Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
12.01.2007 - 16:25



Tässä piti aloittaa ajankuluksi oikein nettikäsityö. Tietokoneen käyttö blogeja selatessa ja kommentoitaessa on osoittautunut perin hitaaksi näinä päivinä. Tänään ajattelin kommentoida blogeissa, mutta siellä missä onnistuin, niin kommentit menivät kahteen kertaan ja toisinaan taas kului armottoman kauan kommentoimiseen ja selaimen palauttamiseen takaisin blogiini.Välillä taas kone teki aikakatkaisuilmoituksen ja kehoitti yrittämään uudelleen. Tuskastuttavaa...en hermoile, enhän. Kärsivällisyyttä....eihän eläkeläisellä ole muuta kuin aikaa.

Puhdetyöksi aloitinkin eilen tekemään tuosta Kitten Mohairista Salomonin Solmuhuivia. Työtä voi tehdä tuossa kommentoinnin ohella. Sillä aikaa kun kone lataa, niin ehdin tehdä useamman lankalenkin tai hyvässä lykyssä jopa toista riviä. Kuvien lataaminen kävi tuossa viikolla ylivoimaisen hitaasti, jolloin jo ehdin tuumata, että onkohan huivi valmis ennen kuin postaukseni. Toisin kuitenkin sitten kävi. Eilen iltasella sitten surffailin netissä ja kommentoin blogeihin. Taidampa siirtyä kohta yölinjalle, sillä kone pelitti silloin loistavasti ja ei takkuillut ollenkaan. Tänään taas alkoi hidastelemaan.

Voi, voi....taitaa olla Tuomaksella kovat ajat taas, kun me täällä rutistaan. Tähän vuodatukseen kun on tullut niin riippuvaiseksi. Elämä on....blogiystäviä, surffailua ja eilen illalla ihan oikeaa keilailua taas. :)

catarina kirjoitti 12.01.2007 - 18:42
Täällä sitä ollaan neule kädessä ja ootellaan. Mutta ei se mitään kun on kiva oottaa, että latautuu, että saa kommenttinsa läpi ja kommentin lukija saa toivottavasti ilon, että on kommentoitu. Istutaan ja tehdään siis töitä netin edessä...
Marko F kirjoitti 12.01.2007 - 18:53
Joo, bloggaaminen menee kummasti veriin :)
hyvää ja mukavaa viikonloppua sinne päin.
Tarjuska kirjoitti 12.01.2007 - 19:02
Vaikka tämä vähän aikaa enemmän viekin, niin kiitos kommenteistanne ja veriin menee....onkohan se sitten "hemoblogiini", hih.

Mukavaa viikonloppua myös Catarinalle ja Markolle!
Hallatar kirjoitti 12.01.2007 - 19:33
Kiitos vielä runo(i)sta! =))))

Minunkin koneellani vuodatus tökkii ja pahasti!
Mikä ihme taas onkaan...
Huoh...


Kirsi kirjoitti 12.01.2007 - 20:11
Taas on todistettu, että naiset voivat tehdä kahta hommaa samanaikaisesti.
Tulevat ihan modeemiajat mieleen ;)
Ninni kirjoitti 12.01.2007 - 21:23
Tökkii täälläkin. Kooteen sivuilla kävin just kommentoimassa ja luulin että kone meni juntturaan, joten peruutin ja laitoin kommentin uudelleen. Ja tietysti se sitten meni kahteen kertaan. Ja taas tuntui blondilta...
Kaisa V kirjoitti 12.01.2007 - 21:38
No sentääs muillakin tää hiukan tökkii. Mä olen suosiolla jättänyt hommat kesken ja Totesin tuossa lomalla, että aamupäivällä on myös rauhallista ja kone toimii miutteettomasti :) Kyllä me tää kestetään...
Tarjuska ite kirjoitti 12.01.2007 - 22:39
Sopeudun kai jo hieman tähän hitauteen...Välillä katson tv:tä, virkkaan ja sitten taas koneen ääressä välillä kommentoin eli valokuvatorstain kuvia tuossa olen katsellut ja nettimatkailu on avartanut tass maailmaani. :)
Tanja kirjoitti 13.01.2007 - 11:11
Ja minä välillä täytän astianpesukonetta ja siivoilen, kaikki aika pitää käyttää hyväksi! Ja vain nainen pystyy tähän. Onneksi on muillakin ongelmia... Eka luulin,että meidän kone rienaa..
Nelmi kirjoitti 13.01.2007 - 13:12
Tökkii nää vuodatuksen sivut kaikilla. Luultavasti sinä olet keksinyt Tarjuska sen oikean ajan ..yön milloin ei töki kovasti. Entäs kun muutkin sen huomaa....voipi olla, että koko ruljanssia pyörittävän koneen kapatiseetit ei oikein riitä. Onhan meitä monta käyttäjää, riippuvaista ;)
Nukke kirjoitti 13.02.2008 - 09:00
Kuuleppas en voi olla laittamatta tätä vinkkiä, linkkiä, eli mun sisko tekee neuleita työkseen ja sillä on kaunis blogi ja neuleiden myyntisivukin, eli www. osoitekkin löytyy. Eli jos haluat "näyteikkunashoppailla" tai tiirailla muuten vaan värikkäitä pipoja käyppä stikkari.vuodatus.net sivulla . Laitan sen suoraan tähän tämän kirjoituksen kotisivunosoitteeksi. Eli klikkaa vain nukke-nimeäni niin pääset sinne.
Nukke kirjoitti 13.02.2008 - 09:02
Ei onnistunut linkitys, mutta siis stikkari.vuodatus.net sieltä löytyy pipoja vaikka minkä värisinä !!!!!
Tarjuska ite kirjoitti 13.02.2008 - 22:43
Nukke: Kiitos linkistä! Tosi ihania pipoja ja jäin vain ihmettelemään, että miten ihmeessä joku osaakin tehdä noin ihania myssyjä. :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ