Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
13.01.2007 - 23:04
Tarinamaanatain 11. aihe. Tämä tuli hieman jälkjunassa, kun ei oikein ajatus kulkenut, mutta sitten muistui tämä rippijuhla mieleeni:

Elettiin vuotta 1994 ja kuopukseni oli rippikoululeirillä Lapissa. Elokuisena sunnuntaina koitti konfirmaatiojuhla ja äiti oli sairaalaassa yrittämässä toipua toisesta maksansiirtoleikkauksesta. Leikkauksesta oli kulunut yli kaksi kuukautta ja elämä ei näyttänyt korjaantuvan uomiinsa vaan maksan valtimot olivat tukkeutuneet leikkausen aikana ja edessä oli siirrännäisen meneminen kuolioon. Äiti oli sairaalassa tiputuksessa, jotta saataisiin maksan toiminta normalisoitumaan ja uutta siirtoa siirrettyä hieman myöhempään, jotta äidin kunto olisi hieman parempi ennen uutta leikkausta.

Juhlat piti järjestää ja kuopukselle piti saada rippijuhlaan tummat housut ja juhlava paita. Ei siinä muu auttanut kuin lähteä iltalomille etsimään kauppakeskuksen myymälästä sopivia juhlavaatteita. Löytyihän sitä lopulta vaatteet, mutta äidinkin teki hetki mieli seisahtaa ja katsella kirja-alennusmyynnin antia ennen kuin oli lähdettävä takaisin sairaalaan. Äidille oli annettu tietty aika, jolloin iltaloma loppuua ja on tiputuksen aika. Tosin seuralaiset hoputtivat kauppakeskuksessa äitiä tulemaan nopeammin, jotta joutaisivat kotiin ja omiin touhuihinsa. Silloin äidistä tuntui, että hän on saanut iltalomaa ja lusimassa ja pitää tulla määrättyyn aikaan takaisin.
Lomaa herui sitten taas juhlapäiväksi. Tosin oli tehtävä sairaalasta käsin paljon järjestelyitä. Onneksi ihana naapurin Arja oli luvannut tuoda kupit ja asetit työpaikaltaan lainaksi ja oli luvannut toimia päivän emäntänä. Sukulaiset olivat myös lupautuneet leipomaan kakut ja muut leivonnaiset ja laittamaan kodin juhlakuntoon.
Äitee saapui sitten aamuvarhaisella sairaalasta kotiin, josta suunnattiiin kirkkoon. Äidillä oli tippaneula korkattuna käsivarressa ja illalla oli palattava tiettyyn aikaan saamaan päivittäinen antibiottitujaus suoneen. Päivä meni kuitenkin rattoisasti. Äiti sai iloita lapsensa rippijuhlista ja nautti vieraista ja isosten vierailusta papin kanssa kotosalla. Naapurin Arja otti vieraat kätellen vastaan ja toivotti heidät tervetulleiksi. Äiti oli ikään kuin vieras muiden joukossa, tekemättä mitään emännän töitä. Juhlat päättyivät ajallaan ja äiti kyydittiin takaisin sairaalaan ja näin jatkui taas laitoselämä siihen asti, kunnes marraskuusa pääsi kotiin käyden joka päivä sairaalassa parin kuuakuden ajan ottamassa tuon tujauksen lääkettä. Muistui tuossa mieleen myös esikoisen rippijuhla, jolloin äiti oli kuoleman sairas ja kuin varjo omassa ruumiissaan. Mitäköhän lapsille jäi muistoksi ja mieleen näistä juhlistaan?
Jaana kirjoitti 14.01.2007 - 00:33
Herkistävä tarina! Eiköhän lapsille kuitenkin jäänyt ihana muisto siitä, että kaiken keskellä heistäkin välitettiin ja äiti sai olla mukana juhlissa!!
Kaisa kirjoitti 14.01.2007 - 00:47
Samaa mieltä kuin Jaana. Äidin läsnäolo oli varmasti rippilapsen paras lahja!
Tanja kirjoitti 14.01.2007 - 09:27
läsnäolo tärkeintä!!!! Koskettava tarina... Halitus!
Allyalias kirjoitti 14.01.2007 - 10:34
Oli kyllä varmasti mieleenpainuva juhla. Pitää muistaa olla elämästä kiitollinen :)
Kaisa V kirjoitti 14.01.2007 - 13:38
Ihan itku tuli... Ja varmaankin lapsille paras lahja oli saada äiti mukaan omaan juhlaan, koska ainahan sairauksissa on menettämisen mahdollisuus :) Voimia teille kaikille!
Leena kirjoitti 14.01.2007 - 15:54
Olihan äiti paikalla! Varmaan hyvät muistot lapsilla. :D
Salka kirjoitti 14.01.2007 - 17:13
Minäkin uskon että äidin läsnäolo omissa juhlissa oli tärkeintä. Koskettava ja kaunis tarina, kaikesta huolimatta. Olet käynyt kyllä raskaan tien...
Liisa kirjoitti 17.01.2007 - 13:54
Mitä tähän voi sanoa? Kysyä lapsilta? Joskus.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ