Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
19.03.2007 - 23:25
Meillä oli tänään Potilasyhdistyksen askartelukerho. Olin suunnittelut, että tekisimme siellä Maijun ja Taavan innostamina paperisia ruusuja. Kävin ennakkoon ostamassa tykötarpeiksi: grillitikkuja, kukkateippiä, paperisia erivärisiä kukan terälehtiä sekä kuumaliimaa.Hileliimaa olikin jo omasta takaa. Kotona harjoittelin aamupäivällä muutaman ruusun tekoa etten ihan kylmiltään menisi muille opettamaan jotain, mitä en ole itse edes opetellut. Onnistuihan kukkaset, joten eiköhän niitä voida porukalla tehdä. Tosin meidän kerhomme on aika tynkäkerho....huomioon otten, että yhdistyksessä on toista tuhatta jäsentä. Meitä oli askartelemassa viisi henkiköä. Ihmetyttää ettei askartelu ja käsityöt sen enempää kiinnosta tai ehkä osa on niin sairaita, ettei jaksa. Toiset taas pitävät itseään vähemmän kädentaitoihin hurahtaneina. Ainakin meillä oli hauskaa ryhmässä ja kauniita kukkia saatiin aikaiseksi. Jätettin aluesihteerille ja toimistoon sihteerillemme kukkakimput keväisiä päiviä piristämään.


Tässä on tykötarpeita, joita rahtasin mukanani kukkien tekoa varten. Liimapistoolit olivat lämpenemässä omalla pöydällään taka-alalla.



Tällaisia ruusjuja minä sain aikaiseksi ja pöydällä on kaksi kerholaisen tekemää oranssia ruusua. Pitänee jatkaa vielä joku päivä kotosalla, kun kimputa hupeni valtaosa sinne järjestösihteerien pöydille. :) Aika hauskaa hommaa. Kiitos Taava hyvästä ohjeestasi!
Tellu-Tellervo kirjoitti 20.03.2007 - 07:01
Kauniita olet tehnyt, kyllä ruusu on aina ruusu!
Ikävää nuo virusten aiheuttamat ongelmat, toivottavasti paranet pian.
Tarjuska kirjoitti 20.03.2007 - 10:41
Kiitos Tellu! Pitäisköhän alkaa tekemään lisää ruusuja, niin ei tuntuisi niin tuikkivaa kipua . Tosin niskatkin on varmaan hieman jumissa, jos sekin vaikuttaa. :(
Merie kirjoitti 20.03.2007 - 13:21
ihania nuo paperi ruusut.
kortteihin olen leikannu 3D kuvia.
Tarjuska ite kirjoitti 20.03.2007 - 13:47
kiitti Merie! Ahaa...oli ne sittenkin 3D-kuvia,vaikka muistutti niin kiiltokuvia, sillä saahan sellaisistakin 3d-kuvia, mutta taitaa mennä enemmän samanlaisia kuvia ja osa kuvista hukkaan. :)
Taava kirjoitti 20.03.2007 - 18:25
Hienoja ruusja olette saaneet aikaan ja hyvä, että ohjeestani oli apua. Katsotaan, että mitä kehitetään seuraavaksi ;-D
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ