Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
18.12.2006 - 14:44
Tänään sitten iltapäivällä joku pimputteli ovikelloa. Harvoin meillä ketään päiväsaikaan käy tai ei ainakaan ilmoittamatta. Niinpä menin ovelle ja siellähän oli Posti-Pate syli täynnä joulukortteja ja pari pakettia. Tämän tuntui ihan jouluiselta. Katselin ihmeissäni punaista joulupakettia ja ajattelin sen olevan ns. kässäkerhon joululahjaswappi. Tosin se olikin ihanilta blogiystäviltäni Katjalta ja  Katrilta



Tällaiseen ihanaan joulunpunaiseen pehmopussiin oli lahja ujutettu. Ajattelin, että jospa uteliaisuutaani sen aukaisisin ennen jouluaattoa. Innoissani aukoilin liimasivua auki ja mitäs sieltä paljastuikaan....



Paketin sisällä olikin toinen paketti, joten nyt kyllä piti luovuttaa. Tätä pakettia en kyllä henno aukaista ennen joulua. Ei taida paljon yllätyksiä tulla jouluksi, niin pitää edes yksi paketti jättää kiltisti odottamaan pukin tuloon asti. Olen aivan  yllättynyt...Valtaisat kiitokset blogiystävilleni Katrille ja Katjuskalle. Olette ihania! Tuskin maltan odottaa....kerron sitten jouluaaton jälkeen mitä paketista paljastui.

Toinen päivän yllätys oli Kässäkerhon joululahjaswap, johon osallistuin Marsun pyytämänä. Laitan oman lahjani tänään menemään eteenpäin. Itse sain tänään paketin, jossa luki päällä "kässäkerhon jouluswap". Tätä pakettia en voinut olla avaamatta. Oli siis ihan pakko olla utelias ja katsoa.



Paketin sisältönä paljastui kortti ja ihana kaulakoru. Oikeastaan arvasin jo ennen kuin katsoin kortista lähettäjän, että mistä tämä paketti oli tullut. Kiitos Taava ihanasta kaulakorusta ja oli vielä jopa ihan omaa värisävyänikin. Korttikin oli kaunis 3 D-tekniikalla tehty ja siinä oli kaunis cd-levy, johon kuva oli rakennettu. Tosi paljon kiitoksia Taava!



Edit 5.1.2007
Uudella kameralla sain otettua paremman kuvan tuosta Taavan lahjuksesta ja samalla kun lisäsin sen kässäkerhon perustettuun blogiin, niin liitän sen tähän, jotta tuo helmikukkakoru näkyisi paremmin.



Posti toi myös ison nipun joulukortteja.  Yksi kortti sai kyyneleet silmiini. Kortti oli edesmenneen maksansiirtopotilastoverini Eijan mieheltä. Eija menehtyi keväällä vaikeaan sairauteen. Eija kirjoitteli paljon runoja ja tässä joulukortissa oli hänen hautakuvansa sekä jouluinen runonsa.

Tämän Eijan runon voinen varmaan julkaista hänen muistokseen:

Jouluinen aika jälleen saa, kiireinen on koko maa.
Unohtunut on jo varmaan merkitys tuon juhlan armaan.
Juoksee kansa, liikkuu raha, olo on vain usein paha.

Siivotaan ja tehdään ruokaa, moni touhuissansa huokaa:
"oispa niin kuin ennen aika, saapuis rauha, joulun taika,
hiljaisuus ja tutut tuoksut, unohtaisi turhat juoksut"

Tavoittaa, sen toki voimme, kokea kuin ennen koimme
vaihtamalla viettotapaa, uskaltaen olla vapaa.
Joulun aidon saamme omasta kun muille jaamme.

                                        (Kirjoittanut ystäväni Eija, jouluna 1996)

Jospa näin Eijan ajatuksin tavoin osaisimme viettää rahallista joulua.
Kaisa kirjoitti 18.12.2006 - 22:10
Voi mikä pakettipäivä sinulla olikaan! Minäkin sain paksun nipun joulukortteja ja vein vanhempien luo anopin antamat joululahjat - pehmeä ja kova paketti! :D

Tuo runo oli tosi koskettava. Ihanaa, että ystäväsi mies jaksoi muistaa tuollaisella kortilla!
Taava kirjoitti 18.12.2006 - 22:34
Todella koskettava runo. Ja mä sain vahvistuksen värivalinnalle Maijulta, mutta jo heti tiesin mitä sulle laitan tulemaan, Koru ei siis ollut epäselvyys. Jos lukko on löysä, niin kiristän sitä myöhemmin.
katri kirjoitti 18.12.2006 - 22:53
Kiva sä sait sen paketin! Me haluttiin Katjan kanssa muistaa sua ku olit niin kultanen silloin kun vierailtiin Helsingissä! Oikein rauhallista ja ihanaa joulua sinulle Tarjuska, olet aivan ihana ihminen!!!
Tarjuska itse kirjoitti 18.12.2006 - 23:01
Kaisa: Nyt alkaa joulukortteja sadella postiluukusta itse kullakin ja pikkupakettien aikaa. Kivaahan se on muistaa ja tulla muisetuksi. Tuo runo sai kyllä kyyneleet silmäkulmiini ja vielä kun jälleen kerran muistelin edesmennyttä ystävää. Kiva kun miehensä muisti. :)
Taava: Se koru on kyllä mielettömän nätti. Lukko-osuus tuntui hieman löyhältä, joten kannattaa varmaan hieman kiristää, ettei se heti joudu hukkateille. Eilen olin jo pudottanut kalevalaisen rannekoruni, mutta onneksi lattialle josta mies sen löysi ja korjasi pettäneen lenkin.
Katri: En minä mitään lahjuksia osannut odottaa, enkä olisi tarvinnutkaan. Olen tosi iloinen muistamisestanne. Oli todella ilo tutustua teihin ja mielelläni toimin oppaananne ym.
marsu kirjoitti 19.12.2006 - 01:13
Heti kun sain ilmoitettua nuo pakettien saajat lähettäjille, ilmoitti Taava että paremmin ei olisi voinut sattua - valmiina oli idea mitä sie saat lahjaksi :-) Oli arpaonni antanut nappiosuman hänelle.
Tarjuska itse kirjoitti 19.12.2006 - 11:35
Avasin Marsu ensin paketin ja sitten vasta katsoin kortin. Arvasin sen niistä helmistä jo, että ketä on ollut tonttuna. Minun työni lähti eilen eteenpäin, joten odotellaan koska on perillä. :)
marsu kirjoitti 19.12.2006 - 23:29
Kuulemma on perillä, meni tänään.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ