Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
26.12.2006 - 22:36
Yleensä kuunnellaan joulurauhan julistus televisiosta, mutta tällä kertaa lähdimme jo ajoissa hautausmaalle, sillä ajattelimme, että illalla voi olla liukasta ja pimeää. Lisäksi aattopäivän jouluhartaus hautausmaan kappelissa alkoi klo 13 ja sinne ajattelimme tällä kertaa lähteä. Usein olemme olleet naapurilähiön seurakuntakodilla kuuntelemassa lasten joulukuvaelmaa. Tällä kertaa päätimme toisin. Samalla siis kävimme mummon, vaarin ja setien haudalla. Isän hauta oli ensin vuorossa, johon jätimme kynttilöitä palamaan ja sytytimme sammuneita kynttilöitä. Mummon haudalle mennessä ohitimme sukumme vanhan sukuhaudan. Heidän läheisensä ovat jo lähes kaikki kuolleet tai pitkän matkan päässä, joten olen kai ainoa, joka jättää pyhäpäivinä kynttilän tai kynttilöitä näiden esisetien ja -tätien haudoille. Serkkupoika ja hänen isänsä ovat myös haudattuna samalle hautausmaalle, johon sitten vein myös kynttilän.



Taas syttyy valot tuhannet, taas tänne Pohjolaan. (kuva iltakäynnillä hautasmaalta)

Rakas kummitätini on haudattu Helsingin Pitäjän kirkkomaalle, johon vielä veimme pari kynttilää palamaan.
Kiirehdimme kotiin hakemaan joulupaketteja ja matkasimme kohti kyläpaikkaa tyttären luokse. Sinne tulikin ihka oikea joulupukki.



Joulupukin välivarastosta löytyi pari säkillistä lahjoja, joiden matka jatkui kohti pienten ja vähän isompienkin lahjansaajien luokse.



Illan odotetuin jouluvieras oli tietenkin joulupukki. Mummin mussukkakin oli niin reipas, että ei pelännyt yhtään pukkia ja toimi pukin apulaisena.

Mitähän se pukki sitten mahtoi tuoda:



Maijulta sain joululahjaksi ihanan paperinaruenkelin. Ihan on "ittensä" näköinen.

Katrin ja Katjuskan lähettämästä paketista paljastui tällainen ihanuus eli ihan omaa väriäni oleva ihanan pehmoinen samettimainen kaulahuivi. Kiitos "tytöt"!



Pääasia tässä kuvassa ei suinkaan ole hattu, vaan tämä kaunis ihanainen blogisiskojen yhteistyössä neuloma huivi.

Joulukortin välissä oli aatonaattona rahasumma, jolla käytiin heti ostamassa uudet tyynyt 60 prossan alella, entisen ikivanhojen tilalle.

Suklaata ja kahvia sekä joulukukkaa tuli pukin myötä. Mutta toivotuin lahjani oli kunnon digikamera. Nyt voin siis 3.1 megan tilasta kuvata 10 megan Canonin Power Shot A640 kameralla laadukkaamia kuvia...vaan kun osais sitten käyttää sitä oikeaoppisesti. Kaikki muut tässä postauksessa ovat kuvattu uudella kameralla, paitsi nuo lahjasäkit.
Vielä kotimatkalla piipahdimme lasten kanssa ukin haudalla ja lapset veivät omat kynttilänsä haudalle. Itse mieluumin käyn iltaisella haudoilla, kun näky on niin kaunis kynttiläloistoineen. Sieltä henkii syvä rauha.

Illan mittaan vielä testailin uutta kameraani. Katseltiin televisiota, herkuteltiin hedelmillä, makesiilla ja kinkkuvoileivillä. Oli niin ähky olo...mutta suotakoon se kerran vuodessa. Kuuntelimme radiosta ja tv:stä jouluista musiikkia ja polttelimme kynttilöitä.


Perinteisen joulukuusen tilalle hankimme pari vuotta sitten valokuitukuusen, jotta ei tarvitse neulasia noukkia listojen välistä ja maton alta enää juhannuksena. Tosin mielelläni koristelen kuusen silti viininpunaisilla köynnöksillä ja samanvärisillä palloilla sekä kävyillä. Joukossa on osa hopean värisiä palloja. Kuusen pienet kynttiläiset valaisevat tässäkin kuusessa kauniisti.



Pihatonttu siinä toivotteli ohikulkijoille hyvää joulua ja palakoon siinä nyt ainakin Uuteen Vuoteen tai loppiaiseen asti.

Joulupäivä meni kotosalla tyttären perheen käydessä syömässä ja Tapanina torppa oli täyteen sukulaisia kahvilla. Vielä silloin sain viimeisiä "tuomisia" eli Kirsi toi minulle pinkin enkelikorvikset ja suklaarasian.
Huomenna on sitten se arki ja alennusmyynnit.

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ