Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
09.02.2007 - 16:13
Näin kysyy Kirsi blogissa Verkkolehtimediasres

Lupasin Kirsille linkittää sivun tähän ja voit käydä lukemassa hänen jättämät kysymykset ja vastata niihin sähköpostitse hänelle. Herrat  E.Aho ja Pekurinen kun näyttävät olevan kovin huolissaan meidän lihoamisen syistä ja kukas ne viulut sitten maksasi heidän mukaansa. Pohtivat herrat "itseaiheutettujen sairauksien" rangaistusmaksua.



Itse olen ollut laihakin, Niin laiha, että olen muistuttanut näklämaan kurjimusta. Painoni on ollut tuolloin 39 kg, joka ikääni nähden eli n. 40 vuotiaana on ollut aivan liian alhainen suhteessa pituuteeni  n. 162 cm. Sairauden myötä elintoiminnot olivat heikot, ruoka ei maistunut ja paino putosi. Kuitenkin elämä siitä pikkuhiljaa voitti ja ajan päästä myös painokin lisääntyi. Tosin myös vahva lääkitys kulki rinnalla. Kortisonin yhtenä haittavaikutuksena oli itselläni painonn nousu. Pian tulikin painoa 20 kg lisää....joillekin voi tulla runsain mitoin ennemmän. Aina ei painon nousu johdu ylensyömisestä eikä mässäilystä. Siihen voi vaikuttaa perintötekijät, terveys ja jopa varallisuuskin. Olen itse ainakin huomioinut, että mitä terveellismmästä tuotteesta on kyse, niin hinta on sen mukainen.Eläkeläisillä ja työttömillä ei ole varaa valita rasvaprosenttien mukaan, jos hinta on vaikuttava tekijä. Tämän päivän valtti näyttää olevan, että sairaisita ja vanhuksista tehdään tämän päivän maksumiehiä terveydenhoitokuluille. Kauan on puhuttu myös lääkekorvausten uudistamisesta ja niissäkin vaakakuppi kallistuu juuri niihin heikompiin eli kroonisesti sairaisiin, joilla on paljon erittäin kalliita lääkkeitä ja lääkkeet ovat elinehto. Järki käteen päättäjät! Pian on vaaliaen aika ja nyt etsitään heimpiosaisten puolesta puhjia.
Kirsi kirjoitti 09.02.2007 - 17:11
Kiitos, Tarjuska, tästä postauksesta.
Pitää tosin sanoa, että tuo Esko Ahon jo aikaisemminkin esittämä rangaistus ylipainoisille on nähdäkseni perustuslainvastainen. SIlti se pompahtelee esiin. Tuollaiset esitykset eivät edistä kenenkään terveyttä, päinvastoin ne saavat aikaan pahaa mieltä ja vaikka mitä.

Silti on totta, että lihominen tuo mukanaan terveysriskejä. Ne huolestuttavat tällaista keski-ikäistä ihmistä, joka yrittää suitsia painoaan. Terveystaloustieteilijät eivät kanna huolta ihmisitä, vaan pelkästään euroista, joten se siitä.
ansku kirjoitti 09.02.2007 - 17:37
Alkaa pikkuhiljaa ottaa pattiin tää ihmisten (lihavien) holhoaminen, ihan kuin olisivat ihan järjettömiä, onko tästä tulossa natsi-suomi, pakkolaihdutusta niinkuin natsisaksassa oli pakkosterilointia vähämielisille. En tiedä oliko huono vertaus mut tulipahan mieleen. Olen ylipainoinen mutta aina olen jaksanut liikkua ja työni hyvin hoitaa ja päässänikään ei tietääkseni ole mitään vikaa.Kaikki me pullukat tiedetään terveysriskit ja mitä saa syödä mitä ei, voitais varmaan oikein luennoida asiasta MUTTA tuo tuollainen holhoaminen ei auta asiaa päinvastoin ..kele etten paremmin sano. Jospa nyt meen lukemaan ja katson että tuohduinko turhaan :D:D:D Asia on pidemmän aikaa kiukuttanut. Onneksi mulla ei tämä ylipaino ole koskaan ollut esteenä saada hyvää työpaikkaa.
Niin alunperin piti tulla kertomaan että olen sulla ja Tatsilla klikkaillut ja muillakin kellä monsterin näen, laitoin vink vinkin blogiini koska se on niiiiin piilossa alhaalla. Ei kun urakalla klikataan kun nähdään jossain monsteri.
Kirjaimet oli kadonneet hetkeksi tuolta alhaalta, onneks kopioin tekstin varmuduen vuoksi..ja laitoin uusiksi ja nyt ne näyttää taas tuossa olevan.
Tarjuska ite kirjoitti 09.02.2007 - 17:52
Kirsi: No, enpä kyllä jaksa uskoa, että Ahon ja Pekurisen ehdotuksen saavat tuulta purjeisiin. Kuitenkin ottaa päähän tuollainen syyllistäminen. Tosin eivät he omasta mielestänikään ihan hoikkia poikia ole. :))
Ansku: *Vink, vink*...käydään siis menne ja tullen klikkaamassa.
Höpö-höpö Aholle ja ajatuksillensa.
Tämä vuodatus tökkii välillä. Kirjoitin äsken pitkän stoorin tuosta posteljoonin tuomisista ja ei tahtonut tallentua ja lopuksi ilmoitti, että "tietokanta on mennyt rikki". Kuitenkin tuumasta toimeen tein uuden postauksen ja sitten onnistui hyvin. Jokin mättää vuodatuksessa välillä.
Kirsi kirjoitti 10.02.2007 - 15:16
Ansku, en ihmettele reaktiotasi. Olisi kiva puhua välillä muusta, mutta nyt on pakko, kun kovat asenteet iskevät aina uudelleen ja uudelleen tavallisiin ihmisiin. Itse ainakin koen tehtäväkseni, että pitää yrittää selvittää, mistä oikein on kyse. Kuka sen paremmin tietää kuin tavallinen ihminen! Tutkijat yleensä käsittelevät tilastoja ja terveystaloustieteilijöitä kiinnostaa näköjään useimmiten pelkkä raha.
Toivottavasti en nyt tuota sinulle pahaa mieltä, Ansku. Vetäysyn omaan blogiini miettimään.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ