Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
28.02.2007 - 21:51
Aamusella taas nokka kohti Kirraa ja jalkahoitajalle. Jalat tuli hoidettua. Ongelmana on ollut varpaiden kynnet, jotka lääkityksestä johtuen kasvavat hoitamattomina ihon sisään ja aiheuttavat siten tulehduksia. Itse kun niitä ei pääse kaivelemaan eikä hoitamaan, ja eipä kannatakkaan kaivella, ettei tule uusia ongelmia. Kirralla tapaa aina tuttuja eli siitä ihme paikka. Muutama potilastuttu pääkaupunkiseudulta tuli vastaan ja aina jää siten suustaan kiinni. Olin jo menossa kohti poliklinikkaa, kun tutun näköinen mies käveli ulko-oven tuntumassa vastaan. Katseemme kohtasivat ja kuljimme toistemme ohi, kun vilkaisin taakseni...hänkin vilkaisi. Samalla hän kääntyi kohti ja yht'äkkiä tajusin, että hän oli kauempaa kontrolliin tulleen siirtoystäväni puoliso. Käväisin osastolla tapaamassa tätä ystävääni. Takaisin tullessani tapasin toisen tutun kahviossa ja taas jäin jutustelemaan. Näitä potilastuttavuuksia on kerääntynyt vuosien aikaan aika paljon ja siten harvoin voi olla sairaalassa käydessään keneenkään tuttuun törmäämättä. Pian huomasinkin kellon olevan 12 eli minullahan piti olla silloin poliaika. Nopeasti riensin kohti ilmoittautumisluukkua ja polin aulaan. Siellä oli letka potilaita odottelemassa  ja taas tuli tuttu mies. Aikaakin kului lähes tunti, ennen kuin hoitaja tuli mittaamaan verenpaineen, joka huiteli ylälukemissa. Sanoinkin, ettei pidä paikkaansa...on lääkäriverenpainetta, sillä viime aikoina on paineet olleet pikemminkin alakantissa kuin liian korkeat. Pääsinpä vastaanotollekin...hieman myöhässä. Lääkäri on tuntematon, nuorikin...joku kiertävä lääkäri. Onneksi he eivät yksin päätä potilaan hoidosta, vaan keskustelevat kokouksessa jokaisesta ja miettivät tiimissä mitä tehdään. Lääkäri soitti leikkaussalissa oleville kollegoilleen, että olisi kyse potilaan lääkityksestä. Niinpä hän meni välillä käymään leikkaussalilla ja palasi takaisin. Ongelmana oli kohonnut kaaliumarvoni sekä munuaisarvot. Todennäköisesti kaaliumarvoni oli kohollla munuaisten vajaatoiminnan vuoksi. Syksyllä jo gastropolilla huolestuivat kohonneesta kaliumista ja lähettivät uusintakokeisiin. Vaihtoivat verenpainelääkkeitäni sen vuoksi. Edelleenkin on siis kalium koholla, joten ei johdukaan kai sitten verenpainelääkkeistä vaan munuaisista. Nyt sain lähetteen nefrologille. Sieltä tulee jossain vaiheessa kutsu sinne polille ja katsotaan mitä siellä tuumaavat. Kirran polilla vaihtoivat hyljinnänestolääkitystäni uudempaan, vähemmän munuaisia rasittavaan lääkkeeseen. Parin viikon päästä uusintakokeisiin ja vastaanototlle. Saas nähdä sitten. Täällä kerrottiin jotain tuosta korkeasta kaliumista, joten sitä ei voi ruoassa paljoakaan säädellä vaan johtunee munuaissairaudesta.

Hieman tietenkin ajattelututtaa, että toivottavasti ei ole mitään vakavampaa. Ei olisi mitenkään ilahduttavaa alkaa potemaan keiken jälkeen munuaisvaivoja. Välillä tämä on tällaista matalalentoa. Pitänee ehkä sitten paneutua ruokavalioon, jos muu ei auta. Se merkitsee kai sitten kaaliumarajoitusta, mahdollisesti myös proteiinirajoitustakin. Ei jaksaisi nyt päätä vielä vaivata näillä ajatuksilla. Ehkä jonkun viikon päästä olen piirun verran viisaampi.



Tämän ruokavalio-oppaan olen ostanut kaiken varlle Munuais- ja maksaliitosta. Täytynee varmaan tutustua siihen paremmin, sillä kirjassa on tarkkaan laskettu annoksessa olevat natrium-, kaalium-, proteiini- ja fosforimäärät. Munuaistaudeissa voi näiden kanssa olla rajoituksia. Täytynee tutkailla sivulla olevaa ravitsemusterapeutin suositusta munuaissairaan ruokavaliosta.
merisini kirjoitti 28.02.2007 - 23:47
Olen äsken tulostanut ja allekirjoittanut itselleni elinluovutuskortin. Onhan se nyt lainvoimainen.Onko se näin yksinkertaista.Pieni pätkä luutani onkin jo luupankissa.
Tarjuska kirjoitti 28.02.2007 - 23:52
Kyllä vain, Merisini. Tosin kannattaa myös kertoa läheisilleen päätöksestään, jotta tietävät päätöksestäsi jos sellainen paikka joskus tulee eteen. Tosin voin lähettää sinulle paketin mukana ihan laminoidunkin kortin, niin säilyy paremmin lompakossasi, jossa korttia kannattaa säilyttää. Kiitos minunkin puolestani...teit tärkeän päätöksen! :))
TanjaK kirjoitti 01.03.2007 - 09:25
Sinulla on kovia kokemuksia mutta silti viestisi ovat aina ihanan positiivisia!

Olisi kiva vaihtaa ajatuksia vaikka sähköpostilla joskus!

Minulla on suuri päivä tänään. Saan tietää jatkot munuaisen suhteen ja maksaa ja sappea ilmeisesti tutkitaan tänään polikäynnillä. Elleivät siirrä mua kirranpolille noiden suhteen.
Tarjuska ite kirjoitti 01.03.2007 - 12:08
Tanja K: Kaikin mokomin voit viestitellä minun kanssani sähköpostitse. Laita viestiä blogissani olevaan sähköpostiin. Ollaan ikään kuin samassa veneessä ja kerropa mitä uutisia polikäynnillä kuulit! Toivottavasti kaikki suhteellisen hyvin! :)
Polgara kirjoitti 01.03.2007 - 13:40
Huh - toivottavasti kaliumin nousu on vain tilapäistä =( Tässä muuten yks aika hauskan oloinen nukkekotilinkki, johon päädyin vahingossa: http://nukkekoti.suntuubi.com/?cat=0
merisini kirjoitti 01.03.2007 - 23:11
Palaan vielä elinluovutuskorttiin.
Tänään kyläillesämme poikani perheen luona kerroin tekemästäni päätöksestä, niin heti miniäni tarttui asiaan ja sanoi usein meinanneensa,(niinpä) ja nyt sovimme, että lähetin hänelle tuon sivun osoitteen. Joten näin olet varmaan saanut aikaiseksi 2 uutta kortin haltijaa.Ja kiitos jos lähetät sen laminoidun kortin.
Tarjuska ite kirjoitti 01.03.2007 - 23:44
Kiitos Merisini valppaudestasi. Lähetän vaikka muutamankin kortin samalla sinne päin. Paketin postitus jää ensiviikkoon, sillä homma ei ole vielä valmis, kun pitäisi saada neljä pakettia lähetettyä. Maltathan odottaa? :))
merisini kirjoitti 02.03.2007 - 16:28
Voi kiitos!
Tämähän on kaikki ihan ylimääräistä minulle. Toki maltan.
TanjaK kirjoitti 03.03.2007 - 11:30
Niinhän siinä kävi että leikkurissa kävin mutkan. Munuaiskivien poistossa ja koepalojakin sieltä leikeltiin. Ureter stentti asennettiin taas (juurihan se torstaina poistettiin polill). Yön nukuttuani olin niin kipeä että oli lähdettävä päivystykseen ja sieltä taas rtg+ultra ja osastolle. Munuainen oli taas niin laajentunut että hirvitti. Nyt kuitenkin kotona ja toivotaan että tästä alkaa toipua. Stentti pidetään nyt ainakin seur 4 viikkoa.

Hyvää vointia sinulle! Laittelen postia kunhan jaksan.

Tanja
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ