Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
17.10.2006 - 23:09
Tellu kyseli viime postauksessa, että mikä on kuvassa näkyvän kaariportin tarina?


kaariportti kesällä


kaariportti syksyllä

Kerronpa siis teille, mistä kaariportti sai alkunsa. Pihapiirissämme kasvaa viisi ikivanhaa omenapuuta. Yksi niistä oli jo niin surkean näköinen, ettei muutamaan oksaan tullut lehtiä eikä omenoita. Oksat oli syytä sahata poikki. Omenapuun oksiahan ei voi polttaa, sillä ne palaa huonosti ja paukkuu. Ne eivät maadu. Mitä niistä tekisi? Ajatus syttyi, että niistä voisi tehdä pihakoristeita. Ensin piti antaa oksien kuivua vuoden verran. Olin nähnyt jossain aimmin vänkyräoksista tehdyn selkänojan laudasta rakennettuun pihapenkkiin. Se ajatus muhi päässäni oman aikansa. Vihdoin oksat näyttivät kuivuneen ja ajattelin karsia niistä kuorta pois. Tosin vähän salavihkaa sitä hommaa tein, ettei naapurit ja muut ohikulkijat kuvittele minun höynähtäneen lopullisesti. Homma saatiin päätökseen ja se penkin selkänojasuunnitelma hautautui siinä vaiheessa, kun mietin että mitenkäs ne oksat kiinnittäisi tuoliin, kun ei naulat niihin pysty. Sitten tuli ahaa-elämys: Tehdään oksista omenapuuportti, joka on samalla portti kaivopolulle. Mies kaivoi kuoppaa johon sai painettua runkoa syvälle, jotta pysyisi pystyssä. Kuopan tyveen upotettiin kiviä, jotka tukevat porttia. Oksat yhdistimme osittain nauloilla ja nippusiteillä. Loppujen lopuksi saimme aivan porin näköisen kyhäelmän kasaan. Istutimme portin viereen köynnösruusuja ja vieressä kasvaa myös alppiruusu. Tänä kesänä ei kyllä ruusut kukkineet siinä ja alppiruusukin näytti kuivahtaneen. Syy oli tietenkin kuivassa kesässä. Minä pidän tuosta portista ja sen oksatappeihin laitoin kaksi valurautaista kiinalaista lyhtyä roikkumaan.Tässä siis tämän portin tarina. Mitä ei voi maaduttaa, niin voi kelvata muuhun tarkoitukseen. Hitunen mielikuvitusta ja siinä se sitten on.
Hallatar kirjoitti 18.10.2006 - 10:20
Ihana idea!
Kaaren juurellehan voisi istuttaa vaikkapa humalaa, tai jonkun kärhön, niin se kiipeäisi nopeasti ja saisit vehreän kaaren...=)
Ansku kirjoitti 18.10.2006 - 10:45
Hieno idea!! Kesällä varmaan upea jos sulla jotain siinä kasvaa ja kietoutuu..
muoriska kirjoitti 18.10.2006 - 14:48
Yritän kirjoitella ohjeen kauluriin tässä loppuviikon aikana.. Nyt teen toista kutakuinkin samanlaista.
marsu kirjoitti 18.10.2006 - 18:28
Kiva omppuportti :-) Miun lokissa on nyt yks versio pääkallopiposta, mitäs tästä sanot?
Leenukka kirjoitti 18.10.2006 - 20:05
Toi on ihan selvästi portti johonkin satumaailmaan, jossa asuu keijuja ja menninkäisiä :D
Tellu kirjoitti 18.10.2006 - 20:07
Tuo on kyllä kaunis, kuin myös se toinen puuasetelma toukokuun postauksessasi. Siis onko tuossa kaksi omenapuuta? Jos, niin kyllä ne ovat olleet lähellä toisiaan. Ihanat nuo lyhdyt. Minä istuttaisin puuta pitkin kasvamaan jonkun hennon köynnöksen esim. lumikärhön niin se ei peittäisi liikaa kaunista puuta.
Tarjuska itse kirjoitti 18.10.2006 - 21:49
Hallatar: Mulla on jo humalaportti, sitten on kärhöportti sekä tämä, joka on ruusuportti. Tosin tuo ruusulaji on niin heppoista, että haluaisin sellaisen tuuhean köynnösruusun siihen.
Ansku: Ruusuja, ruusuja...
Muoriska: Kiitos paljon! Jään odottelemaan.
Marsu:Se oli kerrassaan hieno.
Leenukka: Näin mäkin kuvittelen, mutta siellä taitaa olla lähinnä käärmeitä, hirviä ja supikoiria...
Tellu: Ne omenapuut eivät ole kasvaneet tällä kohdalla, vaan talon vieressä. Sieltä sahattiin korkeat oksat poikki. Tehtiin tuohon paikkaan syvät kuopat, johon istutettiin nämä rangat ja niistä muotoiltiin tuo portti. Se on aikalailla metsän laidassa, joten se on vähän kyseenalaista että mitä siellä kasvaa vai kasvaako mikään. Noi lyhdyt antavat kyllä vähän omaa leimaansa rankoihin. Pitääkin tutkia, että mikäs se lumikärhö onkaan...ei ole tuttu mulle.
Tiuli kirjoitti 18.10.2006 - 23:06
Luova olet!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ