Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
19.12.2006 - 15:45
Tänään sain taas kasapäin joulukortteja. Osa oli itsetehtyjä ja osa kaupan antimista. Uskokaa tai älkää, mutta olen sen verran höppänä, että olen säästänyt jokaikisen postikortin ja kirjeen, jonka olen saanut avioliittomme aikana. Yläkaapissa on laatikko, johon kerään aina saamani kortit. Onpa lapsilla sitten jotain tuskailtavaa, kun minusta aika jättää. Josus pitäisi tuo laatikko ottaa alas ja tutkia mitä kaikkea on yli 30 vuoden aikana tullut kerättyä. Osa lähettäjistäkin on jo muuttanut manan maille.

Tänään sain kortin ystävältäni Tupulta, joka on vaikeasti vammautunut rattijuopon ansiosta. Hän tokkopa on itse pystynyt näitä ihanuuksia tekemään, mutta lämminsydämisenä ihmisenä muistaa minua joka joulu milloin milläkin kivalla. Muistan jokunen joulu sitten, kun hän oli kasannut kirjan minulle, johon oli laittanut muistelmia itsestään ja perheestään ja pyysi minun jatkamaan sitä sitten omalla tavallani. Tosin en ole siihen mitään lisännyt. Se joululahja tuntui kaikkein arvokkaammalta, sillä tiesin miten paljon tuskaa ja kipua sen kokoamiseen on jouduttu käyttämään, mutta sinnikkyydellään Tupu sen minulle kasasi. Toivon virtuaalisesti hänelle voimia jaksaa vielä eteenpäin ja kaikki muu on korkeimman hallussa ja paljon onnea elämään.



Tupu lähetti ihanassa hopeapintaisessa kuoressa minulle kaksi kaunista kirjekuorta, joista toinen oli hopean värinen ja toinen kullan värinen. Niissä oli kauniisti kimalleliimalla koristeltu läppä ja liimaamiseen on käytetty kaksipuolista teippiä, jossa on siis toinen teippi vielä tallella. Pari enkelikorttia oli myös mukana, sillä meitä yhdistää enkelit. Viime tapaamisella sain Tupulta lahjaksi hienon ison puisen enkelin, jonka hänen isosetänsä oli tehnyt.
Meemu kirjoitti 19.12.2006 - 16:41
Sylillinen kiitoksia muistamisesta ja ihanasta enkelikortista!!
Tarjuska itse kirjoitti 19.12.2006 - 19:26
Eipä kestä kiittää, joten kiva jos vain pystyin hieman ilahduttamaan sinua murheittesi keskellä.
Kangaskasa kirjoitti 20.12.2006 - 00:02
Sinulla on paljon ihania ystäviä! Tuo edesmenneen ystäväsi jouluruno on kaunis ja koskettava. Luulen, että hyvin tärkeä sinulle.

Jouluiloa ja -rauhaa sinulle Tarjuska!
Leenukka kirjoitti 20.12.2006 - 14:24
Ihana sivupohja! Hempeä mutta ei imelä ja enkelit on aina ihania!
Kaikki kortit vaan talteen! Ajattele, mitä aarteita ne ovat vuosien päästä! 30 vuotta vanhat kortit ovat jo tällä hetkellä taatusti keräilykamaa.
Nelmi ite kirjoitti 20.12.2006 - 21:10
Kiitos kiittämästä :)
Leenukan kanssa olen samaa mieltä, korttisi voivat olla keräilyharvinaisuuksia. Vielä toisestakin asiasta olen samaa mieltä, sivusi ovat nyt ihan sievät ja ainakin minulle paljon helppolukuisemmat. Teksti erottuu selvemmin, eikä karkaa jonkin reunan taa :)
Tarjuska kirjoitti 20.12.2006 - 22:11
Leenukka: Lapset ovat ehkä eri mieltä tästä keräilyharrastuksestani, mutta ehkä hekin joskus kaipaavat jotain vanhoja muistoja.
Nelmi: Itse tuumsin myös, että taitaa tämä sivupohja olla monelle paljon helppolukuisampi. Kiva, että satuin löytämään tämän Piristysruiskeen sivulta.
Jaana kirjoitti 21.12.2006 - 17:34
Rauhaisaa Joulua myös sinulle!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ