Kirjoittaja
[ KUVA ]
( e-mail )
Kuvaus
Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.
17.02.2007 - 22:11
Tässä eilisen ja tämän päivän aikana olen käynyt kirppiksillä. Muutama asia ihmetyttää kierrellessäni eri kirpputoreilla. Ennen vanhaan Pelastusarmeijan kirpputoreilta sai edullisesti tuotteita. Pelastausarmeijanhan pitäisi olla köyhien asialla. Kuitenkin nykypäiviän hinnat niissä ovat huippuhintoja. Hinta ja laatusuhde ei aina kohtaa ja monesti saakin huomata, että kaupassa myydään halvemmalla. Itse olen joskus vuosi sitten ostanut kankaisen pyykkikorin ihan oikeasta kaupasta...olikohan Ikea, jos en ihan väärin muista? Sattumalta näin perjantaina paikallisen Pelastusarmeijan myymälässä samanlaisen ja uteliaisuuttani katsoin hintaa. Hui kauhistus...Sellainen halpakaupan kangaspussukka maksoi siellä 10 euroa. Itse olen maksanut omastani muutaman euron liikkeesä. Lisäksi Pelastusarmeijalla ei saa tinkiä. Tavarat on lahjoituksena sinne viety, mutta kuulema "ammattihinnoittelijat" hinnoittelevat ne ensin. Eräs nuorehko mies kyseli keinonahkaisen takin hintaa, vanhakin kuin mikä. Myyjä sanoi, että ei missään nimessä alle 15 euroa, kun sehän on melkein ilmainen. Harvoin itse mitään sieltä ostan...Kerman Saven kulahtanut uunivuokakin maksoi 8 euroa. En tarkalleen tiedä mitä kaupassa maksaa, mutta vanha on aina vanhaa. Tavallisilta yksityisiltä itsepalvelukirppiksiltä saa taatusti halvemmalla tavaraa. Pelastusarmeijan tädit toteavat yleensä, että tuotto menee hyvään tarkoitukseen. Ihmettelen, ettei sitten Suomen vähäosaisia tueta suoraan edullislla ostoksilla. Luulempa, että ne vaateröykkiöt lojuvat myymälöissä vuosikaupalla, kun hinnat ovat pilvissä. Sitten joskus lopputarvesta sitten myydään toppatakkeja -50% alehintaan.

Tänään sitten kävin itsepalvelukirppiksellä, jossa on satamäärin pöytiä ja niissä vaatteita ja kaikkea maan ja taivaan väliltä. Tosin ihmettelin aika paljon sellaista myyntiartikkelia kirppispöydällä, kuin kermavaahdolla täytetyt laskiaispullat. Sellaisia oli joku leiponut omalle pöydälleen. En ole perehtynyt siihen, mitä sanotaan hygieniapassin suorittamisesta kirpputorimyynnistä ja mitä tulisi tietää elintarvikkeiden säilyttämisetä lämpimässä tilassa. Ainakin näin maalaisjärjellä ajatellen kermaisia tuotteita ei saa säilyttää huoneen lämmössä ja sitten myydä edelleen. Nehän todennäköisesti seisovat pöydällä myynnissä koko päivän ellei vielä seuraavankin.. Kaikkea ne ihmiset keksivätkin rahaa hankkiakseen ja ehkä joku tyhmyyksissään ostaa ja saa mahavaivoja niistä. Itse en ainakaan menisi ostamaan niitä.
Hallatar www
17.02.2007 - 22:59
Ohos!
Hiukan pitäisi kontrolli pelata kirppareiden
omistajillakin, ettei nyt kermaleivonnaisia
sentääs myynnissä pidettäis... =)



kirppis
17.02.2007 - 23:47
oon huomannut saman, siis että kirpputoreilla on aika kovat hinnat nykyään! jotkut rievut maksaa enemmän,kun mitä kaupasta sais uutena, siis haloo ihmiset.. ennen kun joku maksoi markan, maksaa nykyään euron.. tuon hinta-asian takia on vähän jäänyt nuo kirpparit vähemmälle nykyään.. toisaalta tykkäämme joskus käydä naureskelemassa näille ylisuurille hinnoille.. ;) ei oo oikein hinta-laatusuhde kohdallaan kirppiksillä nykyään. tylsää vaan kun se perusidea on siis kadonnut.. :(
Kirsi www
18.02.2007 - 00:22
Kirpparit oli nuuri niitä paikkoja, joissa selvimmin näkyi, kun euroon siirryttiin, että ymmärrys uuden rahan arvosta ei oikein mennyt jakeluun. Sama koski kahviloita. Niistä jotkut korottivat hintaa jopa kuusinkertaiseksi.
Nyt en ole kirppareilla juuri kierrellyt, mutta silloin, kun Tikkurilan Minttutiellä vielä oli kirpputori, sai hakemalla hakea pöytää, jossa olisi ollut alle euron hintaista tavaraa. Saahan eurolla halpakaupoista uusia kiinalaisia... Ja sitten ne Ikean kassit: ne on tosi hyviä vaikka mihin. Pyykkikasseina ne ovat ainakin minun suosikkejani.
Kangaskasa www
18.02.2007 - 01:35
Minäkin pääsin tänään kiertämään "kirppulaa", ja hyvistä löydöistä tuli hyvä mieli. Joskus näinkin päin onneksi.
annastiina
18.02.2007 - 01:46
Näinhän se on, että hintatietoinen pitää olla kun kirppareita kiertää, mutta kyllä siellä löytöjäkin tekee. Joskus kyllä naurattaa kuinka jotkut voivat rääsyjä ja romuja tuoda ylihinnoiteltuna myyntiin. Ahneutta vai tyhmyyttä?!
Ja eikös se jonninmoinen lupa pidä olla leivonnaisten myyntiin?onkos se nyt se jokin terveystarkastaja tai jotain?
Mutta kyllä edelleen koluan kirppareita löytöjen toivossa, aina sinne jokunen järkevä myyjäkin mahtuu joukkoon :)
ansku www
18.02.2007 - 08:25
Olen itse vuosikaudet ihmetellyt juuri sitä, että miten ihmiset kehtaavat ensinnäkin myydä kaikkea romua, josta selvästi näkee ettei ole mitään käyttöä, joku ehkä voisi ostaa jos olisi melkein ilmainen. Villapaitoja missä kainalot rikki, käytettyjä kylläkin pestyjä alusvaatteita, venyneitä vanuneita puseroita, pulloja joita saa ilmaiseksi 2 euroa ja lapussa lukee vielä rikki. KÄÄK! Lista on loputona. Löytöjäkin tekee mutta kirppis idea on vähän pielessä nykyään. Pitäiskö perustaa kirppis tyyliin Eurokauppa, eli hinnat saisivat olla 0,10-5 euroa ja tarkka syynni myytäville tuotteille. Itse vien kirppikselle tavaraa josta haluan eroon, enkä raaski roskiin heittää ja siinä sivussa saa muutaman roposen, toki onhan niitäkin joiden täytyy elää kirpismyynnillä mutta silti....
Tellu-Tellervo www
18.02.2007 - 08:36
Minä olen innokas kiertelemään kaupoissa, mutta noihin kirppareihin ei ole innostunut enkä siis koskaan ole tehnyt sieltä mitään löytöjä (omat suuret löytöni olen aina tehnyt kauppojen alennusmyynneistä esim. 70%:n alesta tai poistokoreista) Ja lisäksi mua aina häiritsee se tunkkainen tuoksu, vaikken mikään nirppanokka tai allertikko olekaan ja ihmettelen, miten ihmiset voivat siellä kierrellä monta tuntia.
Toisaalta pidän hyvänä ajatuksena vanhan kierrättämistä ja kerrätysmateriaalin uusiokäyttöä, vien lasipurkit, pahvit yms. keräyspisteisiin. Ja omassa perheessä/suvussa voi kerrättää monella tavalla.
Viime viikolla tuli taas yksi ikävä kokemus: ostin lähetyksen kirpputodilta (ostosta tehdessä kävi mielessä, että menee hyvään tarkoitukseen..)kaksi valkoista paksua lakanakangasta hintaan 4,50 e kappale, joista oli tarkoitus tehdä pojalle penkkariasu (kangas piti itse värjätä, kun ei oikean väristä valmista löytynyt)Myyjä vakuutti, että kangas oli puhdasta ja ehjää, koska hän on itse ne kaikki huoltanut. Pesukoneesta sitten tuli ulos kaksi pilalle mennyttä läikkäistä kangasta, joten ei niistä mitään voinut tehdä. Seuraavana päivänä kävin hakemassa Eurokankaasta valkoista paksua puuvillaa hintaan 6.90 metri ja uuden pesukonevärin ja päätin, etten enää yritä säästää tuollaisella typerällä tavalla :) Tiedän, että tein itse virheen, enkä siis voi mennä valittamaan sinne kirpputorille, mutta kauppaan voi aina palauttaa virheellisen tai muuten vaan epäonnistuneen ostoksen. Kaiken lisäksi viimeisessä Kirppis ohjelmassa, joku hinnoitteli kirppislakanoiden sopivaksi hinnaksi 1,50-2 euroa, joten minä maksoin tuplasti enemmän, mutta se siitä :D. Kirppis ei vaan ole mun juttu, mutta teille muille "kouliintuneille" kirppiskävijöille onnistuneita löytöjä!
Tanja www
18.02.2007 - 09:00
Samaa on täälläpäin myös Pelastusarmeijan kirppiksellä ja taannoin eräs tuttuni oli ollut siellä ostoksilla kun oli "rikkaan" näköinen rouva tuonut säkillisen hyväkuntoista marimekkoa jne. Myyjä oli katsellut niitä toisen myyjän kanssa ja alkaneet puhua että nämä on marjan tyttöjen kokoa, että laita keittiöön niin ottaa sieltä kun tulee huomenna töihin. =/ Reilua?
Leena www
18.02.2007 - 10:36
Kirppareiden hinnoittelu on tosiaan pilvissä tänäpäivänä. Olen törmännyt sellaiseenkin, kun olen jostain tinkinyt niin myyjä oikein loukkaantuu ja alkaa selittää, että sillä on tunnearvoa. Joo, hänelle mutta ostajalle ei minä olenkin ihmetellyt miksi yleensä on tavaroitaan tullut myymään, kun ei raski niistä kuitenkaan luopua! Kirppareilla tekee toki löytöjäkin, mutta tarkkanan pitää olla ja myös tietää mitä ne uutena kaupassa maksaa, muuten tulee kyllä höynäytetyksi. Itse kyselen, kun uusia hintalapullisia tuotteitta, niin kyselen vähän alkuperää ..... käräjillä kuultua .... ettei syyllisty varastetun tavaran hallussapitoon! Hyvää laskiaista. :D
Sanna
18.02.2007 - 14:16
Itse olen huomannut myös sen, että kirppiksellä myydään tavaraa aika kovaan hintaan. Myös laadultaan huonoa tavaraa. Täällä päin, missä asun, niin kirppiksillä on ihan selvästi rajan takaa halvalla ostettua tavaraa ja sitten myydään kalliilla.
Kaisa v www
18.02.2007 - 14:45
Näinhän se nykyään on. Mä luulen, että jotkut myyvät kalliilla ahneuksissaan. Salon kirppari on kyllä huippu kallis! Sen yhden ainoa kankaanpalan löysin eurolla. Samalla pöydällä oli muutakin oikeesti halvalla, mutta niille muille ei mulla ollut käyttöä. Jotkut pyytävä lastenkin vaatteista kovaa hintaa. Toivottavasti tämä menee takaisin siihen, miksi se oli alunperin tarkoitettu.
Miia
18.02.2007 - 17:32
Tanjan kommenttiin lisäten, että huomasin itsekin eräällä itsepalvelukirppiksellä, kun joku toi uutta tavaraa, niin myyjä meni itse sinne ekana penkomaan. Tuntuu vähän, että henkilökunta vie välillä parhaat päältä. tai "syö kuormasta", niinkun sanotaan:)Ei minustakaan ihan reiluinta?
Jenni www
19.02.2007 - 01:42
Olen kuullut tälläisen huhun (jonka tietysti oletan olevan totta=), että iso osa pelastusarmeijan kirpputoreista olisi ns. itsenäisiä kirppisyrittäjiä, jotka lahjoittavat tietyn prosenttiosuuden Pelastusarmeijalle ja näin saavat luotettavan nimen yritykselleen. Sääli sinänsä tehdä rahaa lahjoitetulla tavaralla.

Kirpputoreja kovasti kierrelleenä jaksan jatkuvasti hämmästellä vieläkin mitä kaikkea pöydiltä löytyy.. mm. vauvan alushousuja paskarannuilla..haloo! =)
Jenni taas
19.02.2007 - 01:43
siis tietyn prosenttiosuuden voitosta.
Polgara www
21.02.2007 - 09:36
Jos muuten tarkoitit sitä Malmin Frälssiksen kirpparia, kerran kysyin, miksi hinnat ovat nousseet niin kovasti. Tuttu myyjä valitteli, että heidän vuokransa "uudessa" paikassa on paljon kovempi...tiedä sitten. En ole ostanut sieltä mitään pitkään aikaan, on oikeasti hinnat melko pilvissä. KoTy:n kirpparilta ostin kesällä hianon kattilan (4 l, ison, RUUSU kyljessä ,D vaaleanpunainen...) 1 eurolla. Tuolla oli samanlainen 8!!! euroa, ei hyvä!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi
Kotisivusi osoite
Kommentti
Syötä yllä olevassa kuvassa näkyvät kirjaimet alla olevaan kenttään
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
LINKKEJÄ

Iloiseksi päivän saa,

pieni aamujumppa!

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Ansku

Auringonkukkametsä

Catarina

Cottonella

Eleviina

Elina

Elämä makeaksi (Ulla)

Embe

Famu

Hallatar haaveilija

Hellapoliisi

Heli

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hiekkaoliivi

Hilkkako

Iidasanttu

Irma Marttila

Ixu: Langanpäät

Jaana kuvaa

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kangaskasa

Katri

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kässäkerho

Leenan huokaukset

Leenukka

Lettu

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Maarusen neuleblogi

Mardemoomika

Mardemoomikan puuhat

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemu

Miian näpertelujä

Minimaarit

Muoriskan kammari

Nasu

Nelmi

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Prognoosi

Pupuhepo

Puuhamaa

Rebekkan käsityöt

Riki

Rinne

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Tatsi

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tinttaran neuleet

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Ullan unelma

Umbramaj

Valokuvatorstai

Vesiroos

Villasukka

Zaila

TERVEYSLINKKEJÄ:

Lahja Elämälle




MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sairaanhyväopas

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:


Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

HERKUTTELIJAN LINKIT:


Bake&Party

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI


KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT


Photobucket




OMAT NAPPINI:









ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU
UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
MUSILI
Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista
KÄVIJÄKARTTA
asennettu 5.7.2007
Visitor Map
Create your own visitor map!
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:














KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION