


|
|
"Tule käymään tai mene kotiisi"
Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.
KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105
Nikon D70S






SUOSIKKIBLOGEJANI:
Famu
Fasun maailma
Hellapoliisi
Hetkiä ja ikuisuuksia
Hilkkako
TERVEYSLINKKEJÄ:

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA
Primaari Sklerosoiva kolangiitti

kokemuskoulutuksesta pätevää hanke
Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain
Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut
Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto
Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO
TERVEYSUUTISIA:
Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista
YRITYSLINKIT:
UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista
Mistä ihmeestä saa tuota sappisaippuaa? =)
Olen monen kuullut sitä kehuvan...
*niiskuttaa flunssassa täällä...*
Hallatar: Luitko kokonaan tuon postaukseni? Siis käypä kysymässä luontaistuotekaupasta. Meillä on Citymarketin vieressä joku luontaistuotekauppa, josta sitä täällä päin saa ainakin ja hinta on 3 euroa ja ripiät päälle. Saattaahan sitä olla marketissakin, jos niissä myydään luontaistuotteita.
En ymmärtänyt näköjään lukemaani tai sitten flunssa kohmettaa ajatukset... =)
Kiits!
Koskaan ei vana ole tullut vastaan tuota saippuaa mutta ehkä miun kannattaa kysellä myyjiltä. =)
Aurinkoista viikonloppua.
Muita se ei ilmeisestikään häirinnyt, mutta minua se häiritsi, ne läikät näkyivät niin selvästi.
Oletko sinä huomannut sellaista ?
Se saippua on tosin erimerkkistä kuin tuo sinun.
Liisa: Jaksuja sullekin. Pärjäillään! :)
Minun sappisaippuani on beigeä ja ostattu joskus vuosia sitten jostain eko-kaupasta.
Jos nyt hekutan saippuaa, niin sillä lähti pyörän ketjyöljy valkoisista tuulihousuista samoin lähti ruohosta tullut väri.
Villasukka: Luulin jo, että eivät julkaisekaan sitä. Kiva, kun pääsi palstalle. Kiitos kommentista. :))