Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
20.10.2006 - 00:32
Pariin päivään en ole jaksanut ihmeemmin päivitellä. Eilen simahdin kuntosalilta tullessani telkkarin ääreen ennen Salkkareita ja tänään kävi samalla lailla. Aamusella olin äiteen kanssa pyykkituvalla ja sitten menin tyttären ja prinsessojen kanssa shoppailemaan, sekä jatkoksi visiteeraamaan.
Huomenissa lähden Onnelaan kokemuskouluttajien Polkupäiville. Taannoin, jokunen vuosi sitten, hakivat muutamat kansanterveysjärjestöt yhdessä Polku-projektiavustusta. Tämä projetki toteutui. Sinä aikana useamman potilasjärjestön vapaaehtoisia koulutettiin kokemuskouluttajiksi eli kertomaan terveydenhoitoalan oppilaitoksiin omaa tarinaansa potilaana ja selviytymistään vakavasta sairaudesta. Niin minäkin lähdin tuohon porukkaan mukaan projektin jossain vaiheessa. Ehdin käydä joitain kertoja Stadiassa kertomassa nuorille hoitoalan opiskelijoille tarinaani sekä myös jo sairaanhoitajiksi valmistuneille jatko-opintoviikoilla oleville. Tämäkin projekti loppui aikanaan, kuten projekteilla on tapana loppua. Sitten myös toiminta täällä pääkaupunkiseudulla lopahti kuin kanan lento. Monella paikkakunnalla on vilkasta toimintaa ja opiskelijat järjestävät niissä omia tempauksiaan, joissa on tutoreita eli näitä kokemuskouluttajia mukana.
Mielestäni tuo kokemuskoulutusosuus pitäisi kuulua näiden oppilaitosten oppisuunnitelmaan, jotta valmistuvat opisekelijat saisivat ensikosketusta oikeasti moniin eri sairauksiin. Siten voisimme myös monien sairauksien kohdalla poistaa niitä vääriä ennakkoluuloja, joita ihmisillä on. Maksasairauksiinhan varmaan vieläkin liitetään monesti vain alkoholi, mutta tämä on vain murto-osalla syy ainakaan maksansiirtoihin. Suurin sairausryhmä on todellisuudessa noin keski-ikäiset naiset, jotka sairastavat kroonista maksasairautta, joka johtaa jossain vaiheessa maksakirroosiin. Lisäksi on äkillisiä maksasairauksia, jotka tuhoavat maksan muutamassa päivässä tai viikossa. Oma ryhmänsä on vielä pienet lapset, joilla on synnynnäinen maksasairaus joka ei johdu vanhempien alkoholin käytöstä vaan synnynnäisestä sappitiesairaudesta tai aineenvaihduntasairaudesta. Omalla kertomuksellani voin vaikuttaa siihen, miten muita samaa sairautta sairastaneita kohdellaan ja heidän sairautensa tunnistetaan. Voin  myös olla esimerkkinä siinä mielessä, että vaikeista sairauksista huolimatta elämässä selviää eteenpäin hengissä ja sen, että elinsiirto kannattaa.

Huomenissa siis Onnelaan Tuusulaan. Siellä tuon virallisen koulutusohjelman lisäksi on käynti Ainolassa sekä lauantaina polkurastit Aleksis Kiven mökillä...mitä se sitten sisällään pitääkään. Kiva on lähteä taas reissuun ja tavata tuttuja. Munuais- ja maksaliitto järjestää vuosittain meille vapaaehtoisille kokemuskouluttajille (ent. tutoreille) koulutuspäivät. Lauantaina päivät päättyvät ja sitten taas suunta kotia  kohti.

Sunnuntaina sitten iloisella mielellä blogituttuja tapaamaan kässäkerhoon, jossa valmistamme lasihelmistä koruja....onpas jännittävää.


Kaisa v kirjoitti 20.10.2006 - 10:51
Siis näin, meijän koulussa ei ole mitään vastaavaa, ja kaipaisin juuri sitä, että pidettäisiin tilaisuuksia tai jotain tempauksia. Opin käytännössä paljon enemmän kuin koulun penkillä. Ja ihaninta on kuulla asioita sellaisilta ihmisiltä, jotka ovat kokeneet jonkin sairauden ja selvinneet eteenpäin. Meidän koulussa on kaikki päälaellaan ja oppiminen niin ja näin. Valitimme erinäisistä asioista, ja opettaja hermostui ja haukkui meitä laiskoiksi, kun emme viitsi opetella asioita itseksemme. On niin vaikeaa oppia, kun jotain ei ymmärrä yhtään ja kukaan ei selitä ja selvennä asioita. Paremmin mieleen jää, kun saa kuulla jonkin oikeita kokemuksia.
Hallatar kirjoitti 20.10.2006 - 11:19
Onnea Onnelanreissulle!
Ihana kuva!
Anonyymi kirjoitti 20.10.2006 - 16:14
Kiitos käynnistä.Tervetuloa vastakin!-Onnela,jos se on se Näkövammaisten Keskusliiton paikka Tuusulanjärven rannalla,on tuttu paikka minullekin 80-luvulta.Puuhailin silloin paljon näkövammaisten kanssa.-Antoisaa matkaa ja hyvää viikonloppua Sinulle.
famu kirjoitti 20.10.2006 - 16:16
Voi anteeksi.Tuo anonyymi olen minä.
hili kirjoitti 21.10.2006 - 11:52
Kiitoksia toivotuksista ja sitä samaa toivon sulle...sulla tuota menoa ja meininkiä aina niin paljon ettei mikään ihmekkään jos joskus väsähdät...se on sallittua. Ja mitä lankojen ostosta johtuvasta vararikosta niin mä olen sen jo tehny ni ei tunnu missään enää muutama kilo lankoja=) Ihanaa viikonloppua sulle toivottelen täältä Lahdesta!
Tarjuska itse kirjoitti 21.10.2006 - 19:00
Kaisa V: Monella paikkakunnalla tämä todellakin toimii, mutta ei täällä pääkaupunkiseudulla. Uskoisin, että oikeista elävistä esimerkeistä olisi opiskelijoille enemmän hyötyä kuin pelkästä kirjallisesta aineistosta. Kohtaamiset antavat enemmän vuorovaikutusta potilaan ja hoitoalan opiselijan välillä. Missä päin opiskelet?
Hallatar: Kiitos toivotuksista! Mukavaa oli.
Famu: Sama paikka. Minulle ensimmäinen vierailu siellä kulttuurimaisemissa.
Hili: Siis ei mitään uutta tuossa konkurssissa...onhan sitä sitten ainakin lämmintä päällepantavaa, eikö?
katri kirjoitti 22.10.2006 - 10:43
Moikka! Toivottavasti oli kiva reissu! Ihana toi kässäkerho juttu, mua harmittaa ku yritin kysellä blogissani turunseudun neulojilta et kuin moni käy KIP-tapaamisissa, eikä kukaan vastannut... Olisi kiva tavata muita neulojia ihan livenä, mut ku ei niin ei... :(
Tanja kirjoitti 22.10.2006 - 11:07
Mukavaa reissua!
Kaisa v kirjoitti 22.10.2006 - 13:20
Mä opiskelen Salossa Turun amk.ssa. Ja miul on arvonta.... vink vink
Tarjuska itse kirjoitti 22.10.2006 - 17:42
Katria: Tuo kässäkerho on toiminut täällä jo ymmärtääkseni vuosia. Kokoa vaikka yhteen blogituttuja, jotka asuvat samalla seudulla. Meillä on aiheita eri kerroille. Viimeksi opeteltiin niitä Salomonin solmuja. Tänään oli korujen tekoa ja sitä oli opettamassa yksi nainen. Siellä oppii todennäköisesti kaikenlaista juttua. Ne Kip-tapaamiset ovat kai hieman eri juttuja.
Tanja: Kiitos, reissu oli piristävä. :)
Kaisa V: Voinpa ainakin vinkata oman Liiton sisällä, jotta tulevaisuudessa osataan suunnitella toimintaa tai ehdotella sitä paikkoihin, joissa kokemuskoulutus ei toimi. Kiva tietää, että missä on niitä kokemuskoulutusjaksoja ja missä ei. Kiitos vinkistä...meinasi mennä ohi.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ