Tellu kyseli viime postauksessa, että mikä on kuvassa näkyvän kaariportin tarina?


kaariportti kesällä


kaariportti syksyllä

Kerronpa siis teille, mistä kaariportti sai alkunsa. Pihapiirissämme kasvaa viisi ikivanhaa omenapuuta. Yksi niistä oli jo niin surkean näköinen, ettei muutamaan oksaan tullut lehtiä eikä omenoita. Oksat oli syytä sahata poikki. Omenapuun oksiahan ei voi polttaa, sillä ne palaa huonosti ja paukkuu. Ne eivät maadu. Mitä niistä tekisi? Ajatus syttyi, että niistä voisi tehdä pihakoristeita. Ensin piti antaa oksien kuivua vuoden verran. Olin nähnyt jossain aimmin vänkyräoksista tehdyn selkänojan laudasta rakennettuun pihapenkkiin. Se ajatus muhi päässäni oman aikansa. Vihdoin oksat näyttivät kuivuneen ja ajattelin karsia niistä kuorta pois. Tosin vähän salavihkaa sitä hommaa tein, ettei naapurit ja muut ohikulkijat kuvittele minun höynähtäneen lopullisesti. Homma saatiin päätökseen ja se penkin selkänojasuunnitelma hautautui siinä vaiheessa, kun mietin että mitenkäs ne oksat kiinnittäisi tuoliin, kun ei naulat niihin pysty. Sitten tuli ahaa-elämys: Tehdään oksista omenapuuportti, joka on samalla portti kaivopolulle. Mies kaivoi kuoppaa johon sai painettua runkoa syvälle, jotta pysyisi pystyssä. Kuopan tyveen upotettiin kiviä, jotka tukevat porttia. Oksat yhdistimme osittain nauloilla ja nippusiteillä. Loppujen lopuksi saimme aivan porin näköisen kyhäelmän kasaan. Istutimme portin viereen köynnösruusuja ja vieressä kasvaa myös alppiruusu. Tänä kesänä ei kyllä ruusut kukkineet siinä ja alppiruusukin näytti kuivahtaneen. Syy oli tietenkin kuivassa kesässä. Minä pidän tuosta portista ja sen oksatappeihin laitoin kaksi valurautaista kiinalaista lyhtyä roikkumaan.Tässä siis tämän portin tarina. Mitä ei voi maaduttaa, niin voi kelvata muuhun tarkoitukseen. Hitunen mielikuvitusta ja siinä se sitten on.