Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
04.11.2006 - 20:10
Lastenleipuri  (Taivaanrannan tapiseeraaja) pyysi minulta opastusta tällaisten virkattujen neliöiden tekoon, jonka halusi oppia. Toivottavasti tästä sen ymmärrät.  Muistan kuinka joskus 70-luvulla tällaisia neliöitä virkkasin vauvan peittoon. Näistä tehtiin siihen aikaan myös torkkupeittoja ja ponchoja. Palasia voi käyttää myös neuleiden somistukseen, kuten helmaan ja hihan suihin tai kuten kukin itse mielii.

Työhön tarvitaan erivärisiä lankoja, vähintään kolmea eri väriä. Aloituskerroksen lanka on samaa kuin neljännen kerroksen lanka eli viimeisen kerroksen palassa. Käytä samanpaksuisia lankoja ja lankaan sopivaa virkkuukoukkua.

Edit 1: 4.11.2006, klo 23: 57
Jäipä mainitsematta, että tarvitset vielä parsinneulan palasten kiinnittämiseen.

Vinkki:
Isoäidin ruuduista voi tehdä myös ponchon, saalin, tai kaulaliinan, tossut, paidan , hameen, koristeellisia yksityiskohtia neulottuihin vaatteisiin, liivin tai laukun - listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Lyhennykset:
ketjusilmukka = kjs
kiinteä ketjusilmukka = kkjs (piilosilmukka)
puolipylväs: ½p

ISOÄIDIN RUUTU:

1. krs:

1. Luo 6 ketjusilmukkaa ja kiinnitä ne lenkiksi yhdellä kiinteällä ketjusilmukalla eli piilosilmukalla. Se tapahtuu näin: Aseta koukku ensimmäiseen ketjusilmukkaan ja kierrä lanka koukulle ja vedä kejusilmukan ja koukulla olevan silmukan läpi. Näin rengas on sulkeutunut.


2. Tee pylvässilmukkaryhmä: Virkkaa 3 ketjusilmukkaa. (Nämä korvaavat ensimmäisen pylvässilmukan. Näin toimitaan kunkin kerroksen alussa eli silloin kun vaihdat langan väriä).



*kierrä lanka virkkuukoukun ympäri, poimi lanka aukosta, niin että koukulla on 3 kierrosta lankaa. Ota lanka koukkuun ja vedä lanka kaikkien 3 silmukan läpi* niin että muodostuu yksi ½p. (puolipylväs).



Tee vielä yksi ½p toistamalla tähtien väinen osuus. Virkkaa kaksi ketjusilmukkaa.



3. Virkkaa 3 puolipylvästä ja sitten 2 ketjusilmukkaa. Toista vielä 2 kertaa niin että muodostuu pieni neliö. (Kulmissa siis on tuo kaksi ketjusilmukkaa).

4. Kiinnitä neliö 1 kiinteällä ketjusilmukalla eli piilosilmukalla.



Katkaise lanka, mutta jätä sitä n. 15-20 cm päättelemiseen.



2. krs:

5.
Vaihda väriä. /Mallineuleessa valkoinen).

6. Pistä koukku kulmaan (joka muodostuu ensimmäisen kerroksen ketjusilmukoista) ja vedä läpi silmukka. Virkkaa 3 ketjusilmukkaa (eli ensimmäinen pylväs),



2 puolipylvästä ja 2 ketjusilmukkaa, 3 puolipylvästä = 1 kulma. (ne siis tulevat siihen ketjusimukkakaareen). 



Virkkaa sitten *1 ketjusilmukka, 3 puolipylvästä , 2 ketjusilmukkaa, 3 puolipylvästä* . Toista  tähtien välinen osuus niin että saat neljä nurkkaa.



Päätä 1 ketjusilmukalla js sulje kerros piilosilmukalla. Katkaise lanka.



3. krs:

8. Vaihda väriä ja virkkaa kuten toinen kerros. (Malliväri punainen)

9.  Aloita kulmasta ja jatka virkkaamalla 3 ketjusilmukkaan (=1, pyläs), 2 puolipylvästä,  2 ketjusilmukkaa, 3puolipylvästä, (= 1. kulma), 1 ketjusilmukka


Virkkaa sitten pylvässilmukkaryhmä eli 3 puolipylvästä jokaista reikää varten  (kjs-kaari), jotka ovat muodostuneet  edellisellä kierroksella. Sivulla puolipylvässilmukkaryhmien välillä on 1 ketjusilmukka, mutta kulmiin ryhmien väliin tarvitaan aina 2 ketjusilmukkaa. (katso kuvasta kumakohtaa). Päätä siis kerros 3 viimeisen puolipylvään jälkeen aina yhdellä ketjusilmukalla ja sitten kiinnitä neliö taas 1 piilosilmukalla.



4. krs:

10.
Vaihda väriä (aloitus väriin) ja virkkaa kuten toinen ja kolmas kerros.







salamavalolla kuvattu...tämä väri on luonnollisempi kuin nuo muut

11. Virkkaa haluamasi määrä tilkkuja. Voit ommella tilkkuja yhteen työn kuluessa ja tehdä tilkkuja lisää tarpeen mukaan tai voit myös kiinnittää niitä toisiinsa vasta kun olet virkannut ne kaikki.

12. Päätä kaikki langat.

13. Ompele tilkut yhteen ensin pitkiksi suikaleiksi, jotka kiinnität lopuksi toisiinsa. Ompele tilkut yhteen ensin yliluottelupistoilla molempien tilkkujen ulommaisen kerroksen läpi.




Jihuu....Nyt tais vihdoin ja viimein tämä superpitkä postaus onnistua, kun kaksi ekaa kertaa hävisi puolessa välin hyperavaruuteen. Tässä iloksi muillekin, jos haluatte kokeilla.





Kaisa V kirjoitti 04.11.2006 - 21:33
Juuri tuon isoäidinneliön opettelin tässä muutama viikko sitten. Alku tuntui kamalan hankalalta, mutta nyt se sujuu ja on tulossa joulujahja äitille. Siun ohjeet tuntu kyllä paljon selkeämmiltä, kuin mistä ite luin.
Hallatar kirjoitti 04.11.2006 - 21:48
Voi Tarjuska!
Näistä ohjeista jopa MINÄKIN ymmärsin tuon kuvion: =D
Kiitos ystävällisestä opastuksestasi!
Minä yleensäkään en ossoo kirjoitetusta ohjeesta, vaan katselen kuvasta... On se sitten neule tai virkkausohje. =D
Ja NÄMÄ ohjeet ovat ihan huippuyliveto-ohjeita! =)
katri kirjoitti 04.11.2006 - 21:50
Todella selkeän ohjeen sait tehtyä! Tästä on varmasti monelle apua, noi isoäidin neliöt on sellaisia kestosuosikkeja, olen itse tehnyyt näitä ruutuja sekä ylä- että ala-asteella koulussa ja myöhemmin myös lapsille peittoja. Näihin saa hyvin kulutettua ne jämälangat :)
Uneksija kirjoitti 04.11.2006 - 21:56
Minäkin virkkasin näitä aikoinaan koulussa ja nyt piti ruveta verestämään muistoja ihan sinun ohjeella. Sinä olet kyllä "opettajaksi" syntynyt, eli kiitos taas selkeistä ohjeista.

Ja pitää vielä kertoa, että mieheni käveli iltauutisten aikaan ohitseni ja päivitteli ääneen, että "sen minä vielä tajuan, että sinä neulot telkkaria katellessa, mutta että pitää jo virkata tietsikan edessäkin..." .....niinpä niin....
Tarjuska kirjoitti 04.11.2006 - 22:00
Nyt minä iloitsen teidänkin puolestani ja myös itse olen iloinen, jos olen osannut neuvoa tarpeeksi hyvin muita. Iloisia hetkiä isoäidin neliöiden parissa. :)
maiju kirjoitti 04.11.2006 - 22:10
Kiitos ohjeesta Tarja, tätä minäkin joskus voisin kokeilla noihin langan jämiini.

Maiju
ansku kirjoitti 04.11.2006 - 22:13
Wau, tulipa nostalginen olo. Tuota voi kokeilla heti kun joskus taas voin tämän käden kanssa virkata. Salomia teki mieli kans tehdä lisää, mutt käsi ei yhtään virkkuusta tykkää. :(
Kaisa kirjoitti 04.11.2006 - 22:17
Oi, sain kummitädiltä torkkupeiton tuollaisista neliöistä edellistä-edelliseen asuntoon tupaantuliaislahjana - olin haaveillut moisesta peitosta pitkään ja niin onnellinen! Se on tosi lämmin ja ihana. Kiitos ohjeesta!! Poncho-ajatus oli uusi, hm, siinäpä tulisi puuvillalankajämille käyttöä...

Levollista pyhäinpäivän loppua sinulle!
Obeesia kirjoitti 04.11.2006 - 22:53
Onko tämä nyt se isoäidin neliö, joka opetettiin männä talvena Strömsö-ohjelmassa? Kiitos ohjeesta. Minäkin kokeilen.
KAti kirjoitti 04.11.2006 - 23:18
Aivan ihana, kiitokset tarjuska tästä ohjeistuksesta, minäkin haluan tehdä tällä ohjeella torkkupeiton ja mikä parasta, sinun neuvoillasi, minäkin jopa osaisin tehdä!
saturation kirjoitti 04.11.2006 - 23:22
Telkkarista tuli juuri ohjelma jossa noista isoäidin neliöistä oli tehty villatakki,saumat oli koristeommeltu se oli tosi kaunis takki!
marja kirjoitti 05.11.2006 - 09:53
Hei Tarja,
tuo oli hyvin tehty ja selkeä ohje malliin!Täytyy sanoa ystävälleni et käy katsomassa ohjetta.Sillä hän asuu Saksassa ja sinne pääsen niin harvoin käsitöiden merkeissä neuvomaan. :)Hän joutuu opettelemaan kaiken ilman neuvoja
Leenukka kirjoitti 05.11.2006 - 14:14
Tein viime talvena torkkupeiton näillä samoilla neliöillä. Ostin siihen varta vasten langat mutta nyt on jämälankoja kertynyt sen verran, että voisi harkita toisen tekemistä. Todella ison vaivan olet nähnyt ohjeen tekemisessä!
Kirsi kirjoitti 05.11.2006 - 18:06
Kiitti.
Tatsi kirjoitti 06.11.2006 - 08:49
Ihan tuli lapsuus mieleen. Näitä joskus kymmenvuotiaana väsäsin kunnianhimoisena tavoitteenani päiväpeiton tekeminen. Eihän se kärsivällisyys siinä iässä riittänyt joten tavoitteeksi jäikin. Aika paljon niitä paloja kuitekin ehdin tehdä ja vuosikaudet se kasa mukanani kulki, nyt ei taida enää löytyä mistään.
Katjuska kirjoitti 08.11.2006 - 10:46
Hih, mullakin on virkattuna näitä isoäidin neliöitä jotain 20-30 kappaletta. Oli tarkoitus tehdä niistä laukku, mutta tuo yhteen virkkaaminen oli niin tuskallista, joten ne odottaa edelleen virkkaajaa : ))))
Obeesia kirjoitti 09.11.2006 - 14:51
Minäkin opettelin ohjeesi mukaan. Kyllä siitä jonkinlainen neliö syntyi.
Palaga kirjoitti 09.11.2006 - 19:58
Noita vois todella virkata.
Tarjuska itse kirjoitti 11.11.2006 - 00:14
Onpas kiva ettei ohjeeni ihan kankkulan kaivoon mennyt. Innokkuutta näyttää riittävän. Ainoa mitä tässä vähän arveluttaa on noiden langanpätkien päätteleminen. Mutta eiköhän sekin siitä mene, kun jokaisen päättelee kun Isoäidin neliötilkku on valmis, niin ei tarvitse kerrallaan kaikkia päätellä.
Katjuska: Tuossa ohjeessani käskettiin palaset parsinneulalla ompelemaan yhteen. Luulisi, että on helpompaa kuin vikata niitä yhteen. Kokeileppa jos onnistut, niin voisit päästä helpommalla. :)
Piuku kirjoitti 14.11.2006 - 23:55
IHANAA!!! Täältä sitten löytyi kädestäpiti ohje tällekin! Pääsin jotenkuten alkuun ihan tekstiohjeilla mutta näillä minä vielä opin täydellisesti!

Kiitoksia!
Uneksija kirjoitti 19.11.2006 - 21:47
Osaisitko auttaa minua tässä ongelmassa. Olen nyt telkkua katsellessa virkannut näitä neliöitä "repullisen" ja haaveilen villatakin teosta tytölleni. Lankana minulla on jotain vanhaa villasukusta jäänyttä lankaa. Näin joskus jossain maailmalla näistä neliöistä tehdyn villapaidan, jossa neliöt oli yhdistetty toisiinsa virkkaamalla. Se virkkauskuvio oli sellaisen pitsisen tai "reikäisen" oloista ja kävi mielestäni hurjan nätisti tuohon isoäidin neliön reikäiseen tyyliin. Osaisitko auttaa, millaista se virkkaus voisi olla jolla minä nuo tilkut yhdistäisin? Muistelen ,että siinä näkemässäni paidassa sen yhdistämisvirkkauksen leveys oli 1-2 cm.
Tarjuska itse kirjoitti 25.11.2006 - 13:06
Anteeksi Uneksija, että en ole vastannut. Vuodatuksen ongelmien vuoksi kaikki ilmoitukset uusista viesteistä eivät ole saapuneet, joten tämä on jäänyt pimentoon.
En ole itse kokeillut virkata paloja yhteen, mutta minulla on muutama valmiiksi virkattu palanen, johon voisin kokeilla. Onko sulla omaa blogia tai sähköpostiosoitetta, niin voisin vastailla jos ratkaisen tämän jutun?
Kaisa kirjoitti 26.11.2006 - 00:13
Kiitos kysymyksestä Tarjuska, olen imarreltu että MULTA joku kysyy käsityöohjeita... :D

Tuo isoäidin neliö ensinnäkin houkuttaa aivan valtavasti, kunhan tässä ehdin niin niistä tosiaan voisi tehdä vaikka mitä ihqa. Mietin, että miten palat voisi virkkaamalla yhdistää...

Rosee-pitsissä palat yhdistetään aina vain kahden "terälehden" kohdalta, eli niissä kohdissa tuli yksi ketjusilmukka jolla yhdistin palat, välin siirryin kiinteillä silmukoilla (tai-mitä-ne-nyt-minun-tekeminäni-sitten-ovatkaan). Olisikohan isoäidin neliöitä mahd. virkata yhteen niin, että etenisi palojen reunan suuntaisesti ja virkkaisi ketjusilmukan vuoroin toisen, vuoroin toisen neliön läpi niin että tulos olisi "oksamainen" - nyt pitäisi kyllä melkein virkata kaksi neliötä ja testata! :)
Tarjuska itse kirjoitti 26.11.2006 - 20:07
Nyt taisin selvittää ongelman, sillä löysin vanhat käsityökortit, joissa se on selvitetty. Teen siitä postauksen, kunhan itse kokeilen sitä ensin. Odotahan Uneksija vielä tovi ja Kaisalle kiitos neuvoista. Voihan sen varmaan noinkin tehdä,. Palaan asiaan. :)
Mira kirjoitti 11.01.2007 - 13:33
Kiitos!!
Mä olen katsellut noita ohjeita vaikka mistä lehdistä ja yrittänyt vaikka kuinka monta kertaa. Mutta nyt onnistuin!! Kiitos, kiitos, kiitos.
Ira kirjoitti 07.02.2007 - 15:25
Löysinpäs nämä isoäidin neuleohjeet. Lähinnä tuo liittäminen on outoa ..
- Löysin monta muutakin mielenkiinoista juttua :D Ihmettelen todella, että noin paljon kivaa löyty kirpparilta. EN mä vaan koskaan...
Pirteää pakkaspäivää toivotellen :D
Ira kirjoitti 07.02.2007 - 22:30
Katselin kaupan valmista neliöistä virkattua ponchoa. Pähkäilin, että ne on varmaan virkattu yhteen sitä mukaan kun paloja tehdään eli viimeisen kerroksen aikana väliketjusilmukoiden puolivälissä kiinteällä silmukalla edellisen kerroksen kappaleeseen eli ketjusilmukkakaareen kiinteällä silmukalla ja kumissa pidempien ketjusilmukkakaariin eli neljä tulee yhteen samasta kohtaa. Sitä pitäis kokeilla ja yrittää järkeillä miten parhaiten menee. Ylempänä on postaus kirppikseltä löytämästäni pochosta. Kuvasin sitä "salaa" jotta ymmärtäisin sen tekniikan. :)
MeRzU kirjoitti 20.02.2007 - 00:23
Heips. Joka puolelta olen yrittänyt löytää selkokielistä ohjetta isoäidin neliön virkkaamiseen ja vihdoin se löytyi! Suurkiitos kun kuviakin olet vaihe vaiheelta laittanut. Vihdoin pääsen tätä kokeilemaan.
Kirsi kirjoitti 21.04.2007 - 22:31
Kiitti, Tarjuska. Tosi mukavaa, että vaivauduit tekemään tämän selkeän ohjeen. On taas vierähtänyt vähän aikaa virkkuuhommista nimittäin. Nyt on lankaa niin paljon, että on pakko tehdä jotain. Teen neliöistä turkkupeittoa.
Tarjuska ite kirjoitti 21.04.2007 - 22:38
Kirsi:Teet kai "torkkupeittoa". Siitä tulee varmaan kiva ja nostalgisen näköinen. :)

Kiva kun näin moni on löytänyt nämä ohjeet, joten ei ollut turhaa työtä. :))
miss nasu kirjoitti 19.06.2007 - 20:13
Mulle tuli ihan erinlainen kakos osiosta..
Tarjuska ite kirjoitti 19.06.2007 - 20:31
Miss nasu: Onko kuitenkin onnistuneen näköinen vai tuliko jotenkin ongelmallinen? Tämän mallin tein erillisen ohjeen pohjalta ja siinä oli neuvottu tähän tyyliin. :) Pääasia kai on, että rivienvaihdossa ei näy sellaisia ikäviä vetojälkiä ja rivit siis näyttävät tasaisilta ja kaikissa kulmissa on yhtäpaljon pylväitä. :)
CoLoUrFuL kirjoitti 20.06.2007 - 11:52
Hyvät ohjeet sulla... Jopa tällänen tumpelo osaa niiteen mukaan jonkunlaisen isöäidin neliön tehdä...
CoLoUrFuL kirjoitti 20.06.2007 - 11:54
anteeksi jos loukkaa kuin kommentoin tuohon miss nasun ongelmaan mutta onkohan hän käyttänyt minkä kokoista puikkua ? se saattaa nimitäin vaikutaa.
Tarjuska ite kirjoitti 20.06.2007 - 19:31
CoLoUrFul: Toki muutkin voivat neuvojaan antaa, jos on jotain täydennettävää. Kiva kun kävit blogissani. :)
tallu kirjoitti 11.07.2007 - 11:58
vau...kiitos näin selvästä ohjeesta, enköhän minäkin ymmärrä nyt miten se tehdään ja muutkin... :)
Paprika kirjoitti 12.07.2007 - 08:44
Ihanaa, vihdoinkin ohje jolla osasin heti. En oikein osaa virkata, mutta nytpä osaan ainakin Isoäidin neliöitä. Kiitos siitä.
Tarjuska ite kirjoitti 03.08.2007 - 21:21
Tallu ja Paprika: Kiitos kommenteista. Kiva, että olette oppineet ohjeen mukaan tekemään isoäidin neliöitä. Eiväthän ne niin vaikeita olekaan...vai mitä? :))
Hippana kirjoitti 15.12.2007 - 23:38
Kiitos!! Näin selkeetä ohjetta olen ettinyt. Piti samantien ottaa virkkuukoukku ja lankaa. Sain het kättelyssä tehtyä kaks neliötä. Meinaan jatkaa siitä vauvan päiväpeiton tekemisen.
Tarjuska ite kirjoitti 16.12.2007 - 01:03
Hippana: Kiva, että ohjeestani oli apua ja iloa. Eihän se niin vaikeaa ollut, vai kuinka? Minunkin piti kesällä jo tehdä vauvanpeitto, mutta niin se vain jäi... :)
Elämänopiskelija kirjoitti 05.01.2008 - 17:11
Jihuu! Myös minä opin tällä ohjeella tekemään neliöitä. Olen niin ylpeä itsestäni. Kutominen ja erityisesti virkkaus todella hakusessa meikäläisellä mutta onnistuinpas kuitenkin!!!
eleviina kirjoitti 06.02.2008 - 20:48
Luulin virkkauksen olevan täyttä hepreaa minulle. Varmaan kymmenestä blogista olen löytänyt tähän ohjeen, mutta ymmärrykseni ei ole riittänyt mutta nyt koen onnistumisen iloa, elämäni ensimmäinen isoäidin neliö on valmis. Kiitos ja kumarrus sinun upealle ohjeelle!
Mimelli kirjoitti 02.04.2008 - 22:31
Tosi hyvä ohje! Mutta mä olen niin tyhmä, etten osannut silläkään. Ainakin 4 kertaa yritin, ja ei onnistu :( Nyyh, mä haluaisin nukkekotiin peiton isoäipän neliöistä ;(
Tarjuska ite kirjoitti 02.04.2008 - 23:55
Tulosta vaikka tuo teksti ja mene ajatuksella kohta kohdalta. Ei siinä mitään kummempaa ole. Ensimmäinen pylväs muodostuu kolmesta ketjusilmukasta ja sitten teet kolmen pylväsryhmän jälkeen pari ketjusilmukkaa ja taas ne pylväät. Kyllä se vielä onnistuu ja laitoinkin jo sinulle linkkejä, joista voi löytää lisäapua isoäidin neliöiden tekoon. Tsemppiä ja kysy joltakin toiselta henkilökohtaista neuvoa, jos ei onnistu. Nukkekotijuttuihin pitää olla aika ohutta lankaa ja pieni virkkuukoukku. :)
Mimelli kirjoitti 03.04.2008 - 14:26
Moi taas :) Olen yrittänyt jo monta kymmentä kertaa, ja nyt rupee näyttää virkattu pala neliöltä, muttei isoäidin neliöltä :D
Taidan ostaa paksumpia lankoja, ja eri värejä...taisin ottaa liian vaikean palan kun ohuella langalla ja yhdellä värillä aloin harjoittelemaan muotoa. Kiitos linkeistä, mutta ei sun ohjetta kyllä mikään voita :)
Kaisuli kirjoitti 10.05.2008 - 16:04
Tosi hyvä ohje! ensimmäinen tuli valmiiksi kiitos sivujesi. nyt uutta tekemään samoilla ohjeilla :)
Tarjuska ite kirjoitti 12.05.2008 - 10:01
Kaisuli: Ilo havaita, että tästä ohjeesta on ollut apua kovin monelle. :) IKumpa itsekin innostuisin tekemään!
Jasmine kirjoitti 30.06.2008 - 16:13
Todella hyvät ja selkeät ohjeet! Kiitos Tarjuska! Nyt voin vihdoin alkaa tehdä jotain :)
Fanny kirjoitti 07.07.2008 - 14:49
Kiitokset erittäin selkeistä, idiootivarmoista ohjeista. Vauvanpeitto lähtee valmistumaan näillä eväillä! Hyvää kesänjatkoa. :)
joku kirjoitti 17.08.2008 - 14:09
jes kiitti ohjeesta nyt voin tehdä tyynyn päälysen :)
Heidukki kirjoitti 12.01.2009 - 00:15
Kiitos selkeistä ohjeista :) Teen paloista odottamalleni vauvalle peiton :D
Otus kirjoitti 17.04.2009 - 17:31
Suuret kiitokset viitseliäästi laaditusta virkkausohjeesta! En pystynyt virkkaamaan näitä neliöitä käsityölehden enkä käsityökirjan ohjeiden avulla. Sinun ohjeesi valaisi asian.
Katariina kirjoitti 09.06.2009 - 09:27
Kiitos tosi hyvistä ohjeista, nyt opin vihdoinkin virkkaamaan isoäidin ruutuja:)

Mukavia kesäpäiviä:)
Terveisin Katariina
Miia kirjoitti 06.07.2009 - 09:33
KIITOS! Yritin väsätä tätä isoäidin neliötä kerta toisensa perään lehdessä olleen ohjeen mukaan, missä oli väin lyhenteillä koko ohje. Eihän siitä tullut kuin pahamieli ja hampaiden kiristelyä. Nyt sinun huippu hyvällä ohjeella minäkin osasin tehdä elämäni ekan isoäidin neliön (ennestään osasin vain ketjusilmukkaan virkata). KIITOS! nyt saan sinun ansiostasi tehtyä pikkusiskolle syntyvälle vauvalle peitteen.
Katja kirjoitti 23.09.2009 - 12:43
KIITOS! Oli paras, kaunein ja selkein isoäidin neliön ohje! Niitä on nyt tullutkin sitten tehtailua ihan urakalla. Rattoisaa syksyn jatketta! :)
Nina kirjoitti 02.10.2009 - 18:23
Kiitos selkeästä ohjeesta! Tämä oli ensimmäinen ohje, jolla isoäidin neliöstä tuli neliö.
Santra kirjoitti 04.10.2009 - 21:03
Suurkiitos!
Upeasta ohjepostauksesta tarkoin yksityiskohtaisin kuvin. Näillä ohjeilla minäkin onnistuin toteuttamaan pitkäaikaisen haaveeni ja opettelin virkkaamaan isoäidin neliöitä.
Kiitos! <3

Tehtailin yhden illan aikana neljä ja lisääkin taitaa vielä tulla. Kaikkea hyvää sinulle! :)
Amatööri kirjoitti 06.12.2009 - 20:40
Kiitos ihanasta ohjeesta!!! Oon yrittäny löytää muualtaki ohjeita, mut tässä opetit tän ihan " kädestä pitäen " :)) Käyn joku äivä ostaan lankoja ja ohuemman koukun niin pääsen alottaan, ajattelin tehä torkkupeiotn ( huh mikä homma! )
Tarjuska ite kirjoitti 07.12.2009 - 00:32
Kiitos näistä lukuisista kommenteista, vaikka kaikkiin en ole vastannutkaan. Amatööri...Kiva, kun opit tämän ohjeeni avulla. Aika urakka, mutta toivotaan, että lopussa kiitos seisoo. :)) Onnea torkkupeiton tekoon. ♥
Henna kirjoitti 13.12.2009 - 12:58
Ihanaa! Vihdoinkin löysin selkeät ohjeet isoäidin neliöihin! Jos ei näillä ohjeilla neliöt valmistu, niin syön virkkuukoukkuni.
Silja kirjoitti 19.12.2009 - 17:27
Olipas hyvä ja selkeä ohje, iso kiitos!
Hanna kirjoitti 02.01.2010 - 21:21
Ihanaa tätä ohjetta olen etsinyt!!!
Anonyymi kirjoitti 21.02.2010 - 11:33
Hienoa, että löytyi googlen haulla jo ensimmäiseksi näin helpot ohjeet! Näillähän pärjää :)
Laurrra kirjoitti 28.02.2010 - 22:03
Kiitos todella paljon tästä mahtavasta ohjeesta! :) Opin vihdoinkin virkkaamaan isoäidin neliön !
Kultsin Kämppä kirjoitti 14.03.2010 - 19:08
Kiitos, iso kiitos näin selkeästä ohjeesta! Tumpelo, kuten minä, sai hommasta kiinni ja nyt syntyy neliötä toisensa perään.
Tarjuska ite kirjoitti 14.03.2010 - 23:58
Kultsin kämppä: Kiva kun tästä oli jälleen kerran apua ja iloa. :) Nyt vaan tilkuttelemaan. :))
silmis kirjoitti 23.03.2010 - 21:00
Kiitos kuvallisesta ohjeesta!
En olisi ikinä uskonut virkkaavani. Eilen osasin tehdä vain ketjusilmukkaa, tänäänä löysin tämän ohjeen, vitosluokkalainen tyttäreni selvensi hieman puolipylväiden syvinä olemusta, ja ohjeesi avulla olen tehnyt jo 2 ruutua! Olen niin onnellinen! Kiitos, kiitos ja kiitos!!!
iituzka kirjoitti 30.03.2010 - 03:18
Hei,
ja suuret kiitokset mahtavasta ohjeesta. :) Sen avulla olen minäkin oppinut virkkaamaan näitä neliöitä. Sellainen kysymys olisi ollut, että voiko neliöitä virkata kahdella värillä ilman ongelmia - eli niin että vuorotellen kumpaakin väriä joka riville? Jäi mietityttämään kun ohjeessasi sanotaan että vähintään kolme väriä pitää olla. Kiitos jo etukäteen vastauksestasi! Oikein mukavaa kevättä! :)
Tarjuska ite kirjoitti 01.04.2010 - 19:19
Iituzka: Toki voit virkata neliöitä kahdella eri värillä vuorotellen. Siksi nuo värit ovat vain mainittu, että värit tulevat esiin eri kerroksilla...ei siitä pitäisi mitään ongelmaa tulla. Toki voi myös tehdä isompiakin neliöitä samalla tyyliin. Mukavia virkkaushetkiä ja hyvää kevättä ja aurinkoa sinulle! :)
Pia  kirjoitti 15.06.2010 - 12:13
Tokihan näitä ruutuja voi virkata vain yhdelläkin värillä...;-) Kivannäköistä siitäkin tulee. Hyvää kesänjatkoa kaikille!
Anna-Maija kirjoitti 06.10.2010 - 19:47
Kiitos selkeästä ohjeesta. Enpä olisi ikinä uskonut osaavani virkata tällaisia, mutta kun oli niin selkeä ohje, että uskaltuduin kokeilemaan. Hieno tilkku tulikin! Näitä vaan lisää ja tilkkupeitto kasaan. :) Kiitos!
nona kirjoitti 19.10.2010 - 00:31
Kyllä on ihan suht selkeä ohje. Tein tämän avulla ensimäisen neliöni.... ei siitä kuitenkaan tullut ekalla kerralla hyvä ja tein pari lisää.. kolmannella kerralla luistaa jo ihan hyvin.. mutta en vain ymmärrä miten tuosta voi saada noin kauniin neliön muotoisen (siis tuo 1 kerros) enkä myöskään ymmärrä miten nuo neliön kulmat tehdään :/
jate. kirjoitti 26.10.2010 - 11:51
Kiitos tästä ohjeesta! Ennen en ole onnistunut tekemään isoäidin neliöitä millään ohjeella ja olen yrittänyt monta kertaa.:) Näillä ohjeilla kyllä osasin sen! Teinkin monia joululahjoja isoäidin neliöistä! :) KIITOS vielä kerran!
ellu kirjoitti 04.12.2010 - 00:14
Selkeä ohje,kiitos siitä:) Mutta kuinka suuri neliö tästä tulee?
SusuPetal kirjoitti 09.01.2011 - 16:36

Hei Tarjuska, etsin netistä isoäidin neliöohjetta ja sinun ohjeesi oli selvästi selkein kaikista, joita katsoin ja sain tehtyä ensimmäisen neliöni!!

Kiitos :)

Anonyymi kirjoitti 23.01.2011 - 22:15
KIITOS, KIITOS,KIITOS!
Riia kirjoitti 24.01.2011 - 17:32
Virkkasin lauantain aikana 10 ruutua, enkä pysty lopettamaan! Sormet huutavat jo armoa :) Kiitokset selkeistä kuvallisista ohjeista, edellisestä virkkaamsikerrasta minulla onkin vierähtänyt jo 25 vuotta (ala-asteella). Voi tätä ylpeyden määrää, kun tajusin miten ruutu tehdään!
mami kirjoitti 23.02.2011 - 10:09
Tämän ohjeen mukaan aion minäkin koittaa. Kiitos selkeästä ohjeesta =)
maari kirjoitti 25.02.2011 - 14:17
Hyvä ohjeistus, kiitos - näillä virkkaustaidotonkin sai aikaan siistin neliön :)
Sansku kirjoitti 01.03.2011 - 01:58
Kiitos tosi paljon selkeästä ohjeesta! Onneksi tulin googlettaneeksi isoäidin neliön, kun ajattelin ensin, että alan vaan kokeilemaan syntyisikö se "vanhasta muistista"... Viimeksi olen siis virkannut joskus kouluaikoina, eli reilusti yli 20v. sitten. Mutta nyt kun isommat lapset 6v ja 10v ovat halunneet virkkausta harjoitella,niin äitikin on päässyt vähän verestämään taitojaan. Virkattuna on jo Zhu Zhu Pets -hamstereille makuupussi, peti ja pari peittoa, mutta isoäidin neliöillä näille leluhamstereillekin voisi tehdä tosi kauniita juttuja. En ota tässä vaiheessa sen suurempikokoisia tavoitteita, jos sit joskus vaikka jonkun pienen torkkupeiton vaikka meidän 2-vuotiaalle saisi aikaseks... :)
ansku kirjoitti 20.03.2011 - 19:20
Heips ja kiitos superhyvästä ohjeesta. Aloitin vauvanpeittoa virkkaamaan kun musta tulee syksyllä mummo. FB:ssä kiellettiin puhumasta vielä :)
Minna kirjoitti 07.04.2011 - 15:05
Ihan mälsää, kun tuntu että kaikki muut ymmärsivät ohjeestasi miten ruutu tehdään, nimittäin minä en ymmärtänyt :( Ohjeesi ovat kyllä selkeämmät kuin mistään muualta löytämäni, mutta jostain syystä työni ei vain onnistu. Kolmannen kierroksen jälkeen ruutuni näyttää lähinnä tähdeltä :( Hienohan tuokin toki on, mutta ei ole aivan ohjeensa mukainen. Helpottaisi vissiin jos tekisi eri värisenä nuo kierrokset. Nyt vasta kokeilumielellä yhdellä langalla testaan.
Tarjuska ite kirjoitti 08.04.2011 - 01:42
Minnalle: Täällä on aika selkeää keskustelua, joten ymmärrätkö tekstiä paremmin:
http://kaksplus.fi/keskustelu/plussalaiset/mitas-nyt/1013078-ei-perkeekkele-onnistu-isoaidin-nelio/

Video aiheesta löytyy täältä Suuren käsityölehden sivulta:
http://www.suurikasityo.fi/artikkelit/art367-Nain-virkkaat-isoaidinnelion.html
Tanja kirjoitti 10.04.2011 - 10:45
Kiitos selkeästä ohjeesta. Mieki nyt tajusin, miten näitä tehään. Pakko kokeilla! =)
Annukka kirjoitti 17.04.2011 - 10:35
Kiitos!

Olen virkannut viimeksi kouluaikoina. Yritin isoäidin neliötä toisen virkkausohjeen mukaan ja siitä tuli lähinnä kukka... Kiitos tosi selkeästä ohjeesta jolla tosi tumpelokin onnistuu. Tuo värien vaihtaminen kerros kerrokselta tekee ohjeesta helpon seurata. Tosin jouduin kolmannen kerroksen kerran purkamaan ennenkuin tajusin että sivuilla on vain yksi kolmen pylvään ryhmä :D
Annukka kirjoitti 17.04.2011 - 16:58
Muutaman neliön virkanneena alkaa jo sujua. Vinkki yksivärisen tekijälle joka ei katkaise lankaa välillä: oikeaan aloituskohtaan kerroksen alussa pääsee muutamalla piilosilmukalla.
Anniina kirjoitti 07.06.2011 - 04:15
Heips!
Katselin ajankulukseni netistä miltä näyttäisi jos ompelisi palat yhteen ihan neulalla ja langalla ja törmäsin tähän keskusteluun. Onko teille jo selvinnyt miten tehdään nättiä jälkeä virkkaamalla yhdistämällä (itse käytän muutamaakin tapaa) voisin nettiin laittaa ihan kuvallisia ohjeita jos niitä joku kaipailee? Taas (voi ei) tulossa yksi päiväpeitto :D
Tontunhiippa kirjoitti 07.06.2011 - 15:53
Liekö syynä miehiset putkiaivoni vai mikä, aina saan virkattua näistä sellaisia ihmeellisiä hyrriä vaikka ohje onkin todella selkeä =D Taitaa tyttöystävän synttärilahja jäädä tekemättä tätä tahtia *katsoo kasaa ihmeellisiä lankahyrriä* =DDD
hoodia gordonii pills kirjoitti 21.07.2011 - 02:41
Expiring and really great words for me. Hope it will enspire others.
Ansu kirjoitti 17.08.2011 - 12:00
Kiitos loistavasta ohjeesta ja kuvista. Nyt virkkaamaan torkkupeittoa tulevalle siskonpojalle. :)
Elina kirjoitti 30.09.2011 - 23:00
KIITOS selkeästä ohjeesta!
Tarjuska ite kirjoitti 02.10.2011 - 01:31
Eipä kestä. Kiva jos niistä on ollut näinkin paljon iloa ja apua. :)
Kata kirjoitti 22.10.2011 - 12:00
Kiitos paljon tästä selkeästä ohjeesta ja valokuvista! Tätä olen kaivannut. Kuvien avulla on paljon helpompi oppia :)
^heidisti kirjoitti 23.10.2011 - 22:20
Kiitos!! Aivan loistavat ohjeet, nyt on pikku neidin tulevaa torkkupeittoa varten valmiina kolme neliötä. Oon niin monen ohjeen avulla aloittanut ja purkanut ja aloittanut ja purkanut, mutta noi pylväät ei vaan mennyt jakeluun. Selkeä teksti ja kuvat vielä lisänä. Olen virkkausasioissa niin tumpelo, mutta vauvan tullessa taloon halusin hänelle ehdottomasti tehdä peiton isoäidin neliöist. Käytän sateenkaarilankaa, joten ei tarvitse sitten lankaa vaihdella kesken kaiken, mielenkiintoisen näköistä jälkeä tulee :)
Tarjuska ite kirjoitti 24.10.2011 - 01:33
Heisdisti: Jälleen kerran tuli iloinen mieli, kun joku oppi tämän ohjeen kautta tekemään neliöitä. Toivottavasti vauva saa ihanan, lämpimän peiton isoäidinneliöistä ja ilo varmaan tehdä sitä omalle kullannupulleen. :)Onnellista odotusta. ♥
Liisa kirjoitti 30.10.2011 - 16:59
Kiitos paljon selvistä kuvista ja kirjallisista ohjeista.Aloitin tämän harrastuksen valitettavasti vähän vajavaisilla ohjeilla lennolla ja luulin hoksaavani loput. Sain yli 30 neliötä valmiiksi,kun aloin funtsaamaan että jotain tässä tökkii. Nyt minulle selvisi, että se kolmen kjs:n aloitus on siis yksi ½p. Koetan kuitenkin sijoittaa 'väärät' neliöt oikeiden joukkoon, kun käytin niihin langanpätkiä enkä viitsi enää purkaa. Tämä saa olla sellainen harjoitustekele.
Kiitos, että viitsit tehdä näin upeat sivut meille aloitteleville tumpeloille. Kaikkea hyvää sinulle, toivottaa Meilahden sairaalan sh.
Tarjuska ite kirjoitti 31.10.2011 - 20:34
Liisa: Kiva kuulla, että sait täältä apua neliöiden tekoon. Kiva kun kävit "kyläilemässä" sivustoillani. :)
Helmeriina kirjoitti 03.11.2011 - 20:01
Mä haluun kans kiittää yksinkertaiselta vaikuttavasta ohjeesta : )) kokeilen varmaa huomenissa jos saisin noista väännettyä PYÖREÄN tuolinpäällisen :D katotaa mite tyttösen käy ;)
^heidisti kirjoitti 06.11.2011 - 20:08
Neliöiden virkkaaminen sujuu kuin tanssi, mutta nyt olen alkanut tuota kiinnittämistä miettimään, ei mene kyllä millään jakeluun. En ymmärrä noiden muiden sivujen kirjallisista ohjeista hölkäsen pölähtämääkään. Pystytkö auttaa? :)
Muumi kirjoitti 09.12.2011 - 15:53
Ihan mahtavat ohjeet!!!!!!! Kaiken lisäksi vielä kuvat..... Kiiiiiiiiitos!! (:
Tarjuska ite kirjoitti 09.12.2011 - 20:25
Muumi: Kiva, että näistä on apua. :)
kingi kirjoitti 15.12.2011 - 14:03
Olen tehnytkin näitä ja olen tekemässä torkkupeittoa:)
Hilja kirjoitti 04.01.2012 - 11:14
WaU! tehtiin nait pariviikkoo sitte koulus ja halusin tehda lisaaa ja toooooooosi hyvat ohjeet.sori lapparis ei oo kahta kirjainta koska on englannissa
Katja kirjoitti 10.01.2012 - 19:18
Miekin kiitän ja kumarran ohjeesta. Tästä hoksasin homman jujun ja kirjastosta lainaamastani kirjasta sitten varsinaisesti opettelin asian, kun en keskellä yötä voinut istua koneella virkkaamassa :D Itse olen tehnyt kulmat 3p, 3kjs, 3p ja sitten pylväsryhmien väliin sivuilla vain yhden ketjusilmukan. Mutta näyttää siitä silläkin tekniikalla muodostuvan jotakuinkin neliö :) Kaikki langanloput on tullu upotettua, teen vähän isompia neliöitä, äidille tekaisin joululahjaksi yhden ison neliön hartiahuiviksi/torkkupeitoksi :)
Kati kirjoitti 12.01.2012 - 13:11
Hei, oon täysin tumpelo kaikissa käsityöasioissa, mutta nyt tekisi mieli virkattua peitettä ja myös ajankulua rauhallisimpiin yövuoroihin. Niinpä ajattelin kokeilla isoäidinneliöitten tekoa kun ohjeesi vaikuttaa niin selkeältä. Mitäköhän lankaa ja i.kä kokoista virkkuukoukkua pitäis lähteä hankkimaan?
Tarjuska ite kirjoitti 13.01.2012 - 12:19
Itse olen käyttänyt tilkkuihin Woolin villalankaa, mutta voit myös käyttää muitakin lankoja, kuten Novita Seitemän veljestä tai Nalle-lankaa. Virkkuukoukku 3-3½ tuntuu minusta sopivalta. Onnea kokeiluusi Kati. :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ