Maanantai aamuna vapun jälkeen kulkuni suuntasi Meilahden sairaalan jalkaterapiaa kohti. Kynnet tuli hoidettua ja taas on mukava kävellä, kun kynnet eivät paina ihon sisään. Paluumatkalla kotiin poikkesin katsomassa iäkästä äitiäni, joka vapun maissa oli saanut asentohuimauskohtauksen ja ollut sairaalassa sen vuoksi. Silloin kun tällainen kohtaus tulee äidille, niin yksinäisen vanhuksen on vaikea päästä yksin sängystäkään ylös, sillä heti alkaa heitättämään ja antaa heti ylen kaiken syömisensä. Onneksi äiti pikkuhiljaa oli piristymään päin ja tuloni jälkeen piristyi entisestään ja oli heti valmis keittämään minulle kahvia ym. Muutaman tunnin päästä päätin palata sitten välillä kotiinkin. Kuinkas sitten kävikään?

Onneksi sitä ei aamulla tiedä, mitä päivä tuo tulessaan. Kuljin reippain mielin kohti kotia, mutta matka tyssäsi jo muutaman kymmenen metrin päässä. Huomioni ehkä kiinnittyi muualle ja en ollut niin valppaana, tuntiessani kuinka hiekka kenkien alla pisti töppöstä liukuasentoon ja mätkähdin kivisille portaille, ennen kuin ehdin edes ensimmäistä askelta nousuun ottamaan. Kuului mielestäni hervoton pamaus ja pääni mäsähti kiviseen, terävälaitaiseen porrasaskelmaan. Oli pakko kokeilla otsaa, että tuliko isokin pahkura. Pelästyin, kun ei pahkuraa ollutkaan, vaan tuntui hervoton aukko otsassa ja samalla alkoi verta valua silmälaseille, naamalleni ja vaatteille. Piti tehdä pikainen päätös omasta voinnista ja siitä, että pystyykö jalkautumaan lähimpään rakennukseen, joka sattui olemaan alueen toimintakeskus. Tiesin, että siellä on porukkaa ja soittavat varmaan minulle apua. Verissäpäin pääsinkin toimintakeskukseen ja bingoa pelaavat mummot varmaan olivat kauhuissaan nähdessään verisen naisen ovella pyytämässä apua. Pian henkilökunta oli valppaana auttamaan, istuttivat tuolille ja pitelivät paperituppoa otsalla, sillä aikaa kun yksi soitti ambulanssia paikalle. Tunsin kuinka veri virtasi pitkin kasvojani ja pyysin tuomaan lisää tupperoa suojaksi. Itse roikotin päätäni takakenoon ja käsivarret väsyksissä painoin haavakohtaa, että varmaan pitää. Asento ei siis ollut kaikista miellyttävin, mutta mitä muutakaan olisi voinut, ellei olisi maannut likaisella lattialla. Onneksi pii-paa-auto tuli perille varsin nopeasti ja sain päähäni verkkomyssyn ja sidetaitosta suojaamaan haavaa. Omin jaloin nousin ja suuntasin matkani ambulanssimiesten käsikynkässä autoon. Matka johti kohti keskustaa ja Marian sairaalan päivystyspolia.

Pää paketissa sairaalaan......

Tällaiselta naama näytti seuraavana aamuna.

Vaatteet olivat hieman nuhruiset ja silmälasitkin, vaan kohtelias ambulanssimies pesi ne tullessamme sairaalaan.

Tällainen puketti päässä ja kolme tikkiä, vaikka hurjemmalta näytti ennen tikkausta. Hiukset olivat verensävyttämät seuraavaan päivään asti.

Mariassa jouduin odottelemaan yli kaksi tuntia käytävällä istuen vuoroani. Parin tunnin kuluttua kyselin, että mikä on aikataulu, kun kaksi tuntia olen jo istuskellut. Ohikulkeva hoitaja totesi, että menee vielä ainakin toinen mokoma kaksi tuntia, kun on niin kiire. Onneksi kuitenkin noin viiden minuutin päästä siitä hoitaja tuli kutsumaan minut toimenpidehuoneeseen, jossa kasvoni puhdistettiin perusteellisesti. Sitten tuli lääkärisetä, nuori mies, joka ammattitaitoisesti suoritti neurologiset testit, varmistaakseen ettei päähän ole tullut mitään suurempaa tälliä. Kädet, jalat ja niska kutakuinkin kunnossa....ei ainakaan mitään neurologisia ongelmia. Niska tosin oli kipeä siitä ensiapuistumisesta. Polvessa pieni ruhjevamma, rinnassa mustelma ja jalka sitten seuraavana päivänä hieman tummanpuhuva ja arka sekä turvonnut.

Kotiin palasin taksikyydillä ja seuraavana päivänä varasin tikinpoistoajan terveyskeskuksesta 10 pvän päähän sekä jäykkäkouristusrokotuksen, sillä edellisen sain jo 12 vuotta sitten, kun jouduin tulipalo-onnettomuudessa katolle kuntoutuslaitoksessa ja loukkasin jalkani ja silloin sain Kuopion keskussairaalassa tikit jalkaani ja tuon tetanus tehosteen.

Onneksi nämä vammat paranevat ja taas oli suojelusenkeleitä matkassa, niin kuin monesti aiemminkin. Vappuna juuri horjahdin mökillä liiterissä, kun järjestelimme pihaa kesäkuntoon ja laitoimme pöydät ja tuolit kesäterassille. Horjahdin tuolia nostaessa lavan päältä kiveykselle ja lensin mukkelis makkelis selälleni, mutta onneksi alla oli päreinen puukori ja lensin sen punottua laitaa vasten eli ei käynyt mitenkään. Näitä muksahduksi sattuu ja mietin välillä, että onko syynä korvien tasapainoelin, kun mulla on kahdenlaista kuulovikaa. Toinen ongelma on tietty jalkojen lihasvoima, kun olen ollut pyörätuolissa ja minulla on lisäksi osteoporoosi ja vaikeita leikkauksia takanapäin. Jotain lihasvoimaa jaloista puuttuu ja on lisäksi ehkä hieman hermoratavaurioita. Luulen, että en jaksa aina nostaa jalkojani tarpeeksi ja jalat töksähtävät kummasti maahan. Lisäksi maastossa olevat epätasaiset olosuhteet vaikuttavat eli pienet notkelmat tai kuopat. Täytyisi vaan opetalla kulkemaan hissukseen ja varovasti ja kaiteesta kiinni pitäen, jos sellaien on tarjolla.

Elämä taas jatkuu ja velvollisuudet kutsuvat. Tänään menossa kevään viimeistä maksakerhoa vetämään yhdistykseen. Toivottavasti paremmin pysyn tolpilla, kun on kuitenkin kevät ja jäät ja liukkaat takanapäin.