TORSTAIN TOUHUJA

Eilen aamusella kiirehdin Yliopistolliseen Sairaalaan laboratoriokokeisiin. Menomatkalla päätin piipahtaa äkkiseltää Korvaklinikalla, sillä kuulokuntoutuksesta palattuani kaipailin letkun pätkää, jotta olisin saanut laitteeseeni uuden kumiletkun jo kovettuneen tilalle. Lisäksi kuulolaitetta pitänee välillä pestä vaikusta ja tuon letkun irtisaaminen on sitten työtä ja tuskaa. Siihen laitteeseen se taas on jämähtänyt ja samalla kun yrittää vetää letkua pois, niin yleensä lähtee laitteen suussa oleva suodatin irti. Muutama sellainen minulla oli varastossa, mutta letkua ei löytynyt siis mistään. Lisäksi olen taas onnistunut hävittämään laitteen ohjekirjasen, joten piti kysymän jos uuden saisin. Letkunpätkä maksoi euron ja ostin varalle niitä kaksi. Lisäksi kysyin suodattimia ja ne ovat ilmaisia, kun taas viimeksi kysellessäni joku sanoi, että osta maahantuojalta. Ihmeellistä, sillä nyt näin kun laatikon päässä josta virkailija sen otti, luki että "ilmaisia". Onneksi löytyi ohjekirjanenkin hävinneen tilalle. Mistäs kyllä tietäisin, että vaikka olisi täällä jossain isojen paperivuorieni välissä.
Sitten kiirehdin laboratorioon. Voi jessus, kun siellä oli taas väkeä. Laskin, että ainakin 25 henkilöä on ennen minua menossa ja minun näytteet pitäisi ottaa 12 tuntia siitä  kun olen ottanut iltalääkkeeni. Laboratoriossa otetaan ns. Syklosporiinipitoisuus, joka on hyljintälääkettä ja pitoisuus kertoo kuinka paljon minulla on veressä tuota lääkeainetta vielä aamulla, kun illalla olen ottanut lääkkeeni. Sen tuloksen mukaan lääkäri sitten tarkistaa onko annostus sopiva vai pitääkö sitä laskea tai nostaa.  Siinä vartin istuessani tuli pieni ahdistus, että eihän tästä mitään tule. Vielä olisi toistakymmentä potilasta ennen minua ja aika tulee täyteen. Niinpä rohkenin astua labratilaan ja etsiä vapaan hoitajan, jolle selitin asiani. Hän ohjasi minut vapautuvan hoitajan luokse, joten pääsin heti sisälle. Tuntuu hieman nololta tietenkin ohittaa koko jono, mutta sitten lohduttauduin sillä, että tämähän on hätätilanne, sillä koe pitää ottaa ajallaan, muuten tulos on virheellinen.
Olisin mennyt kahvioon aamupalalle, mutta muutin suunnitelmaa, sillä kahviossa oli valtaisa joukko opiseklijoita odottamassa jonossa vuoroaan. Taisi olla muutama kymmenen ja siksi otin vain lasillisen vettä, jotta sain lääkkeni huuhdottua kurkusta alas.

Junalla palasin kotiin kaupungista. Pois jäädessäni junasta, puhelimeni soitti Ticoticoaan. Siellä olikin gastropolin hoitaja, joka soitteli että antamissani verinäytteissä on tapahtunut virhe. Olivat laboratoriossa laittaneet d-vitamiinikokeen väärään putkeen ja se oli sitä myöten pilalla. Hoitaja kyseli, että koska voisin tulla uusimaan näytteen ennen ensi viikon vastaanottoa. Sanoin meneväni käymään Malmin sairaalan labrassa, kun muutenkin on asiaa sinne päin. Joten pienen jaloittelun jälkeen kävin verikokeessa. Sitten olikin molemmat kyynärtaipeet teipatut näytteiden ottojen jälkeen.
Käytiin lapsen ja lastenlapsien kanssa kauppaostoksilla. Parkkihalliin mennessämme vanhanko mieshenkilö huiskutteli jotain ja päätimme pysäyttä ja kysyä, jos hänellä on joku hätä. Mies kertoi, että hänellä on sydämentahdistaja ja nyt tuli tosi huono olo kauppareissulla, eikä hän jaksa hakea autoaan seuraavaslta tasanteelta. Jouduimme pysäköimään automme ajokaistan laitaan siksi aikaa. Takana tulevassa autossa oli vanhempi pariskunta, jotka näyttivät suunnattoman kärsimättömiltä kun automme pysähtyi siihen. Tilaa olisi ollut kyllä ohittaa, mutta ei. Koputtelin auton  ikkunaan ja nainen ihan säpsähti paikoillaan. Ei meinannut uskaltaa avata ovea tai ikkunaa, mutta aukaisi ikkunan sitten noin sentin verran,  joten sain sanottua heille että ohittavat meidän automme, sillä olemme luvanneet auttaa sairasta miestä. Mietimmekin, että olisikohan ketään pysähtynyt siihen ja mies olisi voinut kuukahtaa parkkihalliin. Olin hieman huolissani miehen autolla ajokyvystä, mutta hän selitti, että kaupassa tuli kuuma eikä siellä ollut mitään paikka, että hän olisi voinut levähtää eli istuutua. Päästyään kyydissä oman autonsa luokse, tilanne helpottui ja hän jaksoi jatkaa kotiinsa, ainakin toivon niin. Itsekin olisi elämäni vaiheessa tarvinnut ulkopuolisien apua, mutta sitten omin avuin päässyt soittamaan itselleen ambulanssin. Tiedän miltä tuntuu, jos voimat tai terveys pettää matkan päällä.
Kaupat tuli koluttua ja päivä oli siten pulkassa ja mies tulossa kotiin töistä. Eilen olikin ongelmia vuodatuksessa, joten päivittelin tätä tarinaani tänään.

PERJANTAIN PAKERRUKSIA

Perjantaina puolen päivän tuntumassa lähdin Kelalle käymään. Varauduin jonottelemaan toimistossa, joten nappasin mukaani mustaa lankaa ja virkkuukoukun. Siinä odotellessani sitten aloin virkkaaman salomonin solmuja. Ei siellä kyllä kovinkaan kauan tarvinnut odotella. Pääsin sisälle noin puolen tunnin sisällä. Kelalla käynnin tarkoitus oli siis hakea Kuulokuntoutuksen aiheuttamia kuluja takaisin. Muistatte ehkä, kun kirjoittelin keskustelustani puhelimitse "Kelan asiantuntijan" kanssa. Nyt sitten jätin matkakuluhakemuset ja kuntoutusrahahakemukset toimistoon. Tosin vieläkin ihmettelin syvästi sitä, että kuinka työkyvyttömyyseläkeläinen voi saada kuntoutusrahaa tuon kurssin ajalta. Toimihenkilö tarkasti sen päätteeltään ja sanoi, että kyllä näin on. Huomautin, että minulle se oli ihan uutta, joten olen kai sitten menettänyt useita euroja, kun en ole aiemmin sitä tiennyt. Katsotaan sitten kuka on asiantuntija, kun päätös tulee ja näen, että kuka sai kuntoutusrahaa ja kuka ei. Lisäksi oman auton käytöstä korvataan kilometritaksan mukaan 20 cnt kilometri ja oman auton käytölle pitää olla pätevä syy ja kaksi henkilöä autossa, niin summa puoliintuu ja molemmilta menee omavastuu. Siksi kannattikin jättää matkahakemukset linja-autokustannusten perusteella, joka on näin kannattavampi kuin oman auton käyttö. Hassua, mutta totta. Nyt vaan odottelemaan rahoja, sillä ensi tilistä mieheltä puuttuu viikon palkka ja sitä palkan korviketta kyllä tarvitaan elämiseen.
Kotimatkalla sitten hain maitotölkin ja kaksi hernekeittopurkkia kaupasta...eiköhän niillä päivän pärjää?