Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
10.03.2011 - 23:43

Tänään 10.3.2011 vietettiin Maailman munuaispäivää ja samalle päivälle sattui myös EU:n vapaaehtoistoiminnan vuoden haastekampanjan avajaispäivä. Avajaisia vietettin Helsingissä kolmen sepän patasaan läheisyydessä. Siellä oli monia vapaaehtoisjärjestöjä ja toimijoita paikalla. Niin minäkin olin päättänyt lähteä potilastoverini Maijan kanssa katsomaan ja kuuntelemaan mitä paikan päällä on ohjelmaa ja puheita tarjolla, kera hernekeiton ja lämpimän mehun.

Onneksi olin pukeutunut lämpimästi, vaikka kevät keikkuen yrittääkin tulla. Vielä kuitenkin tarvitaan toppahousuja, legginsejä ja paksua kaulahuivia, myssyä ja rukkasia. Niillä tosin pärjäsikin vallan mainioisti.....ainoa ongelma vaan oli se, että kuvatessa rukkaset ovat tiellä ja sormet hieman kylmettyivät. Tunniksi oli tuntitili.fi järjestänyt haastatteluluontoista ohjelmaa. Paikan päällä oli hyvin arvovaltaisia haastateltavia ja tv:stä tuttu juontaja Minna Kuukka.

Presidenttimme Tarja Halonen oli lupautunut puhujaksi ja hän kertoi vapaaehtoistyön tärkeydestä ja mitä hän on itse tehnyt sillä rintamalla, kuinka palkitsevaa se on ja siitä saa paljon uusia ystäviä.

Itse olen vuosikymmeniä tehnyt vapaaehtoistyötä. Kun oikein tarkaan miettii omaa elinkaartaan ja sitä missä on ollut mukana, niin huomaa vapaaehtoisuuden kulkeneen rinnalla jo lasten kouluvuosista saakka. Toimin jo lähes kolmekymmentä vuotta sitten koulun luokkatoimikunnissa molempien lasteni luokilla. Muistan kuinka porukalla leivoimme joulutorttuja pikkujouluihin ja myyjäisiin, teimme vohvelitaikinaa ja myimme vohveleita luokkatoimikunnan nimiin eli keräsimme rahaa luokkaretkiä ja leirikouluja varten. Samoin tuli toimittua pojan futisseuran hyväksi ja piedettyä myyjäisiä ja kirpputoritempauksia. Työrintamalla toimin vuosikausia luottamusmiestehtävissä, työsuojeluvaravaltuutettuna ja työsuojeluasiamiehenä. Se auttaminen ja vapaaehtoisuus tuli jotenkin osaksi minua, vaikka melkein vahingossa jouduinkin mukaan tuohon ammattijärjestötoimintaan. Sitten sairastuin ja ammattiyhdistystoiminta muuttui potilasyhdistystoiminnaksi ja -järjestötoiminnaksi. Olen nyt parinkymmenen vuoden aikana toiminut potilasjärjestön ja -yhdistyksen vapaaehtoisena erilaisissa tehtävissä. Olen ollut erinäisissä työryhmissä ja hallituksissa, jakanut elinluovutuskortteja, pitänyt kerhoa, ollut vertaistukijana, kokemuskouluttajana ja auttanut niissä asioissa joissa olen voinut ja jaksanut.

Tulee mieleen, että tässä maassa on valtavasti vapaaehtoistyötä, kunhan vaan löytää sen oman saran, josta on kiinnostunut ja vaikka ei olisikaan tarjolla ns. palkkatyötä tai terveys ei ole enää siinä kunnossa, että pystyisi tekemään täyspainoista palkkatyötä, niin aina on jossain joku joka tarvitsee sinua. Se voi olla joku mummo tai vaari naapurissa tai vanhainkodissa......Aira Samulin sanoi kauniin sanan: Vanhuudenkodissa. :)

Aira Samulin oli myös puhumassa Eu:n vapaaehtoistoiminnan vuoden avajaisissa omasta panoksestaan vapaaehtoistoiminnassa ja lupasi antaa ainakin 61 tuntia ajastaan vapaaehtoistoimintaan ja varmasti tulee kyllä reilusti enemmän anettua.

Iloinen ja pirteä näyttelijä Eija Vilpas oli myös puhumassa ja kertoi toiminnasta jossa kerätään vaatteita ja liinavaatteita ym. tavaraa rajan taakse lastenkoteihin.

Päivän ohjelmassa oli mukana myös ihan tavallisia vapaaehtoistoimijoita eli Hannu-vaari, joka kiertää kerhoissa, kouluissa ja päiväkodeissa puuhaamassa lasten ja nuorten kanssa kaikkea kivaa. Näitä vaareja ja mummoja varmaan kaivataan enemmänkin vapaaehoistoimintaan. Sitten oli partiolaispoika Henkka, joka jo nuoresta iästään huolimatta oli ollut paljon mukana vapaaehtoistoiminnassa partion kautta.

Juontajilla ja kordinaattoreillakin oli omaa kokemusta vapaaehtoisuudesta....se voilla vaikkapa joku pienikin kertaluontoinen palvelus tai apu. Tuli taas mieleeni, että kohta niitä vapaaehtoisia tarvitaan vaalikampanjoissa, niin vaalityön tekemisessä ja äänestyksessä, kuin myös lipasvahteina. Sitä hommaa minäkin olen monesti tehnyt ja kerännyt varoja kansanterveydelle.

 

Tässä se nyt sitten on....Munamies, jota niin kovasti odotettiin paikan päälle. Sympaattinen munamieskin lupasi kantaa kortensa kekoon ja oli ihan vapaaehtoisesti ottanut osaa tv:n putous-ohjelmaan. :)

Tunti meni siinä haastatteluja ja julkkiksia seuratessa ja just kun päätimme lähteä sopalle, niin areenalle ilmaantui nuori sporttinen nainen, joka alkoi liikuttamaan yleisöä. Sitten vasta huomasin, että siellähän olikin tutun näköinen jumppari....meidän viime vuotinen vesijumppaohjaajamme. Oli ihan pakko palata toviksi tekemään pienet sporttiset hyppelyt ja sitten vasta siirtyä soppajonoon ja juomaan kuppi kuumaa mehua.

Hieman jäi vaan harmittamaan, ettei oman järjestön väkeä näkynyt paikalla kuin kaksi toimitsijaa ja minä sekä ystäväni Maija. Joka tapauksessa meillä oli ollut iloinen ja antoisa aamupäivä. Vielä siirryimme lämmittelemään Sokkan kahvioon ja tavaratalossa törmäsimme pariin tuttuun, joten sekin oli vielä piristävä tapaaminen kaiken tuon ohjelmanumeron jälkeen. Illalla oli vielä sen verran puhtia jäljellä, että jaksoi mennä Talin keilahallille harjoittelemaan viikonlopun Vammaisurheiluliiton kisoja varten. Silloin on suuntana Mikkeli.

 

TeeTee kirjoitti 11.03.2011 - 09:20
Tärkeää asiaa postauksen täydeltä ja sen lomassa hauska hahmo! :)
Kiki,purkaja kirjoitti 11.03.2011 - 09:43
Täyttä asiaa! Olen luvannut istua vaalikeräyksessä vaikka joka päivä yhden vuoron, jos tarvitaan ja olen myös hätävarana kaikille järjestöille.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ