Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
02.12.2006 - 20:06
Tänään on sitten taas tavanmukaisesti kierrelty kirpputoreilla ja hieman jouluisemmissakin merkeissä kaupoissa. Kirppiksellä satuin näkemään sellaisen Isoäisin neliöistä tehdyn pochon. Täällä blogissa olen jo pariin kertaa tehnyt aiheesta postauksen. Ainakin Uneksijan ja Kaisan kanssa mietittiin yhdisämistä. Vielä jäi epäselväksi, että mitenkä palasia yhdistetään virkkaamalla. Salapoliisi isoäidin hahmossa oli liikenteessä ja ahaa....nythän mä sen hokasin. Enpä kehdannut kuitenkaan kirpputorilla toisten rätei ja lumpui ryhtyä kuvaamaan kameralla. Niinpä kaivoin taskustani kännykkäkameran ja sillä vaivihkaa nappasin kuvan yhdestä kulmauksesta, jotta tajuaisin mistä on kysymys. Jokseenkin sen tajusin, että palat yhdistetään halutun värisellä langalla toisiinsa. Se tapahtuu näin. Siis virkkaa kuten muutkin kerrokset eli aloita yhdestä kulmasta vastaavalla tavalla, kuin aiemmin olen opastanut ja kulmissa tee pidempi ketjusilmukkalenkki. En ole kokeillut, mutta varmaan osaat sen itse hahmotella ja tarkoitus on, että aina seuraavan kerroksen neliön yksi kulma tulee toisen neliön kulmaan kiinnittää piilosilmukalla ja edellisen kerroksen paloihin kiinnitetään ketjusilmukkakaariin palaset. Se on vähän niin kuin siinä omatekemässä pitsineuleponchossani, tuolla joskus kevät puolella tehdyssä tehty ne kulmat. Laitan tämän kamerakännykkäkuvani malliksi ja ehkä siitä sitten ymmärrätte mitenkä ne kulmat menee.



Tässä kuvassa olevassa ponchossa on palaset liitetty yhteen sinisellä langalla eli siinä on pylväitä ja ketjusilmukoita. Kumauksissa on pidemmät ketjusilmukkakaaret ja yhdistetään toisiinsa virkkauksen yhteydessä. Tuliko tarpeeksi selvästi selitettyä....jos ei, niin täytyy itse kokeilla sitä. Tämä näytti mielestäni aivan kivan näköiseltä yhdistämistavalta.
Uneksija kirjoitti 05.12.2006 - 21:47
Jippii!!!!! Sinä selvitit sen. Just tuon näköinen se oli se muinoin näkemäni takki. Siinä oli nuo isoäidin neliöt tehty erilaisilla ruskean. oranssin ja keltaisen sävyillä ja ne oli virkattu yhteen tuolleen "pitsimäisesti" havun vihreällä langalla. Se oli taivaallisen kaunis takki ja ne värit olivat kuin ruskabaletista konsanaan...huokaus. Minä yritän suurentaa tuota kuvaa ja tavaan sitten ohjettasi sen kanssa. Minä nääs olen enempi mallista virkkaaja kuin ohjeesta tekijä. Ja voihan se vielä olla jos ei tuo kuvan suurennos onnistu niin joudut tuuraamaan minun isoäitiäni ja neuvomaan tuon yhdistämisen ns. rautalangasta vääntäen. Minun mummo kun puskee koiranputkea ja kahdettatoista vuotta, eli häneltä on opit opittu. Harmi sinällään, kun hän oli virtuoosi virkkaajaksi. Mutta kiitos sinulle, kun olet liikkunut silmät auki ja tehnyt tämän löydön. Pitää minun ruveta nyt syventymään tuohon kuvaan.....
Tarjuska itse kirjoitti 05.12.2006 - 23:03
Uneksija: Mietinkin hetken, että pitäisikö minun raaskia ostaa se poncho pelkästään malliksi. Sitten tuumasin, että jospa tuosta kuvasta tolkkua saisi, niin eiköhän se onnistu ilman malliakin. Tosin, jos et onnistu, niin kai mun pitää virkata ensi niitä palasia ja sitten harjoitella sun kanssas tätä yhdistämistä. Siinä pitsineuleponchossanikin palaset virkattiin sitten yhdistämällä toisiinsa ja niissä kumissa oli enemmän niitä ketjusilmukoita. Pitänee vaan kokeilla miten se onnistuu, kun ei ole ikinä itse tehnyt kuin kokeeksi noita palasia. Yritetään yhdessä selvitä.
Uneksija kirjoitti 06.12.2006 - 23:15
Minä eilisen illan tihrustin tuota kuvaa ja nuo suorat sivut on ihan helppo liittää. Mutta tuosta kulmasta tulee ekan kokeilun jälkeen minulla hirveän sotkuisen näköinen. Pitää minun kuitenkin vielä kaikessa rauhassa syventyä noihin kulmien liitoksiin. Tuo kuva vain menee suurennettaessa niin hirveän epätarkaksi, ettei siitä juuri selvää saa. Minua naurattikin illalla, että kun kuvaa suurentaa, se näyttää aivan samalta kuin katselisin sitä isäni silmälaseilla. Siitä tulikin heti mieleen, että pitäisikin meilata kuva isälleni. Tälleen karvahattulogiikalla hänenhän pitäisi nähdä kuva silloin aivan terävänä.....No, vanhankansan miehenä isäni ei ole ennenkään pysynyt kärryillä ideoissani, eli minäpä tihrustelen kuvaa edelleen itse ja kunhan tulee se rauhallinen hetki, niin virkkaan kulman uudelleen. Kyllä minäkin sen bonjaan, kunhan aikaa laitetaan ;-)
Tarjuska itse kirjoitti 07.12.2006 - 13:01
Sen verran siitä havannoin, että kun niiden pylväiden väliin tulle normaalisti ne ketjusilmukat, niin kulmissa jossa on kolme pylvästä ja ketjusilmukoita ja taas kolme pylvästä, niin ketjusilmukoita on tuplasti enemmän eli olisiko niitä siinä sitten noin 6-7 silmukkaa. Sitä miten ne palaset sitten jatkossa liitetään, niin täytyis ihan itse kokeilla, ennen kuin uskaltaa mennä neuvomaan mitään.
Kaisa kirjoitti 08.12.2006 - 23:53
Koska mulla on edelleen unelmissa isoäidinneliöponcho, tulen luultavasti palaamaan tähän postaukseen vielä monta kertaa itku kurkussa kun yritän saada paloja kasaan... :D
Tarjuska itse kirjoitti 09.12.2006 - 01:44
Mullakin näyttää tulevan paineita...Pitänee kokeilla varmaan neliöitä ja niiden yhdistämistä, kunhan joulukiireet helpottavat. Palataan asiaan! :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ