Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
27.01.2007 - 22:50
Ihan pakko siis oli tänään lähteä kirppikselle etupäässä katsomaan nukkekotimatskua, mutta aina toisella silmällä sitten askarteluun ja käsitöihin liittyvää sekä ehkä jotain muutakin. Tänään suunnistimme Mellunmäkeen, jossa oli muutama viikko sitten avattu alakerrasta muuttanut kirppis uusiin avarampiin tiloihin. Vielä ei pöydät olleet pullollaan tavaraa, mutta jotain kivaa sattui kuitenkin käsiin.



Löysin sieltä tarra-arkkeja, joissa oli runoja onnittelukortteihin sekä ääriviivakehystarroja ym., pari arkkia kumpaakin.



Lisäksi löysin "Näin nimikoimme" kirjan, jos joskus sattuu innostumaan tällaiseen puuhaan, niin olisi opas ainakin valmiina ja sitä paitsi nuo vanhemmat kirjat jotenkin kiehtovat...vaikka ei sitten tarvisisikaan. Ostaa kun saan halvalla, niin kuin Sulo Vilenkin.

Lähdimme ajelemaan Itäväylää Herttonieman suuntaan ja matkalla tuli mieleen, että Vartiokylään on avattu myös jossain vaiheessa itsepalvelukirppis, joten se löytyi helposti. Mitäs sieltä sitten löytyikään:



Löysin kasapäin tällaisia siirokirjaimia ja numeroita. Niitä on hirmuinen läjä. Tuli vain mieleeni, että niitä voi käyttää korttiaskartelussa. Joitain kirjaimia on toki arkeista käytetty, mutta mahdottomasti on jäljellä erilaisia fontteja ja kokoja, niin numeroita kuin kirjaimiakin.  Nukkekotiin löysin pari lady-nukkea, jotka ovatkin tuolla nukkekotipostauksessani.

Jatkoimme vielä matkaa Herttoniemeen uudelle Ipa-kirppikselle. Se olikin yllättävän suuri, joten sieltä löytyi myös aika läjä tavaroita, kuten tuo nukkekodin muovimatto (eli kirjoituspöydän alunen; joka oli jo aiemmassa postauksessa) sekä pari nukkea. Löysin aniliinin punaisen kotelomekon, joka piti olla omaa kokoa, mutta on aika väljä. A-vaihtoehto; olen hoikistunut tai B-vaihtoehto; Amis-merkkinen mekko on isompaa kokoa kuin muut samaa koka olevat. No, entäs sitten...taas vaihtoehto A: pitänee pienentää tai vaihtoehto B: pitänee lihottaa kotelomekkoon sopivaksi. Luulen kuitenkin, että en lihota, vaan se jää joko lojumaan, kunnes tajuan mitä sille pitänee tehdä tai sitten vaan aloitan muutostöihin, joko onnistuen tai epäonnistuen.

Löysin myös muutaman Novita-lehden muutaman vuoden takaa. Ehkä niistä jotain kivaa voi vielä löytyä tällekin aikakaudelle tai sitten ei. Niin ja sitten tuolla ylempänä kuvassa oli helmiä ja siimaa tai mitä ihmeen rautalankaa lieneekään ja Sinoopperin ohje johonkin kolmiulotteiseen liskoon, mutta luulempa ettei siitä liskoa tule, vaan ehkä joskus koruja...aika näyttää.



Löysinpä vielä pari enkelipakettia. Niissä on tykötarpeet sinoopperin enkeleihin. Tosin tämä malli ei ole niin nätti, kuin Maijun ja Taavan tekemät, mutta ajattelin, että 1,50 euroa kappaleeleta kannattaa maksaa, niin saa ainakin tykötarpeet edullisesti. Sittenhän tuon puvun voi kai tehdä eri mallin mukaan. Tänään on siis tehty lähinnä näitä materiaalisia ostoksia, lukuunottamatta tuota mekkoa...tai materiaahan sekin, jos kerran pitää muokata sitäkin sekä ne nukkekodin kalusteet.

Käveltiin vielä kotiintultuamme päiväkahveen jälkeen ulkona ja nappailin ihanan lumisia kuvia. Tänään jo tarkeni mennä uloskin ja jos koira olisi ollut, niin luulisi sellaisenkin tänään ulkona viihtyneen paremmin kuin eilen. Tosin kylmältä tuntui, kun ilman hanskoja joutui kuvia näpsimään. Täytyy mennä varmaan huomenna jatkamaan kun tuli kiirus lämmittelemään kotiin.

Leena kirjoitti 27.01.2007 - 23:58
Oletpas taas tehnyt aikamoisia löytöjä. :D
Tarjuska ite kirjoitti 28.01.2007 - 00:15
Oletkos Leena käynyt siellä Vartsikan kirpparila (Karhulantie 1)Itäväylän kupeessa vielä? Ei se kovin iso ole, mutta aika kivasti tavaraa. :)
Kaisa kirjoitti 28.01.2007 - 13:03
Vau, olipa sulla aarrematka! Miksen minä ikinä löydä kirpparilta mitään noin kivaa... (Syy: en kai osaa vain KATSOA! :)

Täällä paistaa aurinko ja näyttää aivan ihanalta, mennään ulos ruskettumaan vähän lisää! :)
Titti kirjoitti 28.01.2007 - 13:17
VOI mitä ihania löytöjä!!! Toivottavasti joskus kevään/kesän aikana saan tuon isännän lähtemään kirppiskierrokselle pääkaupunkiseudulle...
Taava kirjoitti 28.01.2007 - 17:22
Onkos noi sun siirtokirjaimet ja -numeros kohomallia? Siis voiskos niitä ajatella kellotauluun??
Tarjuska ite kirjoitti 28.01.2007 - 18:06
Kaisa: SItä oppii katsomaan sellaisi asioita kirppikseltä, mitä hakee. Itse en pengo joka lootaa, vaan yleensä etsin jotain tiettyä juttua. Toki muutakin tarttuu mukaan etsimättäkin. :)
Titti: Toki täällä on aika monta kirppistä ja välillä ei löydy mitään ja toisinaan paljonkin. Riippuu kyllä myös vähän omasta mielen vireestäkin sekä rahatilanteesta. :)
Taava: Nuo eivät ole kohomallia, mutta miksikäs ei soveltuisi kellotauluun. Pituusokoja numeroista löytyy: 2cm, 2½ cm; suoraa ja kursivoitua, 4cm ja 6 cm kokoisia. Jos kiinnostaa, niin laita viestiä. :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ