Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
14.03.2007 - 23:23


Tästä ovesta on tullut käveltyä ulos ja sisään lukuisia kertoja...varmaan satoja. Tänään pääsin aamusella ihan privaattikyydillä suoraan ovelle asti. Tosin se oli aivan ruhtinaalista, sillä olo oli aamusta niin hutera, että olisin voinut kuviella horjahtavani jonnekin matkan varrelle, jos junakyydillä olisin lähtenyt yrittämään. Pääsin hyvissä ajoin laboratorioon aamulla jo ennen virallista labran aukioloaikaa. Sitten oli jo kahviossakin ennen sen avautumista. Kirralla kun kahvion väkikin tuntee "vakiasiakkaat", niin pääsin heti jo kahvikupin ääreen. Siinä yritin norkoilla lähes yhdeksään, ennen kuin viitsin lähteä ostosreissulle, sillä kaupat aukeavat aikaisintaan silloin ja mitä sitä keskustassa tekee työhönmenijöiden jaloissa pyörimäässä turhan panttina. Ostos reissu otti kyllä koville, sillä puolikuntoisena ja verenpaineen heittelyiden johdosta, tuollainenkin matka on raskas. Kun sitten runsaan kolmen tunnin shoppailureissun päätteeksi palasin takaisin lähtöpaikkaan, niin ulko-ovella oli yllätys. Näin monivuotisen siirtotutun, jota olen viimeksi nähnyt varmaan viisi vuotta sitten. Oli ilo tavata. Hänen miehensä kyseli, että jospa lähtisin heidän kanssaan vähän autoajelulle katsastamaan Helsingin rannikkoa. Tosin minulla oli tunti aikaa vastaanotolle ja niin päätettiin lähteä. Tunti kului rattoisasti ja oiken mukavissa merkeissä. Palauttivat minut takaisin sairaalaan sopivasti ennen vastaanottoaikaani. Polilla tapasin useita ennestään tuttuja ja aika sielläkin meni mukavasti vaihtaen kuulumisia. Lääkäri oli kyllä tunnin myöhässä. Tosin polilla oli useita lääkäreitä ja yllätyin kun näin pitkästä aikaa proffamme, joka harvoin enää sattuu olemaan polilla. Minua onnisti...pääsin itse ihanan proffan vastaanotolle. Mieltä ylentävää oli myös kuulla kiitoksia sekä proffalta, että Transplantaatiokordinaattorilta, kuinka olin kirjoittanut Hesariin hyvän kommentin. Tällaisen positiiviset kommentit ovat aina sairaalan etu ja tuottavat myös uusia elinluovuttajia.
Vastaanotto men mutkattomasti. Paperini käytiin läpi äärettömän tarkaan ja lääkitystäni puitiin vielä uudelleen. Nyt sain luvan pienentää ennestää vielä entistä hyljinnänestolääkistystäni eli sitä, jota olen syönyt jo 16 vuotta. Lääkeaineesta otetaan pitoisuuksia aina labrakäynneillä ja sitä pitäisi olla elimistössä tietty määrä. Nyt kuitenkin proffa uskalsi vähentää sitä sen verran reilusti, että sanoi minun sillä selvinneen. Lisäksi olin ostanut reumalääkärin kehoituksta syksyllä Glugosamiinia, mutta en ollut uskaltanut sitä aloitta, sillä kukaan ei osannut sanoa aiemmin, haittako se jotenkin näiden hyljintällääkkeiden imeytymistä. Nyt proffa huomio, että minulle oli määrätty sitä lääkettä ja kehoitti olla käyttämättä, sillä sen lääkkeen vaikutukssta ei ole tutkittua tietoa. Näin minäkin arvelin ja hyvä, etten ole sitä käyttänyt. Tosin tuli turhaan ostettua. Lääkkeidn kanssa pitää olla äärimmäisen tarkka eli mitenkä ne soveltuvat keskenään. Nyt sitten odottelen Munuaispolille pääsyä. Tosin kalium oli normaalitason rajoilla, mutta ehkä se saattaa heitellä. Näin tänään, mutta miten on jatkossa. Lisäksi ihmettelin, että hemoglobiini oli vain 115, kun yleensä mulla se on ollut 130-140. Ehkä se uusi hyljintälääkekin saattaa vaikuttaa. Vielä ulkopuolella vastaanottoa treffasin tämän potilastoverini, jonka kanssa käytiin ajellulla. Napsittiin kuvia muistoksi ja sitten hän jäin proffan käsittelyyn ja mnä suuntasin kohti raitiovaunupysäkkiä.



Kirran käytävät ovat muuten ihanan valoisia ja kodikkaita. Täällä sairaalassa tunnen olevani kuin toisessa kodissa. Sinne on kaikesta huolimatta kiva aina mennä. Käytävillä tapaa tuttuja hoitajia ja lääkäreitä sekä potilaita. Ei tunne olevansa joku sosiaaliturvatunnus vaan sinulla on nimi, jolla sinut tunnetaan ja jopa sinutellaan. Tutut hoitajat jopa halaavat nähdessään monesti. Siellä tuntee olevansa välillä ikään kuin terve. Niinpä naureskelimmekin tuon tuttuni kanssa, että mitäs me terveet ihmiset täällä oikein tehdään? Nyt ei sitten tarvitse sinnekään Maksapolille mennä kuin vuoden päästä, ellei tule jotain ongelmia. Tosin sisätautipolilta odotellaan sitä kutsua.
orvokki kirjoitti 15.03.2007 - 08:57
Jaksamisia sinulle .
Kirsi kirjoitti 15.03.2007 - 10:00
Merkitsinpä juttusi my delicio us tägeihini tägiin lääkkeet, Tarjuska.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ