Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
08.03.2007 - 14:57
Helmikuun lopulla suoritettiin juhlaisa blogiarvonta sekä nukkekotiarpajaiset. Voittajina olivat: Ansku, Kirsti, Merisini ja Katri. Oletan, että Ansku on kutakuinkin työpäivän pääteeksi hakemassa oman voittonsa Posti-Patelta ja muut ovatkin sen jo saaneet ja tietävät mitä paketit sisälsivät.

Jouduin hieman tekemään salapoliisityötä muutaman voittajan suhteen. Sen toki tiesin, että Ansku, Katri ja Kirsti ovat käsityöihmisiä. Lisäksi Kirsti, Ansku ja Merisini puuhastelevat korttiaskartelun parissa. Senkin tiesin, että Katrin lempiväri on vihreä, Anskun punainen, Merisinin lila ja Kirstistä en mennyt takeeseen, mutta oletin hänen pitäneen vihreästä...sillä sitähän en kysynyt nukkekotiarvonnassa. Sen vaan tiesin, ettei hän harrasta nukkekoteja, kuten ei Katrikaan. Ansku taas harrastaa nukkekotielämää, mutta voitto tuli juhla-arvonnasta. Kirstin väriin vielä palatakseni...oletin sen olevan vihreää...Sitten kysyin mistä väristä hän pitää, mutta vastaus tulikin liian myöhään...olin jo ostanut langat. Oletin aivan väärin...Kirsti kertoi värit, joista ei erityisemmin pidä eli siinä oli tumma vihreä...vaalampi kylläkin olisi ollut mieleisempi. Olin ostanut hänelle tummaa vihreää...Ihan harmitti. No, mitäs sitten? Ei kuulema väliä, joten paketti meni perille niine hyvineen. Ehkä siitä langasta voi tehdä vaikka huopatossut, jos ei muuta keksi.Olisin kyllä postittanut jotain muuta tilalle, mutta Kirsti sanoi, että se käy mitä ostinkin. Anskulle taas halusin laittaa kylkiäisinä hieman nukkekotiroinaa eli pienen Ikonin sekä tarpeellisen vessapaperirullan telineineen (se oli sen oma idea, jota aiemmin esittelinkin). Senkin tiesin, ettei Katri ainoana voittajana harrasta korttiaskartelua, joten Katrille lähti neulepuikot askartelumateriaalin sijasta.

Elinluvutuskortteja postitin jokaiselle 5 kappaletta ja jos tarvetta löytyy niin elinluvutuskorttikuvan kautta sivulinkistäni klikkaamalla pääsee Musilin sivulle, josta voi tilata lisää kortteja ilmaiseksi.

Jokaiselle voittajalee tein siemenhelmistä kukkakaulakorun....värit ovat vähän sinne päin...eli mitä satuin kaupasta löytämään.



Tässä on valmistamiani helmiä. Tosin punaiset näyttävät olevan hieman pidemmät. Toivottavasti lukitukset pitävät, sillä nämä oli ensimmäisiä tekeleitäni sen askartelukurssin jälkeen, missä Taava opetti helmiä tekemään. Jos lukot eivät pidä, niin ilmoittakaan minulle, niin teen teille uudet helmet.



Anskun voittoisasta paketista löytyy punaiset siemenkukkahelmet, nukkekotiin ikoni sekä vessapaperia, pinkin värisävyisiä korttipohjapapereita sekä 3D-kukkakuvia, sukulakua ja minttulakua ja kaksi kerää punaista Austermanin Melody-lankaa, elinluovutuskortteja sekä pinkki onnittelukortti.



Kirstin paketista löytyy islantilaista Lett-Lopilankaa kaksi kerää, samanlaisia askartelupapereita kuin Anskullakin sekä ruskan väriset helmet, lakuja ja kortteja ja onnittelukortti.



Merisinin paketista löytyy vaalean lilaa Carmelialanka, jonka valmistaja on Carnstudio Norjasta. Lisäksi myös Merisini harrastaa korttiaskartelua, joten samankalatinen paketti lähti sinne. Lisäksi Merisini sai siniset helmet ja korttipohjaan tuli myös lilaa, josta hän pitää.



Katrin paketti...viimeisimpänä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä. Katri kun ei siis tietojeni mukaan askartele, niin ostin hänelle pinkit neulepuikot. Samanlaiset oli pakko ostaa itsellenikin...arvaatte varmaan miksi? Katrille tein turkoosit helmet ja kortissa samaa sävyä. Katille lähetetty lanka on samaista Carmelia -lankaa, jota lähetin Merisinillekin, mutta väri on vihreää. Toivottavasti on oikeansävyistä?

Tällaisilla arpajaisvoitoilla tällä kertaa ja etiäpäin menään, niin kuin mummo lumessa. ::)
ansku kirjoitti 08.03.2007 - 21:49
KIITOS aivan ihanasta paketista, upeaa lankaa..mietin että mitähän siitä tekisin.
Kauniit helmet myös ja paperit ja kaikki, ikoni ja wc paperi ovat tuossa koristeena odottamassa Tatsin tekemän pienen peilin kanssa pääsyä nukkekotiin. Siel on nyt niin paljon remonttiroinaa etten vielä laita noita. Kunhan tässä ehdin niin taas remontoin taloa.
Virtuaalihalaus vielä kiitoksen kera.
Elinluovutuskortin täytän ja laitan lompakkoon ja ukolle tarjoan myös.
Tarjuska ite kirjoitti 08.03.2007 - 21:57
Olepa hyvä, Ansku. Sattuipa sopivasti iloinen ylläri Naistenpäivälle. Mun nukkekotiremontti on aivan alkutekijöissään. Tilasin Hiekkaoliivilta paperia Maijun kautta. Täytynee pähkäillä miten nukkekodin remontoisi. Kaakelilattia pitäisi tehdä kylppäriin, mutta kiinnitysaine vielä puuttuu ja pää on vielä ihan tyhjä ideoista. Eiköhän se jossain vaiheessa valmistu. :)
Kiitos virtuaalihalauksesta...lämmitti mukavasti.
Hyvä päätös täyttää se kortti ja toivotaan, että mieskin allekirjoittaisi. :))
Kaisa kirjoitti 08.03.2007 - 22:32
Voi hyvänen aika miten upeat arpavoitot! Ihan kateeksi käy. :) Olet nähnyt vaivaa ja ajatellut saajia ihailtavasti!
MarLi kirjoitti 09.03.2007 - 09:26
Onnea voittajille! Minäkin ihailin näitä voittoja vähän vihreenä... Ihania lankoja, varsinkin tuo Anskun saama punainen. Missähän sitä olis myynnissä vai oletkos sitä jostain netistä tilannut? Mun pitäis löytää joku hyvä punainen lanka lisäksi yhteen puseroideaan, tuo vois olla kiva lanka!
Tarjuska kirjoitti 09.03.2007 - 13:13
MarLi: Kaikki nuo arpajaisvoittolangat on ostettu Menitasta, Helsingistä Korkeavuorenkadun myymälästä. Oli vaikea löytää jotenkin muuta lankaa, kun etsin puhtaan punaista. :)
Taava kirjoitti 09.03.2007 - 13:41
On tainnut helmikorut saada sut pauloihinsa ;-D
Tarjuska kirjoitti 09.03.2007 - 13:51
Taava: Kaksi juttua on jäänyt mietityttämään eli helmilukon teko sekä sen lukon, jota neuvoit, mutta kun oli niin vaikea seurata kun oli monta ihmistä edessä. Pitäisi kai joku kerta ottaa tukiopetusta niissä....ne spiraalihelmet vielä olisi opittava. :))
Tellu-Tellervo kirjoitti 10.03.2007 - 09:40
Hienot palkinnot olet laittanut.
Mistä noita pinkkejä puikkoja voisi ostaa tai tilata? En ole nähnyt täällä päin.
Tarjuska ite kirjoitti 10.03.2007 - 11:10
Tellu- Tellervo: Pinkkejä puikkoja on myynnissä myös siellä Menitassa. :) Kokoa näytti olevan vain 4½.
Tellu-Tellervo kirjoitti 10.03.2007 - 13:33
Kiitos tiedosta. En ole vielä käynyt Menitassa, vaikka jostakin lehdestä luin, että lapsuuteni leikkikaveri omistaa sen liikkeen nykyään miehensä kanssa. Soitin sinne ja lähettävät pinkit ja siniset puikot tänne postitse. Siniset annan lahjaksi.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ