Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
03.12.2006 - 23:45
Tänään oli siis ihan pakko ryhtyä joulukortteja valmistamaan. On tosi tyhmää tulla tänne joka päivä selittelemään, ettei vieläkään ole saanut aikaiseksi tehdä niitä kortteja.
Pöytääni en sentään viitsinyt kuvata blogiini..olisitte vaan turhaan järkyttyneet. Siinä oli meinaan kaikenlaista materiaalia, jota olen viikojen aikana hommaillut ja yhdessä sekamelskassa pitkin pöytää. Ensin mittailin kartonkeja ja sitten leikkasin sopivan kokoisia taitettavia korttipohjia. Tein siis alkujaan erilaisia kortteja ja sitten pikkuhiljaa otan joitain parhaaksi katsomiani malleja tekosalle enemmän. Nuo enkelikortit viehättivät minua kovin. Ostin silloin jokunen viikko sitten pahvisia enkelikoristeita kirppikseltä ja ne näyttivät korttipohjissa minusta niin suloisilta. Näissä omissa korteissa on siis käytetty aivan kaikenlaista materiaalia mitä on vaan eteen sattunut. Vähemmän olen ostanut askarteluliikkeistä materiaalia. Tosin ääriviivatarrat ja enkelinauha sekä kimalteet ovat kaupasta ja lähinnä muut kirppiksiltä sekä vanhaa varastoa.

Esittelen tässä näitä tuotoksiani teille:


kuva 1: joulupukkeja ja lumikidekortti

Ensimmäinen kortti on tehty servetistä ja kiinnitetty servettilakalla, toisessa on lahjapaperia ja satiininauhaa, kolmannessa on muovinen lumikide ja reunustarraa, sitten on pukkinauhaa ja Taavan lähettämiä pikkukukkia, jotka yhdistin reunustarranauhalla. Vikassa on samettinauhaa ja siinä pikkuinen olkipukki ja somisteena hologrammitähtiä.


kuva 2: enkelikortteja

Ensimmäisessä kortissa on enkelikuvan lisäksi kullan väristä kartonkia, joka on leikattu kuviosaksilla ja enkelikuvassa on pieni reikä, josta pujotin satiininauhan rusetiksi. Lisäksi joulutoivotukset ovat kuplakirjaimilla. Muissa korteissa on oheismateriaalina tähtiä ja ääriviivatarraa. Vaaleanpunainen pohja on liimattu tuohon kartonkiin ja siinä oli tuo piparkakkureunainen aukko.



kuva 3: kahdessa vikassa kuvassa sitä enkelinauhaa

Tässä kuvassa on ekassa kuvassa muovinen lumikide ja tiimarin kuviokangaspaperia somisteena. Toisessa kuvassa on joukukoristeesta leikattu punatulkku ja satiininauhaa ja hologrammitähti. Kolmannessa kuvassa on tonttumuori ja tonttuvaari sekä rosasävyistä Tiimarin kangaspaperia. Sitten kahdessa vikassa on enkelinauhaa ja vähän kimalletta listäätynä. Tosin lisäsin tuohon punatulkkuunikin kimalletta, jotta ei ole niin arkisen näköinen.

Jos meinaa yli sata joulukorttia valmistaa, niin ei viitsi äärimmäisen tarkkaa suunnittelua tehdä enää tässä vaiheessa, sillä muutoin luulen kiireen vielä iskevän. Mitenköhän se on niiden joulukäsitöiden laita? Miksi kaikki pitää jättä viime tinkaan? No, tehdään jos keritään.  Onhan päivä vielä huomennakin...onhan?

risulintu kirjoitti 04.12.2006 - 00:18
Hienoja kortteja. Erityisesti on hienoa huomata miten muutkin kuin perinteinen joulunpunainen sopivat kortteihin. Pinkki taitaa muutenkin olla tämän joulun hittiväri. Kyllä sinulla on melkoinen korttiurakka jos meinaat kaikki itse tehdä :) Itsellä on edessä vain kolmasosa sinun määristäsi ja teen sitten sarjatuotantona kaikki kun ensin vain keksin mitä se tänä vuonna onkaan ;) Tätä asiaa on kyllä tullut lykättyä huomiseen jo liian monta kertaa :)
Tarjsuka itse kirjoitti 04.12.2006 - 00:31
Risulintu: Kiitos kommentista. Mä ajattelin, että nopeasti saan sitten lahjapapein pukkikuvasta ja sellaisista pienistä korteista liimaamalla ja kimalteilla enemmän pikaisesti tehtyjä kortteja. Eiköhän tämä tästä. :)
Kangaskasa kirjoitti 04.12.2006 - 00:47
Kauniita kortteja, mukava kun laitoit blogiisi ne nähtäväksi meille kaikille.
ansku kirjoitti 04.12.2006 - 09:32
Ihania kortteja niin pukit kuin enkelitkin. Kiva katsoa muiden tekemiä kortteja ja tuo pinkki sopii tosi hyvin myös joulukorttiin, käytin itse jossain turkoosia ja sekin oli hyvä. Huomasin juuri, että mullahan ei ole joulupukkeja oikeastaan ollenkaan, oli vaan tosi pieniä 3D kuvia enkä viitsinyt niitä leikellä. Olen menossa kirjakauppaan kun mainostivat myyvänsä 3d kuvia ja tarrapaloja. Nuo tarrapalat olivat vaan euron, sinooperissa 2,20 joten pakko hakea elleivät ole jo loppu. Se oli Info kirjakaupan mainos.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ