
Pyhäinpäivän aamuna suuntasimme ensin matkamme Prisman parkkihallin kirppikselle. Ennen muinoin tuo kirppis oli lähes joka viikonloppu, vaan ei enää siitä lähtien kun kaupat ovat olleet auki myös sunnuntaisin. Tänään oli niitä harvoja poikkeuksia vuodessa, jolloin pyhäinpäivän vuoksi oli kaupat suljettu ja parkkihallin pääsivät valtaamaan kirppismyyjät. Toki olisi ollut itselläkin oiva tilaisuus lähteä myymään, vaan ei ole ollut oikein inspistä siivota kaaappejaan sitä varten. Mitäpä sitä meikäläinen ihan oikeasti tarvisis, vaan on tullut vuosien mittaan sellainen tapa vaan lähteä kirppiksiä koluamaan lähes joka viikonloppu. Tänään löysin parit helmet, jotka voin halutessani purkaa ja tehdä niistä mieleiseni. Lisäksi löytyi Petri Laaksosen cd-levy ja niitä minulla on jo ennestään muutama kerääntynyt. Sopii musiikiltaan juuri muutenkin tähän pyhäinpäivään. Tarpeeksi harrasta ja kaunista kuunneltavaa. Lisäksi löytyi nippu punaisia, kantikkaita kirjekuoria...joulua ajatellen. Sitten löysin vielä käden mallisen posliinikulhon joka näytti niin kauniilta ja oli "pakko" ostaa.
Kirppisreissun jälkeen otimme äidin matkaan ja lähdimme hautausmaalle viemään kynttilöitä läheisten haudoille, tapamme mukaan. Kamerakin oli tietenkin matkassa ja laitanpa teille näytille mitä kaikkea hautausmaalla kävellessään voi nähdä.

Isän haudalla...

Suojelusenkeli eräällä haudalla

Piti jäädä lukemaan, mitä kirjaan oli kirjoitettu...

Kaunis, vanha enkeli...

Hautausmaan kujaa. vanhojen puiden katveessa

Pieni enkeli, oli uupunut aivan...

Väsynyt, vanha puurisit...

Kortteli 18

Kun kukaan ei enää muista....

Ruusunterälehdin siroteltu hauta

....ja askeleet pois päin vie ja tunnen tuskaa...

....kaksi vanhaa puuta sateen pieksämää
katsoo kevääseen, seisoo erillään
ja kestää joka tuulen ja sään..........

Hautausmaan vanha vesitorni

....kukaan ei ole kotona....

Hautausmaan toimistorakennus
Oli käyty isän, isovanhempien, serkun ym. sukulaisten ja tuttavien haudoilla ja oli aika palata kotiin. Kutsuimme äidin meille syömään yönyli uunissa kypsenyttä karjalanpaistia ja siinä tein vielä perunamuusia ja salaattia ym. lisukkeita ruoaksi sekä jälkiruoaksi pakastimen pohjalta löyhdetystä ternimaidosta tehtyä uunijuustoa. Pyhäinpäivä on perinteisesti se oma juttuni, ei Halloween.
|
|
"Tule käymään tai mene kotiisi"
Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.
KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105
Nikon D70S






SUOSIKKIBLOGEJANI:
Famu
Fasun maailma
Hellapoliisi
Hetkiä ja ikuisuuksia
Hilkkako
TERVEYSLINKKEJÄ:

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA
Primaari Sklerosoiva kolangiitti

kokemuskoulutuksesta pätevää hanke
Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain
Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut
Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto
Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO
TERVEYSUUTISIA:
Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista
YRITYSLINKIT:
UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista