Nelmi kirjoitti 12.04.2007 - 19:09
Nyt on kuvasi todella ajankohtainen. Mietitäänhän alkoholiveron nostoa. Nostaisivat vain ja reippaasti tai sitten nostaisivat valistuksen tasoa, jolla juominen saataisiin loppumaan. Oli surkeaa nähdä entisen koulukaverinsakin jo kolmikymppisenä niin liuottaneen aivojensa rasvat, että tarvitsee rollaattoria kävelemiseen. Ei se maksa aina reagoi ensimmäisenä....voi tulla katkokävelyt..
Tarjuska ite kirjoitti 12.04.2007 - 23:55
Kirsi: Koskakohan sitä tulee myyntiin tuota "eurokokoa"? Ennen oli six-packeja ja nyt on mäyräkoiria...niitäkin pitää olla oikein kennel kerrallaan. Alkon käytön kasvulla on monen moisia huonoja seuraamuksia.
Ansku: Ikävää...Maksasyöpä on paha vihollinen. Moni potilastuttunikin on kokenut sen ikävimmän kautta...olen nähnyt heidän poistuneen joukostamme.
Helanes: Alko tosiaankin paljon vartijana...voisipa vahtia myös seuraamuksiakin.
Hansu: Mikään ei näytä auttavan...ennen kuin sitten, kun ei voida enää auttaa niin tulee hätä.
Liisa: Tämä taitaa olla aina ajankohtaista.
Nelmi: Auttaakohan sekään asiaan... Sitten voi tulla taas esille epäpuhtaita korvikkeita. Tämä asia puhuttaa aina, mutta millä saisi ihmisten juomatottumuksia muutettua.
Hilkka kirjoitti 16.04.2007 - 19:01
Ompa "hyvä" kuva tästä ajasta. Todellista ihmistä tuhoavaa kasvua! Tuntuu ikävälle katsella, kun nuoretkin ihmiset tuhoavat elämänsä juomalla. Olen työssäni joutunut hoitamaan maksakirroosiin kuolevia. Sitä ei usko, ennenkuin näkee, miten kammottavaa viinasta johtuva kuolema voi olla. Joskus tuntuu, että olisi terveellistä jokaisen nähdä läheltä, millainen kuolema juomisesta voi seurata, jos se vaikka panisi ajattelemaan kahdesti, aloittaako itse sen harrastuksen.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ