
On aika palata joululomalta hyvin levänneinä ja hyvin syöneinä. Ja mikäpä olisikaan parempi haastesana näin uuden vuoden alussa kuin alku.

Joku naapureista otti vuoden alkua vastaan näin riehakkaasti. Olipa älyväläys paukuttaa asuintalon kulmauksessa, jalkakäytävän reinalla kokonainen paketillinen ilotulitteita. Itse menimme vikkelään isokokoisen auton taakse, kun tuo "järjenjättiläinen" varusti lootansa ilmiliekkiin ja jokainen pakkauksessa ollut räjähde lensi tulimerenä taivaan tuuliin ja mihin sitten tuuli sattui niitä viemään. Olimme lähes tulilinjalla. Hieman edempänä oli jonkun järjen riemuvoitto samaan tyyliin ampaistu ilmaan. Alku ei kyllä oikein hyvältä näyttänyt.
Hieman positiivisempi alku viime kesältä:

Tässä viimekesän projektia eli alku pienelle lomarakennuksellemme.
|
|
"Tule käymään tai mene kotiisi"
Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.
KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105
Nikon D70S






SUOSIKKIBLOGEJANI:
Famu
Fasun maailma
Hellapoliisi
Hetkiä ja ikuisuuksia
Hilkkako
TERVEYSLINKKEJÄ:

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA
Primaari Sklerosoiva kolangiitti

kokemuskoulutuksesta pätevää hanke
Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain
Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut
Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto
Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO
TERVEYSUUTISIA:
Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista
YRITYSLINKIT:
UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista
Kesäprojektinne näyttää senkin edestä mukavalta alulta. Sellainen oli meilläkin viime kesänä ja jatkunee tulevana.
Kesäprojekti näyttää mielenkiintoiselta...
Mutta hyvä vastaus haasteeseen: Uuden vuoden alku.