


|
|
"Tule käymään tai mene kotiisi"
Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.
KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105
Nikon D70S






SUOSIKKIBLOGEJANI:
Famu
Fasun maailma
Hellapoliisi
Hetkiä ja ikuisuuksia
Hilkkako
TERVEYSLINKKEJÄ:

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA
Primaari Sklerosoiva kolangiitti

kokemuskoulutuksesta pätevää hanke
Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain
Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut
Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto
Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO
TERVEYSUUTISIA:
Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista
YRITYSLINKIT:
UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista
On kuule käynyt näin ja monesti!
Mulla on se ongelma kun luulen, että en osaa virkata ja mulle virkkausohjeiden ymmärtäminen on välillä vaikeaa. Monta kertaa pipon aloitin ennen kuin ymmärsin, että miten ja miten usein ne lisäykset piti tehdä. Monta kertaa olin ko. kukkaohjettakin tavannut ja tavannut, mutta en mielestäni ollut sitä sisäistänyt. Nyt päätin, että yritänpä vain.
Aloitin pipon virkkauksen noin kahdeksalta ja kukkanen valmistui joskus klo 23.30. Hitaasti, mutta varmasti syntyi eka piponi (en viitsi sanoa, että mitä Pena sanoi kun näki mun valmiin piponi).
Laitan illalla kuvaa siitä blogiini.
Maiju
Minäkin tein pipoja kaksin kappalein - virkkasin turkoosikirjavankin. Se odottaa vielä koristelua ja sitten kuvaan sen.
Tänä aamuna muuten satoi parintunnin sisällä kymmenisen senttiä lisää lunta.
Ansku: Ei nuo kovin vaikeita ollut. Ehkä tuo neulottu on kuitenkin helpompi, kun vaan sen tajuaa, että aina oikein ei ole sama kuin aina oikein, huh-huh.
Leenukka: Ohje pitäisi kai oppia lukemaan joka ikistä riviä myöten ja vielä tajuta mitä siinä tarkoitettiin. Tee ja pura, aika haastavaa hommaa.
Kirsi: Vai ollaanko me niin pöljiä ettei tajuta painettua sanaa?
Tiitsa: Tee niin kuin itsekin eli molemmat :)
Lintu75: Sopii kyllä sullekin, olen varma. Voisihan tehdä jos haluat, kunhan kerrot väritoiveen.