Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
09.12.2006 - 00:26
Tänään oli odotettu päivä. Blogiystäväni Kajuska ja Katri saapuivat Helsinkiin shoppailureissulle. Kännykkä herätti aamulla seitsemän kieppeillä ja sopimus oli tavata heidät jossain Kampissa linja-autoaseman kieppeillä. Odottelin jo ennen linja-auton saapumista terminaalissa. Pelkäsin, että he ovat mennet ohitseni tunnistamatta minua. Piti soitella Katrille, että vieläkös istutte autossa? Hetken päästä kohtasimme toisemme ja heti tunnistin Karjuskan. Katristakin oli jonkin lainen mielikuva. Heti tuntui kuin oltaisiin vanhoja tuttuja. Aamukahvittelun jälkeen suunnistimme kohti bussipysäkkiä, suuntana Novitan tehtaanmyymälä.



Helsinki oli sateinen ja tuulinen, vaikka ollaankin jo joulukuun paremmalla puolella. Kampin liikekeskuksen ulkopuolella oli silti jouluista tunnelmaa luotu sinisillä ulkovaloilla.


Korillinen tykötarpeita matkaan Novitalta...


Tässä lankaturistit onnellisina "saaliittensa" kanssa

Toki taas hamstraus vimma iski, kun halvalla sai. Tarjouskorissa on Jengaa kilohinnalla 14,80 ja sillähän olisi saanut normaalisti vain parin kerän verran. Tässä pussukassa oli viisi kerää, jotka maksoivat alle seitsemän euroa. Lisäksi ostin kolme valkoista kerää Tango Fania. Kaksi neliraita woolia, Lilan kirjavaa Hippyä kerän ja kaksi rosaa Kid Mohairia. Päälle päätteeksi hamstarisimme ylivanhoja neuleohjelehtiä aulasta matkaamme ilmaiseksi.


Olisihan Novitalla ollut vielä paljon ostettavaa, mutta lopuksi piti vain ummistaa silmänsä kaikilta ihanuuksilta, sillä edessä oli vielä muutama lankapuoti.

Langankiilto silmissä jatkoimme matkaa ja suuntasimme bussilla kohti Hakaniemeä, jossa oli ensimmäisenä kohteen Priima lankatalo Haapaniemenkentän luona. Sieltä tytöt tekivät löytöjä. Minäkin löysin sellaiset lankastopparit, joista haaveilin toisten käsityömessuilla käyneiden sivuilla.


Täällä oli sellaisia harvinaisuuksia, joita oli pakko saada mukaan...

Kävelimme tuulessa ja tuiskussa kohti Hakaniemen hallia ja yläkertaan Vihreään vyyhtiin. Sieltä löysin  Superstockenin On Linie 3 lankaa, joka oli ihanan pinkin kirjavaa. Pari kerää On Linien 133 Fun lankaaj joka oli ihanan pinkin/punaista sametin pehmeän tuntuista lankaa. Nyt näytti jo rahavaranteetkin olevan lähes miinuksella, joten tähän oli hyvä lopettaa lankashoppailu. Eiköhän näillä pärjää jonkin aikaa, hmmm...


Tässä koko päivän lankasaldo ja lankastopparit


Lankavaraston täydennykset valmiina ja mars syömään

Niinpä matkalaisilla alkoi jo nälkä kurnia sisuskaluissa, joten syömään lähistöllä sijaitsevaan luonasruokalaan. Perunamuusilla ja lihapullilla oli hyvä jatkaa taas matkaa. Lounas maistui hyvälle, vaikka pöytänaapuriksemme sain seuraavanlaisen hepun:


Lounasseuralainen....

Hetken kyllä mietin, että hyvänen aika sentään...kuinkas noin huonokuntoisen miehen ovat laittaneet lounaalle ja mitenkäs pystyy syömään kaikkine kipseineen ja rätteineen? No sehän paljastuikin somisteeksi, joten kyllä se siinä mahtui hyvin selkämme takana rentoutumaan.

Syötyämme suuntasimme matkamme kohti keskustaa. Kävelymatkan varrella piipahdimme muutamaan puotiin ja sitten Asemalle vastaan Tiulia, joka saapui tuuraamaan minua, kun oli pakko lähteä kotia kohti valmistautumaan illan pikkujoulureissua varten. Tiulin näin sitten ekaa kertaa livenä ja oli lähes sen oloinen  kuin kuvittelinkin. Harmillista, että kohtaamisemme jäi vain vartin mittaiseksi. Toivottavasti tytöillä oli antoisa ja mielenkiintoinen Helsingin reissu. Toivon myös, että voisimme ottaa uusiksi joskus ja lähteä uudestaan kohti uusia seikkailuja. Oli tosi mukava päivä ja hauskaa oli yhdessä. Kiitos matkalaisille!

Katjuska kirjoitti 09.12.2006 - 09:08
Reissu oli oikein kiva. Kiitos Sinulle Tarjuska kivasta seurastasi ja oppaana olemisesta. Otetaan sitten kevätpuolella uusiksi, eikös? Kyllähän päivän päätteksi olimme Katrin kans ihan poikki, kun heräsimme 3-4 tunnin yöunien jälkeen klo 5.15, mutta kyllä kannatti tuokin vaiva. Päivitän oman blogini reissusta reilu viikon päästä. Kameran piuha jäi "pohjoiseen".
Hallatar kirjoitti 09.12.2006 - 11:19
Ihana kiva päivä teillä oli!
Ihan katteeks käyp!
Tarjsuska itse kirjoitti 09.12.2006 - 11:45
Katjuska: Ilo oli myös minun puolellani. Oli tosi kiva olla oppaananne ja sitten kevätpuolella tosiaan uusikisi. :)
Hallatar: Tulepa sinäkin joskus tänne Hesaan, niin vietetään kiva päivä yhdessä :)
katri kirjoitti 09.12.2006 - 21:48
Moikka! Oli kyllä tosi kiva reissu ja todella suuret kiitokset opastuksesta ja tietenkin seurasta! Olen just tullut kotiin risteilyltä ja Helsingin reissusta tarina tulee vasta huomenna! Meillä oli oikein mukavaa ja otetaan keväällä uusiksi :)
Tarjuska itse kirjoitti 09.12.2006 - 22:07
Katri: Mahdat olla sitten väsynyt tuon risteilyn ja Helsingin reissun jälkeen. Tulikos paljon lankoja kulutettua risteilyllä? Jännittyneenä odottelen teidän matkakertomuksianne. Tavataan sitten keväällä uudelleen! Kiitos seurasta teillekin!
Tiuli kirjoitti 11.12.2006 - 15:08
Moi täti-pinkkeroinen, otetaan uusiksi paremmalla aikaa. Kiva oli treffata, pikaisestikin:)
Tarjuska itse kirjoitti 12.12.2006 - 11:58
Täti pinkkeroinen...Oih, olipas se hassun hauska nimittelysana. :)
Kurvaa joskus tänne meidän nurkille! :))
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ